Mutta itse asiaan. Keskiviikko 10.11.2010 koitti viimein, ja kun kaikki tarvittava oli saatu palattua, oli aika siirtyä kohti Helsinki-Vantaan lentokentän kakkosterminaalia. Lähtöselvitysmuodollisuudet sujuivat melko sujuvasti, vaikka samaan aikaan oli käynnissä kolmen lennon selvitys muistaakseni yhtä monella tiskillä. Turvatarkastuksen yhteydessä ei keneltäkään tällä kertaa löytynyt mitään kiellettyä, ja nautittuamme virkistävät, mutta järkyttävän ylihintaiset, juomat lentokentän baarissa, oli aika siirtyä koneeseen. Vallattuamme paikat, joissa oli ihan mukavasti jalkatilaa, kulutimme aikaa katsellen puuhissaan häärääviä lentoemäntiä, varsinkin yhden työskentelyä oli ilo seurata. Lennon aikana nautimme muutamia virvokkeita, ja keskustelimme päivän polttavista yhteiskunnallisista asioista. Lisäksi easyJet jakoi kaikille matkustajille ilmaiset minimuffinsin näköiset leivonnaiset 15-vuotisjuhlansa kunniaksi. Reilut pari tuntia myöhemmin kaarsimme Newcastlen yli hieman vasempaan, ja lopulta laskeuduimme lähes silkinpehmeästi Manchesteriin. Laukut olivat heti napattavissa mukaa, ja täydennettyämme sandwich- ja juomavarastomme siirryimme taksilla hotelliin. Vaikka olimme hotellissa vasta kello 23 jälkeen, ehdimme vielä tutustua hotellin baariin.

Torstaina aloitimme aamun ohjelman tallustelemalla läheiseen pubiin perinteistä englantilaista aamiaista syömään. Erityisesti sieni keräsi kehuja, muttei pekonissakaan vikaa ollut. Puolenpäivän jälkeen olikin sitten ensimmäisen matkan teemaan liittyvän toiminnan aika. Koska emme ponnisteluistamme huolimatta löytäneet oikeaa bussipysäkkiä (se olikin sitten sillä ainoalla kadunpätkällä, mitä emme vilkaisseet), päätimme hyödyntää Suomeen verrattuna varsin edullista taksia, ja matkasimme Old Traffordille, josta olimme varanneet ajan kello 13.30 alkaneelle tutustumiskierrokselle. Pääsimme sisään stadionille 12.45, jossa huomasimme museo-/kierroskerrokseksi merkatussa kerroksessa sijaitsevan baarin. Päätimme kokeilla paikallista (toinen kyllä taisi olla intialaista tai vastaavaa) olutta, ja havaitsimme aikaa olevan parin merkin testaamiseen. Tässä vaiheessa kuitenkin paikallinen epäloogisuus/ajattelemattomuus potkaisi meitä nilkoille. Huomasimme kellon olevan 13.29, joten siirryimme pisteeseen, josta luulimme kierroksen lähtevän. Luulo ei kuitenkaan ollut tiedon väärti, vaan saimme hieman närkästyneeltä vaikuttaneelta naiselta apua, ja pääsimme mukaan viitisen minuuttia myöhässä. Kierros nimittäin alkaa pari kerrosta alempaa, kuin voisi kuvitella, eikä suinkaan merkatusta kerroksesta. Baarin kanssa samassa kerroksessa olevassa museossa kyllä kuulutettiin kierrokset, mutta kenellekään ei ollut tullut mieleen järjestää äänentoistoa myös baariin. Tuota mokaa ei siis ihan täysin voi pistää omaan piikkiin (eipä niin?). Itse kierroksen veti noin reilu 60-vuotias mies, joka todella osasi asiansa. Heppu selvästi ns. eli joukkueelleen, ja tunsi sen taustat ja nykytilanteen erittäin hyvin. Kierroksen kohokohtia oli pysähdys pelaajien pukukopissa, nämä eivät toki olleet lähelläkään. Muita kohteita olivat vaihtopenkit, kentälle johtava tunneli, sekä 6.2.1958 klo 15:04 Münchenin lentokentällä tapahtuneen lento-onnettomuuden muistomerkki sekä ? tunneli. Joukkue oli palaamassa European Cupin vierasottelusta Belgradista, kun kone pysähtyi tankkaamaan, mutta kolmas nousukiito yritys epäonnistui kohtalokkain seurauksin. Kyseisessä onnettomuudessa menehtyi yksitoista joukkueen jäsentä, sekä kahdeksan Unitedin vieraspeliä seuraamassa ollutta toimittajaa. Yhteensä turma vaati 23 ihmisen hengen. Tapaus on jäänyt elämään myös joko Liverpoolin tai Arsenalin kannattajien pilkkalauluna, jossa käsketään aina varomaan jäätä kiitoradalla. Kaiken kaikkiaan, kierroksesta jäi erittäin positiivinen kuva. Museossa puhuimme, että seuran perinteet ja historia oli hyvin aistittavissa. Toivottavasti samaan päästään myös Suomessa. Loppupäivä menikin paikalliskulttuurin tutustuen, yön koittaessa oli jopa havaittavissa hieman horjuvaa askellusta joidenkin kohdalla.

