TPS-kannattajat eivät näe aiheelliseksi lähteä loanheittoon netissä ja toivovat itse kunkin tahon vähentävän henkilökohtaisuuksiin meneviä loukkauksia sekä keskittyvän meille kaikille tärkeään asiaan eli Turun Palloseuran kannattamiseen. Meille rakastamamme seuran kannattaminen on äärettömän paljon tärkeämpää kuin kannattajayhteisöjen välinen nokittelu. On valitettavaa ja yksinkertaisesti väärin, että nykytilanteesta kärsii kaikkein eniten joukkue, joka tarvitsisi kannattajiltaan kaiken mahdollisen tuen sekä kotona että vieraissa.

Kaikki mediaa seuraavat jalkapallosta kiinnostuneet ovat varmasti tietoisia Suomen ja Moldovan välisen EM-karsintaottelun tapahtumista katsomon puolella. Näkyihän televisiossakin, kuinka joukkojen hallintaan erikoistuneet poliisit ottivat yhteen pohjoiskaarteen kannattajien kanssa. Syitä tapahtuneeseen on useita, mutta Palloliiton maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen päätös kieltää kannattajia käyttämästä pelissä tifoa oli erittäin merkittävä syy ongelmien eskaloitumiseen. Poliisin toimintaa on myös kritisoitu, ja aiheesta. Katsomoon meno mellakkavarusteissa ei ole ainakaan omiaan rauhoittamaan tilannetta, jota ei edes ollut ennen päätöstä rynnätä katsomoon. Lainvastaiset teot katsomossa ovat tuomittavia, mutta olen varma, ettei tällaiseen olisi päädytty ilman liiton typerää ratkaisua. Saunaseurassa on ilmeisesti päätetty puuttua kovalla kädellä huligaaniongelmaan Suomessa. Tuossa hommailussa on yksi iso puute, sillä ei Suomessa ole huligaaniongelmaa. Niin, ei ainakaan vielä, pahaa pelkään että Palloliitto ainoastaan kaivaa verta nenästään jatkuvilla aiheettomilla kielloillaan ja rajoituksillaan. Niiden seurauksena saattaa olla jopa väkivaltainen vastareaktio, niin on käynyt kautta historian, kun mielestään epäoikeudenmukaisesti kohdellut ovat alkaneet vaalia etujaan. Toivon todellakin että siihen ei Suomessa päädytä, vaan että järki vielä voittaa. Jos tilanne menee niin pitkälle, silloin ei voittajia ole.

Miten tämä sitten liittyy sananvapauteen? Ei suoranaisesti vielä mitenkään, mutta maajoukkueen pelissä tapahtuneet ylilyönnit olivat alkusykäys Turussa seuraavan torstain tapahtumiin. Aiemmin viikolla ottelun osapuolien, TPS:n ja HJK:n, kannattajaryhmien kesken oli sovittu yhteiskritisoinnista Palloliiton kannattajatoiminnan suuntaan tekemiä täysin turhia ja ongelmia nostattavia hyökkäyksiä kohtaan. Huudot raikasivat sovitun mukaisesti, ja moni katsomossa ollut ns. normaalikatsoja osoitti tukensa asialle taputtamalla. Vuorohuuto kuului ”Palloliitto” – ”Kulttuurintappaja”, eli mukana ei ollut ainoatakaan rumaa sanaa, joiden perusteella huudon olisi voinut katsoa olleen asiatonta. Ottelut ovat kuitenkin tehokas tapa tuoda mielipiteet julki, koska silloin ne ovat helposti levitettävissä isollekin ihmismäärälle, ja kenties vaikuttaisivat positiivisesti tulevaisuudessa.

Tämä ei kuitenkaan sopinut jollekin taholle, vaan järjestyksenvalvojat yksiselitteisesti kielsivät kaiken Suomen Palloliiton toimintaa arvostelevan huudon. Osa kannattajista katsoi, ettei järjestyksenvalvojilla ole oikeutta rajoittaa lainvastaisesti sananvapauttaan, vaan huuto jatkui vielä. Tähän järjestyksenvalvojat aikoivat puuttua ensin voimatoimin hakemalla yhden – siis yhden jostain syystä ryhmästä valitun- kannattajan TPS:n kannattajakatsomosta. Pian he kuitenkin huomasivat, ettei keskelle katsomoa kannattaisi rynnätä, koska seuraukset saattaisivat olla negatiivisia. Tässä suhteessa todettakoon, että turkulaiset järjestyksenvalvojat toimivat ammattimaisemmin kuin erikoismiehet poliisin mellakkavarusteissa, mikä on sekin osaltaan surullista poliisin toimintaa ajatellen.

Kannattaja sai siis jäädä katsomoon, mutta pelin jälkeen hänelle ilmoitettiin porttikiellosta seuraavaan kotiotteluun. Ilmeisesti myös vastapäätä olleita Klubin kannattajia kohdeltiin samaan tapaan. Yhden asian kieltojen latelu sai aikaan, huudot muuttuivat negatiivisempaan muotoon. Yllätyksenä tuollaisen vastauksen ei pitäisi tulla, kun jotakuta käsketään luopua omista oikeuksistaan. Mutta eipä kai tuollaisen asian ajattelemista voikaan olettaa tapahtuvaksi päättävissä tahoissa. Ilmeisesti käskyn antaja luuli voivansa polkea ihmisten perusoikeuksia tahtonsa mukaan, ja oletti siihen suostuttavan mutinoitta.

Haluamme tietää millä oikeudella ja kenen määräyksestä järjestyksenvalvojat voivat puuttua toisen perusoikeuksiin, varsinkin kun ei kyse ollut lainvastaisesta tai muuten asiattomasta käyttäytymisestä. Oliko nopean kiellon suhteen ihan sattumaa, että paikalla peliä seuraamassa oli iso osa Palloliiton johtohahmoista? Onko todella niin, että Palloliitto on täysin kykenemätön ottamaan vastaan itseensä kohdistettua, aiheellista, kritiikkiä? Omilla toimillaan liitto tai kenties välikätenä seura rikkookin maksavien kannattajien perusoikeuksia. Mutta eihän niillä niin väliä olekaan?

Koko ajatus on yhtä oksettava kuin ehdolle asetetut kolme logoakin. TPS:n kannattajat ovat tottuneet pitämään Turun Palloseuraa perinteitään kunnioittavana seurana, jollaisia ei Suomessa ole yhtään liikaa. Nyt yhtä seuran identiteetin keskeistä osaa ollaan kuitenkin raiskaamassa seuran johdon ja kaupallisen mainostoimiston voimin. Pelkkä ajatuskin on häpeällinen.

Ilmeisesti seurajohtokin tiesi hyppäävänsä pää edellä muurahaispesään, koska näki tarpeelliseksi selitellä tekemisiään uutisessa, jossa väitetään TPS:n ilmeen muuttuneen usein seurahistorian aikana. ”Ensi vuonna 90 vuotta täyttyävän historian aikana jääkiekkojoukkueella on ollut monia logoja”, uutinen kertoo.

Väite on täyttä sontaa. Klassista pallologoa on kyllä muokattu aikojen saatossa, kuuluisimpana lisäyksenä kultalehvät logon ympärillä 1990–2007. Pallologo on kuitenkin pysynyt mukana koko historian ajan – lukuunottamatta 1980-luvun kaukalologoa. Kaukalologo olikin mitä karmein oksennus, josta tiettävästi kukaan ei pitänyt. Jalkapallo-TPS ei, luojan kiitos, lähtenyt siihen sirkukseen mukaan. Myös uusi logo – olisi se millainen tahansa – olisi skandaali, jonka takana kukaan TPS:n historiaa ymmärtävä ei voisi ylpeydellä seistä.

Vuonna 2007 koko seurayhteisö viisastui ja perinteinen mustavalkoinen pallologo otettiin käyttöön niin jääkiekon, jalkapallon kuin salibandynkin saralla. Kiekkopuolen kohdalla tämä viisaus oli näköjään kaivoon kannettua vettä.

”Haluamme viedä ulkoista ilmettä enemmän jääkiekon suuntaan”, perustelee kuningasideaa HC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Kari Hietarinta. Hietarinta voisi aikansa kuluksi luetella, mitä kaikkea hyvää logojen suunnittelemisesta ”jääkiekon suuntaiseksi” on seurannut.

Viimeisen 10–15 vuoden aikana HIFK on vaihtanut perinteisen vaakunansa kissapedon tilalle, HPK on tuonut pallologonsa takaisin pelipaitaansa, Ilves palasi perinteiseen logoonsa 1990-luvun pallon jälkeen, KalPa vaihtoi suden kilpeen. Jopa sirkustaiteilijaryhmä Helsingin Jokerit ymmärsi hyvin nopeasti, että 2000-luvun alun poskensa kääntänyt jokeri ei ollut kovin hyvä ajatus. Suomeksi: lukuisat seurat ovat lopulta pitäneet perinteistä logoaan parhaana. Teennäiset kokeilut ovat päättyneet suhteellisen nopeasti. Toivottavasti niin käy myös Hietarinta & co:n ajamalle raiskaukselle, mielellään jo ennen kuin se ehtii tätä pidemmälle.

Toki Lukolla on kettunsa, JYPillä hurrikaaninsa ja Bluesilla ja Pelicansilla omat luomuksensa. Kaikki yhtä persoonattomia kuin TPS:lle suunnitellut tuherrukset. Kaikki ovat myös seuroja, joilla ei ole lähellekään TPS:ää vastaavia perinteitä.

Arvo Kanerva todennäköisesti kääntyisi haudassaan, jos kuulisi, mitä seurajohto ja mainostoimisto ovat tekemässä. Jääkiekko-TPS:n seurajohto tuskin edes tietää, kuka Arvo Kanerva oli, koska perinteille pyllistäminen ei tälle porukalle näytä olevan mikään ongelma.

Vaadimme, että TPS unohtaa logonvaihtoaikeensa välittömästi ja käyttää jatkossakin sitä pallologoa, johon kaukalologoa lukuunottamatta TPS on koko historiansa ajan nojannut. Ennen tätä päätöstä emme tule ostamaan kausikortteja tai lippuja HC TPS:n kotiotteluihin emmekä varsinkaan fanituotteita, joihin on painettu jokin uusista logovaihtoehdoista. ”Joukkue olemme me”, väittää TPS:n slogan, ja tämän idiotismin lopettaminen olisi hyvä tapa näyttää, ettei kyse ole vain juhlapuheista.

Samalla logonvaihtoa suunnitelleiden henkilöiden on syytä käsi sydämellä miettiä, onko heidän oikea paikkansa pian 90-vuotiaan, perinteikkään ja hienon seuran päätöksenteossa. Suomessa on ihan riittävästi perinteettömiä muoviseuroja, joiden logoa ja pelipaidan väriä voi vaihdella euronkuvat silmissä vaikka joka viikko ilman, että ketään kiinnostaa. Turun Palloseurassa näin ei voi eikä saa tehdä. Mahdollinen logonvaihto olisi suuri häpeätahra seuran historiassa. Sitä historiaa seuran nykyjohto ei näytä ymmärtävän.

TPS-kannattajat

Allekirjoita logonvaihdosta vastustava adressi täällä!

Vaikka märkä päiväuneni onkin, että joskus Turussakin pelataan täydellä stadionilla ja aktiivisia kannattajia on päädyn täydeltä, matka tavoitteeseen on vielä pitkä. Kasvava kannattajakatsomo vaatii hurjasti työtä, eikä toiminta kehity itsestään. Tarvitaan talkoohenkeä, sillä tifot, mainonta ja tunnelma peleissä ei synny itsestään. Tänä vuonna tifotalkoot ovatkin tuottaneet mainion tuloksen, nuoria aktiiisia ja ennen kaikkea katsomokulttuurista kiinnostuneita naamoja on tullut mukaan toimintaan. Viime vuonna katsomokoreoiden toteuttaminen oli olematonta ja niistäkin työ kaatui turhan harvojen harteille.

Välillä sitä itsekin miettii, miksi jaksaa tehdä seuran ja porukkamme toiminnan kehittymisen eteen niin paljon duunia, mutta toisaalta tämä homma jos joku on mielestäni palkitsevaa. Kauteen ja yksittäisiin peleihin valmistautuminen ei ole tylsää yksin puurtamista, vaan yhdessä tekemistä hyvien tyyppien kanssa. Toisaalta, vaikka työmyyriä jatkuvasti tarvitaankin ja pahimmillaan/parhaimmillaan kannattajatoiminta vie puolet kesästä, ei ole väärin sekään, jos kokee oman juttunsa olevan vain peleihin osallistuminen, satunnaiset vierasreissut tai porukassa huutaminen fiiliksen mukaan. Kaikkia tarvitaan ja yksikin uusi naama katsomossa on tärkeää. Siispä jokainen, joka käyttää esimerkiksi Facebookia voi kutsua kaikki kaverinsa TPS:n kannattajakatsomoon kaudeksi 2011. Jos taas Facebook on suuri mörkö johon et pitkällä tikullakaan suostu koskemaan, koita levittää tietoa katsomotoiminnastamme muilla tavoin.

TPS:n kannattajakatsomoryhmä Facebookissa löytyy osoitteesta:
http://www.facebook.com/event.php?eid=111158962299597

Jaakko

Ensinnäkin siitä, löytääkö TPS hyökkäyspäähän vielä kipeästi kaipaamaansa vahvistusta, kuinka uudet pelaajat sopeutuvat joukkueeseen ja pelitapaan, sekä saako joukkue ylipäätään hyökkäyspeliään toimimaan. Talvikauden harjoituspeleissä onkin nähty hyökkäyssuuntaan varsin aneeminen TPS, mikä ei muutokset huomioon ottaen ole lainkaan ihme. Laituriksi parhaiten sopiva Ääritalo on pelannut kärjessä ja laitureina ovat häärineet nuori Juho Lähde, ikivemppa Patrik Lomski, hyrrämäinen Leroy Maluka , syystä ilman sopimusta oleva Alban Ferati sekä ÅIFK:n kirjoilla oleva Ali Al-Take, jolla ei pitäisi liigatasolla olla mitään käyttöä.

Näistä Lähde on pääosin täyttänyt paikkansa hyvin, ollen yksi joukkueen harvoista onnistujista harjoitusotteluissa. Lomski voi kaiken mennessä nappiin olla kohtuullisen hyvä liigapelaaja mutta loukkaantumishistoria on niin masentavaa luettavaa ettei hänen varaansa voi oikein mitään laskea. Maluka puolestaan on mielenkiintoinen, hyökkäysorientoitunut pelaaja, jonka kurinalaisuus on hieman kysymysmerkki ja niinpä hänen näkisi mieluiten tulevan kentälle vasta vaihdosta.

Feratin ja Al-Taken tarjoama mahdollinen hyöty TPS:n liigajoukkueelle rajoittunee lähinnä Severi Paajasen tai Henri Lehtosen sukitukseen, niinpä molemmat tulevat viettämään kesän pääosin tai kokonaan reservijoukkue ÅIFK:ssa.

Optimitilanne olisi se että jostakin kaivettaisiin hyökkäyspäähän profiilipelaaja, sillä nuoresta Juho Lehtosesta tuskin siihen vielä tulevalla kaudella on. Kenties Njazi Kuqista siihen on, aika näyttää. Tämä hankinta tarkoittaa kuitenkin sitä, että Ääritalo siirtyy kenttäryhmityksessä takaisin omalle paikalleen vasempaan laitaan.