Perjantaina suuntasimme reissun ensimmäiseen otteluun Prestoniin, jossa North End sai vastaansa Hull Cityn. Kulutimme päivää ottelua odotellessamme kiertelemällä lähialueita, sekä ottamalla pari erää biljardia eräässä melko lähellä asemaa olleessa pubissa. Junamatkamme sai ylimääräisen paussin, kun luonnon kutsu kävi liian voimakkaaksi, eikä junaa ollut varustettu vessalla. Ilmeisesti kävimme Boltonin asemalla. Kun pääsimme Prestoniin, ilta oli jo pimentynyt. Hyppäsimme jälleen taksiin, ja ajoimme stadionille. Siellä kävimme ostamassa liput, ja siirryimme odottamaan peliä läheiseen pubiin. Siellä olimme juttusilla muutaman vanhemman herrasmiehen kanssa, ja keskustelu oli ihan mielenkiintoinen, pyörien lähinnä jalkapallon ympärillä. Myös TPS sai osakseen kiinnostusta. Itse ottelu oli tunnelman, varsinkin kotiyleisön, osalta aikamoinen pettymys. Vaikkei nyt mitään derbyhulinaa ollutkaan odotettavissa, esitys oli melko luokaton. Siihen nähden O-katsomossa on ollut joka pelissä hyvä meno. Vaikka seisominen onkin kielletty, oli se kuitenkin ihan yläriveillä mahdollista. Kanapiiras oli ihan makoisa, eikä mitenkään älyttömän kallis. Itse ottelu päättyi lopulta Hullin voittoon, lopputuloksen 0-2 myötä Preston North End on Championshipin sarjataulukon South End. Matsin jälkeen meille meinasi tulla kiire junalle, mutta satuimme katsastusaseman kohdalle, ja sieltä juuri lähdössä ollut taksi pysäytettiin henkilökunnan jäsenen sekä paikalla olleen poliisin toimesta meille selitettyämme reissumme tarkoituksen. Se tuntui muutenkin kiinnostavan ihmeen paljon joka puolella. Junasta päästyämme vietimme loppuillan Manchesterin yössä.