Rinki ei olisi ollenkaan liian leveä vaikka vielä yksi hyökkääjä hankittaisiin, joten olisiko tässä tämänvuotisen Fulham-lainan paikka, mikäli sellainen on tulossa? Yhteydenpitoa seurojen välillä on ainakin ollut, joten lainapelaajan tulo lienee edelleen mahdollinen.

Toinen kriittinen asia menestyksen kannalta ovat mahdolliset loukkaantumiset sekä vähäisemmässä määrin pelikiellot. Palloseuran miehistö on niin kapea ettei penkiltä löydy kovinkaan montaa kelvollista korvaajaa mikäli parhaimmistosta sattuisi joku puuttumaan. Lehtovaaralle on kelvollinen korvaaja Henrik Moisanderissa ja toppareille Mikael Liespuussa sekä kenties B-juniori-ikäisessä Ville Rannikossa, mutta laitapakkeja ei penkiltä löydy. Pitkään heikosti pelannut Sami Rähmönen esiintyi kuitenkin höntsäcupin puolivärierässä Tampereella pitkästä aikaa edukseen, joten kenties tilanne ei ole aivan niin huolestuttava.

Hyökkäyspään tilanne parani todennäköisesti Njazi Kuqin hankinnan myötä selvästi, mutta varmuudella hyvää liigatasoa olevia pelaajia ei edelleenkään ole turhan montaa. Niinpä hyökkääjän tontti on edelleen laitapakin ohella akuuteimmin vahvistusta kaipaava.

Hieman paradoksaalisesti päävalmentaja Rajamäki ei ole antanut LC-peleissä mahdollisuutta myöskään penkillä pariin otteeseen istuneelle keskikenttämies Tomas Hradeckylle, joka viime kesänä vakuutti luotettavien raportoijien mukaan Kakkosessa, ollen kauden mittaan kenties joukkueen paras pelaaja. Huhut vievätkin poikaa nyt Rovaniemen Palloseuraan, ainakin mikäli RoPS liigassa tai Ykkösessä ensi kaudella pelaa. Vanhempi Hradecky meni jo TPS:lta sivu suun, toivottavasti nuorempi nähdään joskus raitapaidassa.

Kolmas tekijä, jonka mukana voitetaan tai hävitään, on Toni Kolehmainen. Suvereenisti omaa pelipaikkaansa viime kaudella dominoinut ja maajoukkuerinkiin noussut oululainen on Palloseuran miehistön tärkein yksittäinen pelaaja. Kolehmaisen pelaama tontti keskikentän pohjalla on kenties nykyjalkapallon tärkein ja korostuu TPS:ssa erityisesti topparien hitauden ja hyvän puolustavan keskikenttäpelaajan puutteen vuoksi. Molempiin suuntiin erinomaisesti pelaava Kole istuu tuolle paikalle kuin hansikas. Mikäli Kolehmainen syystä tai toisesta puuttuu, tulee TPS:lla olemaan suuria vaikeuksia sekä puolustus- että varsinkin hyökkäyssuuntaan.

Valmennuspuolella muutokset ovat pitkästä aikaa vähäisiä. Päävalmentaja Rajamäki jatkaa odotetusti ja kun Diego Corpache teki kaksivuotisen jatkosopimuksen, on viime vuoden valmennuskolmikosta kaksi edelleen mukana. Ainoastaan Käpylän Palloon juniorivalmentajaksi siirtynyt Simo Valakari puuttuu. Valakarin lähtö on harmillista, sillä hän teki ilmeisen vakuuttavaa työtä reservijoukkue Åbo IFK:n peräsimessä. Taloustilanteen vuoksi Palloseuralla ei kuitenkaan valitettavasti ollut mahdollisuutta pitää Valakarista kiinni.

Kentällä muutokset ovat sitten vielä edelliskauttakin suurempia. Käytännössä koko hyökkäyspään miehistö Mika Ääritaloa lukuun ottamatta on vaihtanut maisemaa ja se ei voi olla näkymättä pelissä. Lähtijöiden lista on vakuuttava: Serie A:n Cesenaan siirtynyt superlupaus Roope Riski, Widzew Lodziin matkannut isoveljensä Riku, JJK:hon palanneet Mikko Manninen ja Babatunde Wusu sekä uransa lopettanut Jonatan Johansson – kolme liigatason eliittipelaajaa, maajoukkuelegenda sekä hyökkäyspään härkä ja kannattajien suosikki. Näiden pelaajien korvaaminen on TPS:lle täysin mahdoton tehtävä.

Puolustuspäässä vaihtuvuus on onneksi ollut vähäisempää. Käytännössä kaikki avauksen pelaajat viime kauden miehistöstä jatkavat. Lähtijöitä ovat ainoastaan puolustuksen yleismies Igor Jovanovic sekä kokenut Chris Cleaver. Vaikka muutokset ovat määrällisesti vähäisiä, saattavat ne hyvinkin kostautua tulevana kesänä, sillä puolustuksen miehistö on vielä viimekautistakin kapeampi. Positiivisten asioiden joukkoon voi kuitenkin laskea Jaakko Nybergin kaksivuotisen jatkosopimuksen sekä maajoukkuemaalivahti Jukka Lehtovaaran jatkon seurassa. Tiettävästi West Bromwich Albion yritti ostaa Lehtovaaran tammikuussa mutta valioliigaseuran tarjoama siirtokorvaus ei kelvannut TPS:lle.

Suuren vaihtuvuuden taivaalle tuomissa pilvissä on kuitenkin hopeareunus. TPS on osoittanut viimeisen parin kauden aikana kykenevänsä kehittämään nuoria pelaajia korkealle liigatasolle ja näin tarjoamaan mahdollisuuden siirtoon rahakkaammille kentille. Tästä syystä TPS on tällä hetkellä nuorelle suomalaiselle lupaukselle kenties houkuttelevin vaihtoehto kotimaassa, kuten Petteri Pennasen ja pitkään Turun kakkosseuran kiikarissa olleen Juho Lehtosen monivuotiset sopimukset osoittavat. Molempien allekirjoittamat pitkät sopimukset kertovat paitsi TPS:n luottamuksesta heihin, myös pelaajien luottamuksesta Palloseuraan nuorten kehittäjänä. Tässä suhteessa TPS:n valitsema tie on ehdottomasti oikea.

Tulevaisuuden kannalta tärkeää on myös se että nuoria lupauksia myymällä on saatu suomalaisittain kovia siirtokorvauksia, mikä on mahdollistanut uusien hankintojen tekemisen entistä tiukemmasta taloustilanteesta huolimatta.

Lehtosta ei vielä ole kentällä raitapaidassa nähty, mutta Pennanen on pelaamissaan otteluissa vaikuttanut pirteältä. Kolmas talvikauden hankinta, belgialainen puolustava keskikenttä/toppari Floribert N’Galula ei sen sijaan ole vakuuttanut oikein ollenkaan. Ilmeisesti päävalmentaja Rajamäki on nähnyt miehessä sellaista potentiaalia, jota katsomosta tarkkaileva amatööri ei ole toistaiseksi alkuunkaan erottanut.

Neljäs tähän päivään mennessä varmistunut uusi pelaaja on myös varsin mielenkiintoinen. Kosovon Härän Lahdesta 2004 maailmalle lähtenyt pikkuveli Njazi Kuqi tuo TPS:n hyökkäykseen wusumaisen vaihtoehdon. Vahva sentteri on kuitenkin erittäin vaikean persoonan maineessa eikä ole ulkomaiden kiertueellaan liikaa vakuuttanut, joten nähtäväksi jää kuinka paljon miehestä on Palloseuralle lopulta hyötyä. Selvää on kuitenkin että vähintään yksi lisähyökkääjä rinkiin tarvittiin, ja Kuqille on varmasti Rajamäen papereissa kaavailtu avauskokoonpanon paikkaa.