Lauantai oli ennakolta eniten odotettu päivä. Silloin hyppäsimme paikallisbussin kyytiin, ja ajoimme Oldhamiin. Olimme hyvissä ajoin paikalla, ja kävimme noutamassa lippumme piipahdettuamme ensin joukkueen kannattajatuotekaupassa. Saatuamme liput siirryimme luonnollisesti pubiin, josta sitten takaisin Boundary Parkille. Tässä vaiheessa pitää sitten antaa iso miinus järjestäjille. Olimme kotijoukkueen kannattajien päädyssä, mutta siellä ei ollut ollenkaan olutta myynnissä. Jouduimme siis juomaan kahvia, tai siis ?kahvia?. Itse ottelu sen sijaan olikin sitä, minkä takia koko reissuun lähdettiin. Kyseessähän oli League One:n (vast. Suomen 2-divaria) ottelu, mutta paikalla oli 7723 katsojaa (toistaiseksi Oldhamin suurin yleisömäärä tällä kaudella), mukaan lukien noin 3400 vieraskannattajaa omassa päädyssään. Otteluhan oli käytännössä lähes paikallismatsi, mutta siitä huolimatta lukema on melko vaikuttava kolmannen sarjatason otteluksi, vaikka neljä sarjan joukkuetta vetääkin reilusti yli 10 000 hengen keskiarvolla (parhaana Southampton, 21 434). Lukemat antavat hyvää osviittaa siitä, kuinka paljon jalkapallolla on vetovoimaa saarella. Tunnelma ja pelin intensiteetti oli oikeastaan koko matsin ajan korkealla tasolla, ja tuumailimmekin olleemme ns. oikeassa jalkapallo-ottelussa, siellä missä peli ja kannattajat edelleen ovat sitä, mitä niiden kuuluukin olla. Oldham viimeisteli ottelun ainoaksi jääneen maalin Chaddy End:n edessä, eli juuri siinä päädyssä, missä olimme. Tunnelma oli aikamoinen, sitä on hankala kuvailla. Pelin jälkeen halusimme välttää ruuhkat, ja päädyimme toiseen paikalliseen pubiin. Henkilökunta (pari baarityttöä, mukavia, ihan katseltaviakin) oli erittäin palvelualtista, ja nautimmekin mukavassa, kunnon pubissa muutamankin tuopin. Pubissa olimme jutuissa paikallisen miehen kanssa, ja tämä ilmoitti pitävänsä TPS:aa tästä lähin suosikkinaan Suomessa. Lopulta meidän oli kuitenkin pakko jatkaa matkaa takaisin Manchesteriin. Loppuilta menikin taas totuttuun tapaan.

Sunnuntaiaamu koitti erittäin aikaisin. Edessä oli reissun ainoa Valioliigaottelu, jossa Everton sai vieraakseen Arsenalin. Jo klo 9 aikaan olimme huonetoverini kanssa istumassa pubissa aamupalat tilattuna kaikille, sillä bussi Liverpooliin oli lähdössä klo 9.45. Me ehdimme syödä melko rauhassa, mutta loput ryhmästä saapuivat niin myöhään paikalle, ettei mitenkään rauhallisesta aamiaishetkestä voi puhua. Taisipa jollakin olla ongelmia saada edes mitään alas, mistähän lienee johtunut? Pääsimme ulos noin 20 minuuttia ennen lähtöä, mutta nappasimme kadulta taksin, jotta varmasti ehdimme ajoissa. Bussimatka sujui leppoisissa merkeissä, ja päästyämme perille siirryimme melkeinpä välittömästi Goodison Parkin ympäristöön. Haimme odottamassa olleet liput, ja siirryimme, yllätys yllätys, läheiseen pubiin. Lähdimme melko ajoissa stadionille, tosin lauantaista viisastuneina varmistimme ennen lähtöä paikallisilta oluensaannin olevan varmaa. Itse ottelu ei ollut tapahtumana mitenkään erikoinen. Peli oli ajoittain toki ihan hienoa katseltavaa, olihan kentällä melko koviakin nimiä. Tunnelma ei oikeastaan missään vaiheessa noussut erikoiseksi, lähinnä äänessä olivat arvioilta reilut pari tuhatta lontoolaista. Näillä tuntui olevan ajoittain hyvä meno päällä, joka parani entisestään Arsenalin mentyä johtoon ensimmäisellä puoliajalla. Tauolla ehdimme käydä nauttimassa oluet, ja juuri kun pääsimme katsomoon, iski Arsenal toisen kerran. Tuokin varmasti vaikutti siihen, ettei tunnelma juuri enää kohonnut. Ottelun loppuminuuteilla Everton pääsi kaventamaan, mutta enempää maaleja ei ottelussa kuitenkaan nähty. Pelin jälkeen kiertelimme stadionin ympäristössä, piipahdimme parissa pubissa, ja siirryimme linja-autoaseman suuntaan. Bussin lähtöön oli vielä aikaa, joten kiersimme sateesta huolimatta vielä muutaman pubin. Toisin kuin junat, bussi oli ajoissa, ja olimme takaisin Manchesterissa ennen iltayhdeksää. Koska oli sunnuntai, eivät pubien ovet olleet myöhään auki. Pitkähkö ja osin rankka reissu alkoi vihdoin vaatia veronsa, ja olimme kaikki melko ajoissa nukkumassa.