Toimitusjohtaja Casagrande ilmoitti lisäksi Kuqin sopimuksen julkaisun yhteydessä että yhtä tai kahta pelaajaa vielä katsellaan, joko rotaatiopelaajiksi tai avaukseen asti, mikäli vain sopiva pelaaja löytyy ja hankinta on taloudellisesti järkevää.

Perjantaina ilmestyvässä TPS-kannattajat.netin kausiennakon kolmannessa osassa tarkastellaan avaintekijöitä, joiden mukana TPS tulevalla kaudella voittaa tai kaatuu. Stay tuned!

Kaksi edellistä kautta ovat menneet sekä tuloksellisesti että pelillisesti hienosti. Saaliina liigasta on kaksi kolmossijaa sekä viime kesältä Suomen Cupin voitto, ja samalla seuran ensimmäinen pokaali kuuteentoista vuoteen. Tuo aurinkoinen syyskuun päivä meneekin heittämällä hienoimpien futispäivien ja –reissujen joukkoon, koskaan.

Viime vuosien valmentajaruletti ei onneksi tänä talvena saanut jatkoa, vaan ensimmäistä kertaa sitten kevään 2006 TPS lähtee kauteen ilman talvista valmentajanvaihtoa. Seuraikoni Marko Rajamäki teki debyyttikaudellaan sen verran hyvää tulosta, ettei seurayhteisön ulkopuolella alkukaudesta uumoillulle potkujen antamiselle ollut mitään syytä, mikä olikin TPS:a lähempää seuraavalle koko ajan selvää.

Hyvin mennyt kausi 2010 tiesi toisaalta jälleen parin nuoren pelaajan lähtöä rahakkaammille kentille. Kun syksyn epävarman taloustilanteen vuoksi joukkueesta lähti lisäksi useampi muukin tärkeä pelaaja, ei suuri vaihtuvuus voi olla näkymättä pelin tasossa. Lähtijöitä paikkaamaan on toistaiseksi tullut kolme pelaajaa, ja paria vielä etsitään Rajamäen ja toimitusjohtaja Casagranden mukaan. Viime kauden tapaan loppu vastuu annetaan omille nuorille.

Seuran taloustilanteen muutoksen vuoksi rahaa on käytettävissä menneitä kausia vähemmän. Koska tappiota tuli edelliseltä tilikaudelta edelleen runsaasti (750 te), oli nuorten pelaajien myyminen ja taustaorganisaation kulujen leikkaaminen rankalla kädellä välttämätöntä. Näin kannattajan näkökulmasta mieluummin kuitenkin tehdään ne välttämättömät, kipeät ratkaisut kuin ajetaan kaasu pohjassa seinään, kuten muutamassa muussa seurassa tunnutaan tehneen. Viime kauden liikevaihto (n. 2,2 Me) valaa joka tapauksessa uskoa siihen että TPS:n on mahdollista pyörittää kärkipään liigajoukkuetta myös ilman tappioita kuittaavaa namusetää, jona Seppo Sairanen on viime kaudet käytännössä toiminut.

Keskiviikkona ilmestyvässä ennakon toisessa osassa pohditaan pelaajiston ja valmennusryhmän muutoksia hieman tarkemmin.

Mutta itse asiaan. Keskiviikko 10.11.2010 koitti viimein, ja kun kaikki tarvittava oli saatu palattua, oli aika siirtyä kohti Helsinki-Vantaan lentokentän kakkosterminaalia. Lähtöselvitysmuodollisuudet sujuivat melko sujuvasti, vaikka samaan aikaan oli käynnissä kolmen lennon selvitys muistaakseni yhtä monella tiskillä. Turvatarkastuksen yhteydessä ei keneltäkään tällä kertaa löytynyt mitään kiellettyä, ja nautittuamme virkistävät, mutta järkyttävän ylihintaiset, juomat lentokentän baarissa, oli aika siirtyä koneeseen. Vallattuamme paikat, joissa oli ihan mukavasti jalkatilaa, kulutimme aikaa katsellen puuhissaan häärääviä lentoemäntiä, varsinkin yhden työskentelyä oli ilo seurata. Lennon aikana nautimme muutamia virvokkeita, ja keskustelimme päivän polttavista yhteiskunnallisista asioista. Lisäksi easyJet jakoi kaikille matkustajille ilmaiset minimuffinsin näköiset leivonnaiset 15-vuotisjuhlansa kunniaksi. Reilut pari tuntia myöhemmin kaarsimme Newcastlen yli hieman vasempaan, ja lopulta laskeuduimme lähes silkinpehmeästi Manchesteriin. Laukut olivat heti napattavissa mukaa, ja täydennettyämme sandwich- ja juomavarastomme siirryimme taksilla hotelliin. Vaikka olimme hotellissa vasta kello 23 jälkeen, ehdimme vielä tutustua hotellin baariin.

Torstaina aloitimme aamun ohjelman tallustelemalla läheiseen pubiin perinteistä englantilaista aamiaista syömään. Erityisesti sieni keräsi kehuja, muttei pekonissakaan vikaa ollut. Puolenpäivän jälkeen olikin sitten ensimmäisen matkan teemaan liittyvän toiminnan aika. Koska emme ponnisteluistamme huolimatta löytäneet oikeaa bussipysäkkiä (se olikin sitten sillä ainoalla kadunpätkällä, mitä emme vilkaisseet), päätimme hyödyntää Suomeen verrattuna varsin edullista taksia, ja matkasimme Old Traffordille, josta olimme varanneet ajan kello 13.30 alkaneelle tutustumiskierrokselle. Pääsimme sisään stadionille 12.45, jossa huomasimme museo-/kierroskerrokseksi merkatussa kerroksessa sijaitsevan baarin. Päätimme kokeilla paikallista (toinen kyllä taisi olla intialaista tai vastaavaa) olutta, ja havaitsimme aikaa olevan parin merkin testaamiseen. Tässä vaiheessa kuitenkin paikallinen epäloogisuus/ajattelemattomuus potkaisi meitä nilkoille. Huomasimme kellon olevan 13.29, joten siirryimme pisteeseen, josta luulimme kierroksen lähtevän. Luulo ei kuitenkaan ollut tiedon väärti, vaan saimme hieman närkästyneeltä vaikuttaneelta naiselta apua, ja pääsimme mukaan viitisen minuuttia myöhässä. Kierros nimittäin alkaa pari kerrosta alempaa, kuin voisi kuvitella, eikä suinkaan merkatusta kerroksesta. Baarin kanssa samassa kerroksessa olevassa museossa kyllä kuulutettiin kierrokset, mutta kenellekään ei ollut tullut mieleen järjestää äänentoistoa myös baariin. Tuota mokaa ei siis ihan täysin voi pistää omaan piikkiin (eipä niin?). Itse kierroksen veti noin reilu 60-vuotias mies, joka todella osasi asiansa. Heppu selvästi ns. eli joukkueelleen, ja tunsi sen taustat ja nykytilanteen erittäin hyvin. Kierroksen kohokohtia oli pysähdys pelaajien pukukopissa, nämä eivät toki olleet lähelläkään. Muita kohteita olivat vaihtopenkit, kentälle johtava tunneli, sekä 6.2.1958 klo 15:04 Münchenin lentokentällä tapahtuneen lento-onnettomuuden muistomerkki sekä ? tunneli. Joukkue oli palaamassa European Cupin vierasottelusta Belgradista, kun kone pysähtyi tankkaamaan, mutta kolmas nousukiito yritys epäonnistui kohtalokkain seurauksin. Kyseisessä onnettomuudessa menehtyi yksitoista joukkueen jäsentä, sekä kahdeksan Unitedin vieraspeliä seuraamassa ollutta toimittajaa. Yhteensä turma vaati 23 ihmisen hengen. Tapaus on jäänyt elämään myös joko Liverpoolin tai Arsenalin kannattajien pilkkalauluna, jossa käsketään aina varomaan jäätä kiitoradalla. Kaiken kaikkiaan, kierroksesta jäi erittäin positiivinen kuva. Museossa puhuimme, että seuran perinteet ja historia oli hyvin aistittavissa. Toivottavasti samaan päästään myös Suomessa. Loppupäivä menikin paikalliskulttuurin tutustuen, yön koittaessa oli jopa havaittavissa hieman horjuvaa askellusta joidenkin kohdalla.