Maanantaiaamupäivä koitti auringon paistaessa. Enää ei kuitenkaan ollut aikaa kuin pakkaamiseen, sekä huoneiden luovutuksen jälkeen lounaalle sekä pikaiselle ostoskierrokselle. Piipahettuamme muutamassa liikkeessä havaitsimme kellon olevan sen verran paljon, että oli aika mennä hakemaan laukut hotellista, ja aloittaa kotimatka. Luotimme jälleen taksiin, jolla pääsimmekin mukavasti terminaalille. Lähtöselvityksessä ei ollut jonoa juuri nimeksikään, ja selvisimme turvatarkastukseen nopeasti. Ilmeisesti eräs seurueen jäsen oli epäilyttävän näköinen, sillä vaikutti kuin virkailija olisi kokeillut tämän laukusta mahdollisia huumejämiä. Mitään ei tietenkään löytynyt, ja pääsimme kaikki onnellisesti jatkamaan matkaa ostos- ja baarialueelle. Himoshoppaajille tiedoksi, Manchesterin lentokenttä ei ole teitä vartena. Alueella oli kolme kauppaa, joista yksi oli perinteinen tax-freemyymälä, lisäksi löytyi W.H. Smith?s:n kirjakauppa sekä lääkkeitä ja pientä tarpeellista myyvä Boot?s. Otimme yhdet juomat odotellessamme tietoa lähtöportista, tiedon saavuttua siirryimme jonottamaan koneeseen pääsyä. Koneessa onnistuimme saamaan melkein samat paikat kuin tullessa, ja lento sujui muutenkin ongelmitta. Ilmaisjakelua ei tosin ollut enää tällä lennolla. Helsinkiä lähestyttäessä oli havaittavissa pientä turbulenssia, pari kertaa kone heilahteli ihan mukavastikin. Vaikka olimme päässeet lähtemään noin 15 minuuttia myöhässä, olimme Helsingissä 20 minuuttia etuajassa, kiitos reippaan takatuulen. Passintarkastuksen jälkeen menimme hakemaan laukkujamme, jotka tulivatkin heti kun pääsimme hihnan ääreen. Edessä oli enää viimeinen tavaroiden siirtely laukusta laukkuun (easyJet ei anna armoa, jos laukku on liian painava), ja sen jälkeen ryhmämme erkaantui kukin omaan suuntaansa. Hieno ja antoisa matkamme jalkapallokulttuurin kehtoon oli ohi.

Kiitämme:
- easyJetin ilmaiset leivonnaiset menomatkalla, sekä juomien hionta ja saatavuus lennolla
- Premier Innin ikkunoiden kestävyyttä
- CCTV:n sijoittamista Liverpoolin linja-autoasemalla; mahdollisti reissaajien juomasekoituksen valmistamisern privaatisti
- Evertonin satdionin turvatarkastusta (pullo taskussa ineen)
- Oldham
- Old Traffordin tutustumiskierroksen vetäjä
- Matkaseura
- Taksien hintataso
Moitimme:
- paikallisten tarjoilualttius; aiheutti melko kovaa pahoinvontia
- Pubin hintatasosta johtunutta tarkoitushakuisuuteen johtanutta päihtymystilan aiheuttamista
- Sieniä oli aamupaloilla liian vähän
- Pois lähtiessä taksia; mahdollisesti ajatti pidempää reittiä, lisäksi piti omia tavaroitaan tilassa, johon matkalaukkumme olisi pitänyt saada

Suurtapahtumien lipunmyynti kostautui melkoiseksi arpapeliksi myös Ruotsin puolella. Ihmekös tuo, kun firma kuuluu samaan puljuun kuin Suomen Lippupalvelu. Oma kolmihenkinen retkikuntani pääsi lipunmyynnin alettua kertayrittämällä varaamaan liput. Käytännössä meidän porukallamme oli siis mahdollisuus ostaa vaikka yhdeksän lippua. Samaan aikaan muilla turkulaisilla oli vaikeuksia päästä läpi, puhumattakaan lukuisista ruotsalaisista joiden taistelu lipuista jatkui päiväkausia.

Katsomoksi valitsimme Norran, johon asettuu niin Bajenin varsinainen klacken kuin muutkin Hammarbyn äänekkäästä kannattamisesta kiinnostuneet. Tällä kertaa katsomolla ei tosin ollut niin väliä, koska oli odotettavissa, että koko stadion pitää mekkalaa koko ottelun ajan. Jo Hammarbyn rankkareilla voittamassa semifinaalissa Kalmaria vastaan koko stadion oli seissyt ja pitänyt elämää koko ottelun ajan.

Sattumaa tai ei, hetimmiten cup-finaalin lipunmyynnin aukeamisen jälkeen myös Viking Linen perjantain iltavuoron hytit myytiin loppuun. Muut tepsiläiset ehtivät siihen paattiin, meidän kolmihenkinen ryhmämme joutui puolestaan matkustamaan kalliimmalla Siljalla.

Matsipäivän aattona marraskuun 12:ntena lähdimme siis kukin porukka tahoillamme taittamaan matkaa Itämeren yli. Siljalla matkustaneiden mustavalkoisten alkoholinkäyttö oli maltillista ja krapulanpelkoista. Punaista laivaa käyttäneiden riennoista en mene takuuseen.

Kummallekin laivayhtiölle on annettava miinus siitä, että laiva rantautuu satamaan jo kuuden jälkeen paikallista aikaa. Ensinnäkin matkaväen väsymys on huimissa mittasuhteissa, toisekseen Tukholmassa mikään ei ole auki kyseiseen kellonaikaan lauantaina. Siljan aamiaiskupongin voi onneksi hyödyntää aivan sataman kyljessä sijaitsevassa hotellissa. Aamiaistarjoilu alkoi paikallista aikaa vasta 7.30, joten noin tunnin jouduimme odottamaan hotellin aulassa. Odotteluksi olisi kuitenkin mennyt kaupungillakin. Eipä tarvinnut herätä jo ennen kuutta aterioimaan laivalla.

Olimme aavistuksen hämillämme, kun annoimme hotellin väelle Siljan aamiaiskorttimme. Aamiaislippuja kerännyt nainen valitteli selvällä suomella sitä, että laivayhtiö ei ilmoita etukäteen, montako aamulaivan matkustajaa tulee heidän hotelliinsa syömään. Tästä syystä saimme tunnin aikaa ateriointiimme. Emme noudattaneet määräystä, koska emme keksineet yhtään syytä, miksi laivayhtiön ja hotellin kommunikaatiokatkos olisi meidän vikamme.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme Värtahamnenin satamasta keskustaan. Muutaman tunnin kiertelimme pitkin Tukholmaa. Vihreävalkoisia huiveja näkyi harvakseltaan jo aamupäivästä. Sitten tuli aika viedä matkatavarat Viking Linen terminaaliin (takaisin menimme Viikkarilla) ja siirtyä Södermalmille.

Rendez-vous muiden TPS-kannattajien kanssa tapahtui Söderin Bajen-henkisessä (kai ne kaikki on Bajen-henkisiä?) Gröne Jägaren -kuppilassa. Reilusti yli pari tuntia ennen ottelun alkua saluuna oli tupaten täynnä vihreävalkoisia. Ämyreistä pauhasi koko Hammarbyn kannatuslaulukavalkadi, ja baarin väki yhtyi lauluun kernaasti. Tunnelma oli lievästi sanottuna katossa.

Noin puolitoista tuntia ennen matsia oli aika tehdä metrokeikka muutaman kilometrin päähän Globenin asemalle, joka palvelee myös Söderstadionille menevää väkeä. Stadionilta tarttui matkamuistoksi matsiohjelman lisäksi myös muutama vaatekappale. Stadionilla sijaitseva kannattajatuotekauppa myi sadalla kruunulla (noin 10 euroa) Hammarbyn blankoja koti-, vieras- ja treenipaitoja.

Stadionin ovet aukesivat tunti ennen ottelua. Nappasimme halvat ohrapirtelöt (ykkostä, tosin) mukaan ja suuntasimme klackenin sekaan. Lippumme oikeuttivat saman pitkän sivun toiseen päätyyn, mutta kuten sanottua, tällä kertaa sillä ei ollut väliä. Katsomo täyttyi hyvissä ajoin ja laulukin rupesi raikumaan hyvin pian. Mekkala oli melkoinen jo siinä vaiheessa, kun Helsingborgin joukkue toivotettiin “tervetulleeksi” alkulämmittelyyn. Kotijoukkue puolestaan saapui lämmittelyyn suurten suosionosoitusten ja pitkään jatkuneen chäntin voimalla.