Perjantaina suuntasimme reissun ensimmäiseen otteluun Prestoniin, jossa North End sai vastaansa Hull Cityn. Kulutimme päivää ottelua odotellessamme kiertelemällä lähialueita, sekä ottamalla pari erää biljardia eräässä melko lähellä asemaa olleessa pubissa. Junamatkamme sai ylimääräisen paussin, kun luonnon kutsu kävi liian voimakkaaksi, eikä junaa ollut varustettu vessalla. Ilmeisesti kävimme Boltonin asemalla. Kun pääsimme Prestoniin, ilta oli jo pimentynyt. Hyppäsimme jälleen taksiin, ja ajoimme stadionille. Siellä kävimme ostamassa liput, ja siirryimme odottamaan peliä läheiseen pubiin. Siellä olimme juttusilla muutaman vanhemman herrasmiehen kanssa, ja keskustelu oli ihan mielenkiintoinen, pyörien lähinnä jalkapallon ympärillä. Myös TPS sai osakseen kiinnostusta. Itse ottelu oli tunnelman, varsinkin kotiyleisön, osalta aikamoinen pettymys. Vaikkei nyt mitään derbyhulinaa ollutkaan odotettavissa, esitys oli melko luokaton. Siihen nähden O-katsomossa on ollut joka pelissä hyvä meno. Vaikka seisominen onkin kielletty, oli se kuitenkin ihan yläriveillä mahdollista. Kanapiiras oli ihan makoisa, eikä mitenkään älyttömän kallis. Itse ottelu päättyi lopulta Hullin voittoon, lopputuloksen 0-2 myötä Preston North End on Championshipin sarjataulukon South End. Matsin jälkeen meille meinasi tulla kiire junalle, mutta satuimme katsastusaseman kohdalle, ja sieltä juuri lähdössä ollut taksi pysäytettiin henkilökunnan jäsenen sekä paikalla olleen poliisin toimesta meille selitettyämme reissumme tarkoituksen. Se tuntui muutenkin kiinnostavan ihmeen paljon joka puolella. Junasta päästyämme vietimme loppuillan Manchesterin yössä.

Lauantai oli ennakolta eniten odotettu päivä. Silloin hyppäsimme paikallisbussin kyytiin, ja ajoimme Oldhamiin. Olimme hyvissä ajoin paikalla, ja kävimme noutamassa lippumme piipahdettuamme ensin joukkueen kannattajatuotekaupassa. Saatuamme liput siirryimme luonnollisesti pubiin, josta sitten takaisin Boundary Parkille. Tässä vaiheessa pitää sitten antaa iso miinus järjestäjille. Olimme kotijoukkueen kannattajien päädyssä, mutta siellä ei ollut ollenkaan olutta myynnissä. Jouduimme siis juomaan kahvia, tai siis ?kahvia?. Itse ottelu sen sijaan olikin sitä, minkä takia koko reissuun lähdettiin. Kyseessähän oli League One:n (vast. Suomen 2-divaria) ottelu, mutta paikalla oli 7723 katsojaa (toistaiseksi Oldhamin suurin yleisömäärä tällä kaudella), mukaan lukien noin 3400 vieraskannattajaa omassa päädyssään. Otteluhan oli käytännössä lähes paikallismatsi, mutta siitä huolimatta lukema on melko vaikuttava kolmannen sarjatason otteluksi, vaikka neljä sarjan joukkuetta vetääkin reilusti yli 10 000 hengen keskiarvolla (parhaana Southampton, 21 434). Lukemat antavat hyvää osviittaa siitä, kuinka paljon jalkapallolla on vetovoimaa saarella. Tunnelma ja pelin intensiteetti oli oikeastaan koko matsin ajan korkealla tasolla, ja tuumailimmekin olleemme ns. oikeassa jalkapallo-ottelussa, siellä missä peli ja kannattajat edelleen ovat sitä, mitä niiden kuuluukin olla. Oldham viimeisteli ottelun ainoaksi jääneen maalin Chaddy End:n edessä, eli juuri siinä päädyssä, missä olimme. Tunnelma oli aikamoinen, sitä on hankala kuvailla. Pelin jälkeen halusimme välttää ruuhkat, ja päädyimme toiseen paikalliseen pubiin. Henkilökunta (pari baarityttöä, mukavia, ihan katseltaviakin) oli erittäin palvelualtista, ja nautimmekin mukavassa, kunnon pubissa muutamankin tuopin. Pubissa olimme jutuissa paikallisen miehen kanssa, ja tämä ilmoitti pitävänsä TPS:aa tästä lähin suosikkinaan Suomessa. Lopulta meidän oli kuitenkin pakko jatkaa matkaa takaisin Manchesteriin. Loppuilta menikin taas totuttuun tapaan.

Sunnuntaiaamu koitti erittäin aikaisin. Edessä oli reissun ainoa Valioliigaottelu, jossa Everton sai vieraakseen Arsenalin. Jo klo 9 aikaan olimme huonetoverini kanssa istumassa pubissa aamupalat tilattuna kaikille, sillä bussi Liverpooliin oli lähdössä klo 9.45. Me ehdimme syödä melko rauhassa, mutta loput ryhmästä saapuivat niin myöhään paikalle, ettei mitenkään rauhallisesta aamiaishetkestä voi puhua. Taisipa jollakin olla ongelmia saada edes mitään alas, mistähän lienee johtunut? Pääsimme ulos noin 20 minuuttia ennen lähtöä, mutta nappasimme kadulta taksin, jotta varmasti ehdimme ajoissa. Bussimatka sujui leppoisissa merkeissä, ja päästyämme perille siirryimme melkeinpä välittömästi Goodison Parkin ympäristöön. Haimme odottamassa olleet liput, ja siirryimme, yllätys yllätys, läheiseen pubiin. Lähdimme melko ajoissa stadionille, tosin lauantaista viisastuneina varmistimme ennen lähtöä paikallisilta oluensaannin olevan varmaa. Itse ottelu ei ollut tapahtumana mitenkään erikoinen. Peli oli ajoittain toki ihan hienoa katseltavaa, olihan kentällä melko koviakin nimiä. Tunnelma ei oikeastaan missään vaiheessa noussut erikoiseksi, lähinnä äänessä olivat arvioilta reilut pari tuhatta lontoolaista. Näillä tuntui olevan ajoittain hyvä meno päällä, joka parani entisestään Arsenalin mentyä johtoon ensimmäisellä puoliajalla. Tauolla ehdimme käydä nauttimassa oluet, ja juuri kun pääsimme katsomoon, iski Arsenal toisen kerran. Tuokin varmasti vaikutti siihen, ettei tunnelma juuri enää kohonnut. Ottelun loppuminuuteilla Everton pääsi kaventamaan, mutta enempää maaleja ei ottelussa kuitenkaan nähty. Pelin jälkeen kiertelimme stadionin ympäristössä, piipahdimme parissa pubissa, ja siirryimme linja-autoaseman suuntaan. Bussin lähtöön oli vielä aikaa, joten kiersimme sateesta huolimatta vielä muutaman pubin. Toisin kuin junat, bussi oli ajoissa, ja olimme takaisin Manchesterissa ennen iltayhdeksää. Koska oli sunnuntai, eivät pubien ovet olleet myöhään auki. Pitkähkö ja osin rankka reissu alkoi vihdoin vaatia veronsa, ja olimme kaikki melko ajoissa nukkumassa.