Stadion täyttyi lopulta melko äärimmilleen, mikä oli toki odotettavissa. Edes katkarapukatsomossa ei istuttu koko iltana, mikä kertoo paitsi ruotsalaisesta mentaliteetista myös ottelun tärkeydestä. Karvan vaille neljän pärähti soimaan Bajenin seurahymni Just idag är jag stark, jota seurasi illan ensimmäinen tifo. Vastapäisestä katsomosta katsottuna meno näytti tältä:

Itse ottelussa Hammarbyllä ei juuri ollut sanomista, mikä ei sinänsä yllättänyt. Allsvenskanin toiseksi parhaan ja Superettanin keskikastin joukkueen välinen tasoero on kuitenkin melkoinen. Katsomossa sen sijaan Helsingborgin kannattajilla ei ollut sanansijaa. Vierasjoukkueen kannattajia oli paikalla silmämääräisesti arvioiden tuhat, mutta 11 000 kotijoukkueen kannattajaa pitivät vieraskatsomon alakynnessä. Maali- ja voittojuhlintaa lukuunottamatta vieraskannattajien ääni kuului klackeniin kerran. Sekin mekkala vaiennettiin “ni är sämre klack än Djurgår’n” -laululla nopeasti. Vieraita muistutettiin myös menetetystä Ruotsin mestaruudesta (inget SM-guld i Helsingborg).

Vähemmän yllättäen kotikannattajat olivat panostaneet finaaliin rankasti. Myös toisen jakson alkuun nähtiin tifo. Toisen puoliajan avausvitosen tapahtumat jäivät sattuneesta syystä jokseenkin hämärän peittoon:

Peli pysyi tasalukemissa pitkään, vaikka Helsingborg myllyttikin käytännössä koko ajan. Sekin varmasti osaltaan piti tunnelmaa katossa. Katsomotoiminnan eräänä kohokohtana mainittakoon muutaman minuutin jakso, jonka aikana klacken huudatti vuorollaan jokaista katsomoa. Jokainen katsomonosa vastasi komealla volyymilla “östra/södra/vänstra sidan är ni klara” -kysymykseen. Erityismaininta vain neljän rivin korkuiselle vänstra-päätykatsomolle, joka ei hävinnyt metelissä yhtään.

Bajenin Sebastian Castro-Tello ei pystynyt hyödyntämään kotijoukkueen ainoa maalipaikkaa. Lopulta vääjäämätön tapahtui 80. minuutilla, kun Helsinborgin Rasmus Jönsson teki ottelun ainoan maalin. Tunnelma oli siitäkin eteenpäin loistava, vaikka tappio olikin edessä.

Hävitystä cup-finaalista huolimatta kotiyleisö ei vaikuttanut kovin pettyneeltä. Ja miksi olisi vaikuttanut, kun vastustaja sijoittui Ruotsin sarjajärjestelmässä 21 sijaa ylemmäksi? Omaa joukkuetta kiitettiin tyylikkäästi ja laulu raikui myös matkalla metroasemalle. Metroasemalla joku porukka intoutui vielä haastamaan vastapäätä junaa odottaneita vuoropuheluun “andra sidan är ni klara” -huudolla. Valitettavasti vain yksi henkilö vastasi, mihin meidän puolemme reagoi voimakkain buuauksin.

Suuri osa vihreävalkoisista jatkoi Söderin yöhön, me puolestamme paikallisen ravintolan kautta laivan buffettiin. Laiva oli täysin pystyynkuollut lauantai-illasta huolimatta. Kolmikollemme oli muutenkin kertynyt valveillaolotunteja sen verran runsaasti, että väsymys vei voiton. Ihme kyllä, koko reissu taittui siis ilman kankkusta. Matsi oli joka tapauksessa äärettömän hieno kokemus. Vaikka yleisöä oli “vain” reilu 12 000, niin uskallan väittää, että tunnelma oli eurooppalaista huipputasoa.

YouTube tarjoaa kiinnostuneille runsaasti silmänruokaa cupin finaalista. Esimerkiksi hakusanalla “Hammarby cupfinal” pääsee pitkälle.