Maanantaiaamupäivä koitti auringon paistaessa. Enää ei kuitenkaan ollut aikaa kuin pakkaamiseen, sekä huoneiden luovutuksen jälkeen lounaalle sekä pikaiselle ostoskierrokselle. Piipahettuamme muutamassa liikkeessä havaitsimme kellon olevan sen verran paljon, että oli aika mennä hakemaan laukut hotellista, ja aloittaa kotimatka. Luotimme jälleen taksiin, jolla pääsimmekin mukavasti terminaalille. Lähtöselvityksessä ei ollut jonoa juuri nimeksikään, ja selvisimme turvatarkastukseen nopeasti. Ilmeisesti eräs seurueen jäsen oli epäilyttävän näköinen, sillä vaikutti kuin virkailija olisi kokeillut tämän laukusta mahdollisia huumejämiä. Mitään ei tietenkään löytynyt, ja pääsimme kaikki onnellisesti jatkamaan matkaa ostos- ja baarialueelle. Himoshoppaajille tiedoksi, Manchesterin lentokenttä ei ole teitä vartena. Alueella oli kolme kauppaa, joista yksi oli perinteinen tax-freemyymälä, lisäksi löytyi W.H. Smith?s:n kirjakauppa sekä lääkkeitä ja pientä tarpeellista myyvä Boot?s. Otimme yhdet juomat odotellessamme tietoa lähtöportista, tiedon saavuttua siirryimme jonottamaan koneeseen pääsyä. Koneessa onnistuimme saamaan melkein samat paikat kuin tullessa, ja lento sujui muutenkin ongelmitta. Ilmaisjakelua ei tosin ollut enää tällä lennolla. Helsinkiä lähestyttäessä oli havaittavissa pientä turbulenssia, pari kertaa kone heilahteli ihan mukavastikin. Vaikka olimme päässeet lähtemään noin 15 minuuttia myöhässä, olimme Helsingissä 20 minuuttia etuajassa, kiitos reippaan takatuulen. Passintarkastuksen jälkeen menimme hakemaan laukkujamme, jotka tulivatkin heti kun pääsimme hihnan ääreen. Edessä oli enää viimeinen tavaroiden siirtely laukusta laukkuun (easyJet ei anna armoa, jos laukku on liian painava), ja sen jälkeen ryhmämme erkaantui kukin omaan suuntaansa. Hieno ja antoisa matkamme jalkapallokulttuurin kehtoon oli ohi.

Kiitämme:
- easyJetin ilmaiset leivonnaiset menomatkalla, sekä juomien hionta ja saatavuus lennolla
- Premier Innin ikkunoiden kestävyyttä
- CCTV:n sijoittamista Liverpoolin linja-autoasemalla; mahdollisti reissaajien juomasekoituksen valmistamisern privaatisti
- Evertonin satdionin turvatarkastusta (pullo taskussa ineen)
- Oldham
- Old Traffordin tutustumiskierroksen vetäjä
- Matkaseura
- Taksien hintataso
Moitimme:
- paikallisten tarjoilualttius; aiheutti melko kovaa pahoinvontia
- Pubin hintatasosta johtunutta tarkoitushakuisuuteen johtanutta päihtymystilan aiheuttamista
- Sieniä oli aamupaloilla liian vähän
- Pois lähtiessä taksia; mahdollisesti ajatti pidempää reittiä, lisäksi piti omia tavaroitaan tilassa, johon matkalaukkumme olisi pitänyt saada

Lentokoneessa olikin sitten sen luokan kuolemanpelko, että allekirjoittanut ei uskaltanut edes koskea Ryanairin legendaarisiin viskipusseihin. Mainittakoon, että samalla halpalennolla oli mukana myös luxemburgilainen Jeunesse Eschin joukkue, joka oli käynyt tiistaina häviämässä AIK:lle 1-0 Mestareiden Liigan karsinnassa. Toisin kuin yleensä E.T.:n matkatoimiston reissuilla tällä kertaa eri etappien välillä ei juurikaan ollut odottelua. Tuskin puoltatoista tuntia koneenlaskeutumisen jälkeen olimme jo ostaneet liput Gentin junaan (kuka vittu menee Keski-Euroopassa rautatieasemalle töihin eikä jaksa opetella edes perusasioita englanniksi). Vaikka aikataulu melko tiivis olikin, niin tässä vaiheessa löytyi aikaa ensimmäiselle sukellukselle paikallisen kepun maailmaan. Ensipuraisulla rautatieasema ei raikunut ylistyslauluista Jupilerille, mutta myöhempi tarkastelu muutti tämänkin kannan.

Charleroin ja Brysselin välinen pätkä taitettiin uutuuttaan kiiltävällä junalla, jonka vauhdille mahdollisesti jopa Markus Paija kalpenee. Luultavasti kyseisellä kärryllä kuljetetaan korkeintaan karjaa silloin kun ei ole tyhmän turistin näköisiä tyhmiä turisteja tarjolla. Brysselistä Gentiin siirryttiin sitten huomattavasti tuoreemmalla, luojalle kiitos ilmastoidulla laitteella. Tyhmät turistit hätistettiin nopeasti pois ensimmäisestä luokasta huomaamaan että ainoa ero ykkös- ja kakkosluokan välillä on kerros. Belgiassa ei ilmeisesti pidetä ensivaikutelmaa kovin suuressa arvossa, sillä jokaisen kaupungin kohdalla radan varren rakennukset olivat sellaisia, joita luultavasti myydään remonttimiehen unelmina. Erään erityisen surullisen pätkän aikana ehdittiin juuri ja juuri E.T.:n ja T.H.:n välillä käydä ajatustenvaihto “Tää on varmuudella meidän kaupunki” / “rukoillaan ettei tää oo” ennen kuin GENT ST. PIETERS- kyltti ilmestyi näkyviin. Rappioromantiikan lisäksi meitä tervehdittiin valtavalla ukkosmyrskyllä, joka paitsi tappoi yhden natiivin, piti myöhemmällä lennolla saapuneiden koneen kaartelemassa lähes tunnin Brysselin yllä. Rautatieasemalla suoritettiin pikainen ruokailu, kun edellisestä kiinteistä ruuasta oli viimeiselläkin kulunut se lakisääteinen 24 tuntia.

Hotellille siirtyminenkin onnistui sangen kivuttomasti kun ruokapaikasta oli matkaa lippuautomaatille noin 15 metriä, ja siitä toinen mokoma 1-linjan raitiovaunun pysäkille, josta ratikka vei 200 metrin päässä hotellistamme sijainneelle päätepysäkille. Hotellin respassa tuli ensimmäinen, muttei täysin odottamaton vastoinkäyminen. Huomattuaan seurueen 4-päisen vahvuuden respan mies totesi että olette varanneet kolmen hengen huoneen. Siinä sitten sanottiin, että itse asiassa me vain otettiin teidän sivuilta huone johon te väititte neljän aikuisen mahtuvan. Kolmen hengen huoneesta ei ollut mitään mainintaa. No, ongelma ei varsinaisesti ollut suuren suuri. Silloin kun samojen jannujen kanssa joitain tuhansia kilometrejä vuodessa tottuu bussissa istumaan niin kai sitä muutama yö parisänkyä jakaenkin onnistuu. Kyseinen laite oli vielä sen verran leveä että minkäänlaista homoeroottista latausta ei ehtinyt syntymään.

Alkuperäissuunnitelma oli käydä jossain lähistön ruokakaupassa ja ladata minibaari täyteen Stella Artoisia odottaessamme loppujoukkoa saapuvaksi. Ongelmaksi muodostui tosin se, että jos Ikeaa ja monitoimihallia ei oteta laskuihin mukaan, hotellin lähistöllä ei silmällä erottuvalla etäisyydellä ollut yhtään mitään. Neuvokas retkikunta ei tästä kuitenkaan antanut tämän häiritä, ja niin suunta otettiin keskemmälle kaupunkia. Raitiovaunu Justitiepalaisille, ja johan alkoi näkyi terasseja joka kadun kulmassa. J.A. viihtyi heti ensimmäisessä niin hyvin, että yksin matkustaessaan hän olisi hyvinkin saattanut missata huomisen pelin. Paikallisen pössyttelijän jutuista vähemmän kiinnostuneet ehtivät juomaan tuoppinsa (Belgiassa pääsääntöisesti iso=0,33, pieni=0,25), siirtymään kanaalin toiselle puolelle irkkupubiin seuraavalle, noutamaan myöhemmin saapuneen seurueen Justitiepalaisilta, palaamaan edelliseen kuppilaan tuopille, kävelemään noin kilometrin/suunta kebabille ja palaamaan vielä kerran ko. juottolaan ennen kuin hän osoitti vähäisintäkään mielenkiintoa liikkua jakkaraltaan. Lopulta noin puolilta öin pubi sulki ovensa (terassilta alettiin kantaa pöytiä sisään ensimmäisten tuoppien aikana) ja jätti matkaajat pohtimaan seuraavaa siirtoa. Ratkaisuna oli ottaa taksit Overpoortiin, Gentin yöelämän keskukseen. Ensimmäinen taksi saapui noin 30 sekuntia ennen edellistä, joten jälkimmäiseen taksiin nousseet pääsivät toteuttamaan elinikäisen unelmansa ja sanomaan taksikuskille “Follow that car!”

Overpoortissa olikin sitten kuuteen asti auki olevissa juottoloissa valinnanvaraa. Ne, joiden vitutus ei ylittänyt sietokyvyn rajoja DJ:n tuutattua kahdeksatta kertaa vuvuzela-sumutorveaan, jäivät nauttimaan ensimmäisen paikan meiningistä, kun E.T. ja J.T. siirtyivät rauhallisempaan naapurikuppilaan. Pelattuaan ensin kohtalaisen tasaisen foosball-1v1:en (E.T.:n 8-2-johto vaihto kirveleväksi 13-16- tappioksi) saapui paikalle natiivi ehdottamaan 2v2-ottelua. Ottelua edeltäneessä “Well.. okay, but we’re shitty”, “So are we”- keskustelussa belgit kostautuivat kusettajiksi. Vittu, ikinä nähnyt sellaista joga bonitoa. Useimmiten palloa ei ehtinyt edes näkemään ennen kuin se oli jo maalissa. 16-1.. Tänä aikana toisessa juottolassa oli yksi matkaaja ehtinyt juomaan itsensä ns. retardikänniin ja piti miettiä milläs tämä jäbä hotellille kuskataan. Lopulta sitten kaksi jäsentä otti suunnan punaisten lyhtyjen alueelle, kaksi meni nukkumaan ja kaksi muuta jatkoi keputtelua hotellilla, tutustuen television tarjoamiin ominaisuuksiin, joihin kuului mm. nettiselain ja pingpong. :ylos:

Matsipäivänä sitten viimeisetkin raapivat itsensä sängystä ylös puolilta päivin ja keskikaupunkiin lähdettiin ottamaan vauhtia(tämä ei ole huumeslangia) illalla odottavaan retken H-hetkeen. Ensimmäiseksi käytiin kuitenkin syömässä. Ranskalaiset (perunat) ovat Belgiassa jonkinasteista kansallisruokaa ja niitä oli tarjolla helposti ja halvalla. Ja paljon. Hämmennys oli melkoinen kun keskikokoiset ranskalaiset tilannut kansalainen sai eteensä keon, jonka valmistamiseen oli luultavasti vaadittu noin neljä pellollista pottua. Lisukkeet meni kyllä kaikki, mutta perunaa jäi jokaiselta syömättä suurin piirtein Hesen aterian mukana tuleva kasa.

Edellisen illan oltua lähinnä tutustumista paikalliseen keppanaan, oli iltapäivän ohjelmanumerona kuuluisat luostarioluet. Olvin tuplapukin keksijälle E.T. on valmis langettamaan ja tarvittaessa panemaan käytäntöön kuolemanrangaistuksen, mutta tämä belgikama (Duvel ja Kasteelbier) oli melko runsaista volteistaan(12) huolimatta oikein hyvää. Myös mieto(3,5%) ja vähemmän hetero kirsikkaolut Kriek sai kiitosta.

Sään ollessa suosiollinen , siirtyi maksimikokoonsa paisunut, 7-päinen seurueemme Sparin kautta kanaalin rannalle pussikeputtelemaan ja väijymään Gentbruggen kaupunginosassa sijaitsevaa stadionia kohti meneviä ratikoita. Pysäkin löytäminen ei ollut retken helpoin operaatio, mutta onnistui kuitenkin. Vaikka matsin alkuun oli vielä noin puolitoista tuntia, oli vaunussa ja bongattavissa muutamia vihreämustia huiveja. Samaan vaunuun hyppäsi myös äärimmäisen hienoksi mieheksi kostautunut Cercle-kannattaja A.B., joka kertoi pitävänsä Loituman musiikista, opasti stadionille, tarjosi oluet matkalla ja neuvoi mistä liput ostetaan. Stadionin läheisestä fanituotekontista tarttui matkaan ‘koti’joukkueen huivi ja pinssi tuliaisiksi.

Paikkojen löytäminen stadionilta ei myöskään ollut täysin vaivatonta. Lipunmyyjä oli nokkelana poikana onnistunut myymään meille liput Cerclen kannattajapäätyyn. Yhdessä paikallisen daifun kanssa todettiin, että tämä järjestely ei välttämättä tulisi miellyttämään jokaista, joten lopulta meidät sijoitettiin pääkatsomon yläparvelle. Katsomon keskikohtaan oli saatu lippukin kiinni kaiteeseen, ennen kuin tämäkin paikka todettiin huonoksi. Loppusijoituspaikka oli sitten sektio 106 pääkatsomon kentältä katsottuna oikeassa reunassa. Toisessa päässä alkoi ‘koti’pääty hiljalleen täyttyä. Ultras Bryggjan pojat eivät ilahtuneet siitä, että seuran ensimmäinen euro-ottelu moneen vuoteen vietiin vierasstadionille ja ripusti banderollinsa väärin päin. Kaikkiaan stadionille, jonka kapasiteetista (12919) oli avattu vain puolet, eli toinen pääty ja toinen pitkäsivu, oli saapunut XXXX katsojaa, jotka hyvällä prosentilla tunnustivat Cerclen vihreämustia värejä. Joukkueiden astellessa kentälle kotiyleisö esitti ainoan kerran täyden(?) volyyminsa, kun myös pitkällä sivulla lähes kaikki yhtyivät rytmikkääseen “Come on Cercle, Come on Cercle!”-mekkalaan. Ensimmäinen TPS-chäntti sai alakerrassa päät kääntymään ja useat osoittivat suosiotaan pitkän matkan tehneille Turkulaisille taputuksin.

Kenttätapahtumista en niin hirveän tarkasti osaa kertoa, kun jännitti niin saatanasti, Nopeasti kuitenkin kävi selväksi, että Cercle ei mikään ihan mahdoton vastustaja ole, mutta toisaalta kun muistissa oli se, mitä tasoa Tepsin viimeistely oli Veikkausliigassa ollut, niin aika yhdestä suusta todettiin että “siinä oli se paikka” kun Jaakko Nyberg onnistui jotenkin laittamaan pallon kahdesta metristä yhtä paljon ohi. Joo, toppareilla ei varmaan ole tapana jäädä treenien jälkeen volleypotkuja harjoittelemaan, mutta kyllä tuollaisesta paikasta pitäisi näissä peleissä pallo saada uuniin. Pelin edetessä kävi ilmi, että kotijoukkueen puolustuslinja ei kuulu Euroopan varmimpiin, ja TPS pääsikin muutamaan melko vaaralliseen vastaiskuun. Lopulta sitten tulostakin syntyi, kun Jonatan Johanssonin notkeus ei riittänyt Mikko Mannisen lähettämään keskityspalloon, joka sitten laskeutui noin kuuden metrin päässä Cerclen maalista, jossa Mika Ääritalo oli paikalla jatkamassa pallon ensimmäisellä kosketuksella maaliin. Katsomonosassa 106 oli tunnelma kohdallaan. Tämän jälkeen kenttätapahtumien seuraamisesta tuli melko tuskallista, kun tuntui ettei pelikello tikittänyt ollenkaan, ellei sitä vahtinut.

Tauolla sitten olikin tarjolla jo lähes unohtunut mukavuus, puoliaikaolut. Suomessa kun on tottunut siihen, että olutta tilatessaan saa jonottaa kelpo siivun puoliajasta, saadakseen käteen ryöstöhintaisen ja lämpimän Lapin Kulta- tölkin. Nyt oli tarjolla belgialaista laatuolutta. Kylmänä. Hanasta. Tai no, varsinaisestihan stadionilla ei olutta myyty, vaan hanojen vieressä oli neitokainen kauppaamassa paperinpalasia, joita vastaan sai olutta.

Toinen jakso meni sitten lähinnä päätösvihellystä odottaessa. TPS ei tainnut toisella jaksolla saada aikaiseksi yhtään hyökkäystä, kun taas isännät vyöryivät tehottomasti lähes koko puoliajan. Pitää kyllä todeta, että vaikka itse pelejä katseleekin melko mustavalkoisten lasien takaa, niin tanskalaistuomari Anders Hermansenin vihellykset tuntuivat menevän hieman Tepsin suuntaan. Tai sanotaan vaikka näin että jos kuulen myöhemmin Cercle-kannattajien kivittäneen tuomarin, niin saavat kyllä ymmärrykseni.

Matsin jälkeen sitten epätodellisissa fiiliksissä stadionin pihalle ihmettelemään tapahtunutta. Joukkue oli poistunut paikalta kuin kuppa Töölöstä, joten heitäkään ei ehtinyt tervehtimään. Väliaikaisratkaisu lopulta helppo tehdä kun paikalle saapunut A.B. ilmoitti että KAA Gentin klubitalo on auki ja tarjoaa suhteellisen edukasta olutta. Siellä sitten seurueeseen liittyi kolme RFC Liégen kannattajaa, jotka suhteellisen ihailtavalla tehokkuudella täyttivät pöytää aina kun oluet alkoivat käydä vähiin. Laulut raikasivat niin Cerclelle, Tepsille kuin Jari Litmasellekin. Tuhottuaan arviolta 100 olutta 11-päinen seurueemme (6 TPS, 3 RFCL, 2 Cercle) lähti kulkemaan kohti seuraavaa ravintolaa. Itsesuojeluvaisto tapissa otettiin haltuun seuraava kuppila, jossa normaalisti viettää pelipäiviään paikallisen KAA Gentin firma. Ilman sen kummempaa dramatiikkaa täältäkin kuitenkin selvittiin..kunnes J.M(RFCL) siirtyi ihailtavalla nopeudella teoriasta käytäntöön ideassaan varastaa pubin ulkopuolella roikkuneet Gentin liput. Tämän jälkeen taittui muutama kortteli ihan kunnioitettavalla vauhdilla. Sitten päätettiinkin hankkiutua eroon ylimääräisestä painolastista ja tuikata flagat liekkeihin. Tämän sitten oli ilmeisesti joku natiivi bongannut ja kiukustunut siinä määrin että pian paikalle kaartoi kolme poliisiautoa, joiden matkustajilta meni sitten noin tunti kun he kävivät läpi jokaisen henkilötiedot. Ainoaksi kopitukseksi jäi jo ennen matsia virkavaltavastaisuuttaan julistanut A.B. , joka kuitenkin vielä matkalla maijaan huuteli että ”I’ll see you in Turku!” Lopulta poliisit tulivat sitten siihen tulokseen ettei yksikään suomalainen ollut etsintäkuulutettu, joten me pääsimme menemään, mukana saatesanat viimeisestä varoituksesta ja käsky mennä suoraan hotellille. Belgit joutuivat kiertämään aseman kautta. Lopulta sitten porukka saatiin jälleen kasaan edellisenä iltana ’hyväksi havaitussa’ Cuba Libressä. Tällä sitten ilta jatkui iloisissa merkeissä pöytien notkuessa oluesta. Kuuden aikoihin sitten snagarin, jonka jonossa paikallinen esitti mielenkiintoisen väitteen jonka mukaan Belgia on 10 vuoden päästä Suomea parempi jääkiekossa ja hämmästyi kovasti kun aihe ei kiinnostanut ketään vähää alusta, kautta etsimään paikkaa josta mahdollisesti lähtisi aamun ensimmäinen bussi kohti hotellia. Belgialaiset hyvästeltiin ja nämä lähtivät autolla kohti kotikontujaan. Lupautuivat vieläpä tulemaan syyskuussa helsinkiin katsomaan Suomen Cupin loppuottelua. Tätä kirjoitettaessa tuo ikimuistoinen päivä on jo vietetty, ja kolme RFCL-kannattajaa todellakin saapui paikalle ja piti näkemästään.

Hotellille saavuttiin noin kahdeksalta aamulla ja huoneenluovutus olisi pitänyt suorittaa kello 12 mennessä. Lopulta sitten 13:30 siivoojatyttö ujosti kysyi että mahtaisitteko ehtiä poistumaan puoli kolmeen mennessä. Pitkin hampain tähän suostuttiin. Viimeinen päivä sitten vietettiin kaupunkia enemmän kierrellen ennen siirtymistä illan viimeisellä junalla Charleroihin. Tämä kaupunki kostautui sitten kohtalaisen masentavaksi. Melko pitkään sai kävellä kaupungissa perjantai-lauantai välisenä yönä ennen kuin ensimmäinen ihminen tuli vastaan. Myös kurkun kostuketta etsittäessä oli hämmentävää kuulla edellä mainittuna ajankohtana ”sir, we’re closed” –ilmoitus. Lopulta sitten löytyi englantia taitava natiivi joka osasi kertoa että jostain lähistöltä löytyisi irkkupubi joka olisi pidempään auki. Täällä sitten viihdyttiin sulkemisaikaan saakka, kun koko yön viettäminen lentokentällä ei kiinnostanut juuri ketään. Aavistuksen kuumottava tilanne koettiin kun Armand Onen kadonnut kaksoisveli tuli ilmoittamaan että hän on kuullut että Suomessa on rasisteja. Ilman konfliktia tämäkin tilanne toki klaarattiin ja jäätiin ihmettelemään miksi irkkupubin tiskijukka soittaa DJ Tiëstoa esim. Poguesin ja Flogging Mollyn loistaessa poissaolollaan.

Tuliaisostokset suoritettiin perinteisesti lentokentällä. Sieltä sitten ilman mainittavia tapahtumia Riikan ja Tampereen kautta Turkuun. Univelkojen pois nukkumien sai kuitenkin vielä odottaa, olihan Kupittaan puistossa Botellon 2010 täydessä vauhdissa…

Kokonaisuutena retkeä on äärimmäisen helppo pitää onnistuneena. Tätä lisää ensi kesänä.

Kiitämme:
-voittoa
-tuoppien kokoa
-ystävyyssuhteita RFC Liégen ja Cerclen kanssa
- Kip Kroosia
-Duvelia
-Maesia

Moitimme:
-Aavekaupunki Charleroita