J.S

Lentokoneessa olikin sitten sen luokan kuolemanpelko, että allekirjoittanut ei uskaltanut edes koskea Ryanairin legendaarisiin viskipusseihin. Mainittakoon, että samalla halpalennolla oli mukana myös luxemburgilainen Jeunesse Eschin joukkue, joka oli käynyt tiistaina häviämässä AIK:lle 1-0 Mestareiden Liigan karsinnassa. Toisin kuin yleensä E.T.:n matkatoimiston reissuilla tällä kertaa eri etappien välillä ei juurikaan ollut odottelua. Tuskin puoltatoista tuntia koneenlaskeutumisen jälkeen olimme jo ostaneet liput Gentin junaan (kuka vittu menee Keski-Euroopassa rautatieasemalle töihin eikä jaksa opetella edes perusasioita englanniksi). Vaikka aikataulu melko tiivis olikin, niin tässä vaiheessa löytyi aikaa ensimmäiselle sukellukselle paikallisen kepun maailmaan. Ensipuraisulla rautatieasema ei raikunut ylistyslauluista Jupilerille, mutta myöhempi tarkastelu muutti tämänkin kannan.

Charleroin ja Brysselin välinen pätkä taitettiin uutuuttaan kiiltävällä junalla, jonka vauhdille mahdollisesti jopa Markus Paija kalpenee. Luultavasti kyseisellä kärryllä kuljetetaan korkeintaan karjaa silloin kun ei ole tyhmän turistin näköisiä tyhmiä turisteja tarjolla. Brysselistä Gentiin siirryttiin sitten huomattavasti tuoreemmalla, luojalle kiitos ilmastoidulla laitteella. Tyhmät turistit hätistettiin nopeasti pois ensimmäisestä luokasta huomaamaan että ainoa ero ykkös- ja kakkosluokan välillä on kerros. Belgiassa ei ilmeisesti pidetä ensivaikutelmaa kovin suuressa arvossa, sillä jokaisen kaupungin kohdalla radan varren rakennukset olivat sellaisia, joita luultavasti myydään remonttimiehen unelmina. Erään erityisen surullisen pätkän aikana ehdittiin juuri ja juuri E.T.:n ja T.H.:n välillä käydä ajatustenvaihto “Tää on varmuudella meidän kaupunki” / “rukoillaan ettei tää oo” ennen kuin GENT ST. PIETERS- kyltti ilmestyi näkyviin. Rappioromantiikan lisäksi meitä tervehdittiin valtavalla ukkosmyrskyllä, joka paitsi tappoi yhden natiivin, piti myöhemmällä lennolla saapuneiden koneen kaartelemassa lähes tunnin Brysselin yllä. Rautatieasemalla suoritettiin pikainen ruokailu, kun edellisestä kiinteistä ruuasta oli viimeiselläkin kulunut se lakisääteinen 24 tuntia.

Hotellille siirtyminenkin onnistui sangen kivuttomasti kun ruokapaikasta oli matkaa lippuautomaatille noin 15 metriä, ja siitä toinen mokoma 1-linjan raitiovaunun pysäkille, josta ratikka vei 200 metrin päässä hotellistamme sijainneelle päätepysäkille. Hotellin respassa tuli ensimmäinen, muttei täysin odottamaton vastoinkäyminen. Huomattuaan seurueen 4-päisen vahvuuden respan mies totesi että olette varanneet kolmen hengen huoneen. Siinä sitten sanottiin, että itse asiassa me vain otettiin teidän sivuilta huone johon te väititte neljän aikuisen mahtuvan. Kolmen hengen huoneesta ei ollut mitään mainintaa. No, ongelma ei varsinaisesti ollut suuren suuri. Silloin kun samojen jannujen kanssa joitain tuhansia kilometrejä vuodessa tottuu bussissa istumaan niin kai sitä muutama yö parisänkyä jakaenkin onnistuu. Kyseinen laite oli vielä sen verran leveä että minkäänlaista homoeroottista latausta ei ehtinyt syntymään.

Alkuperäissuunnitelma oli käydä jossain lähistön ruokakaupassa ja ladata minibaari täyteen Stella Artoisia odottaessamme loppujoukkoa saapuvaksi. Ongelmaksi muodostui tosin se, että jos Ikeaa ja monitoimihallia ei oteta laskuihin mukaan, hotellin lähistöllä ei silmällä erottuvalla etäisyydellä ollut yhtään mitään. Neuvokas retkikunta ei tästä kuitenkaan antanut tämän häiritä, ja niin suunta otettiin keskemmälle kaupunkia. Raitiovaunu Justitiepalaisille, ja johan alkoi näkyi terasseja joka kadun kulmassa. J.A. viihtyi heti ensimmäisessä niin hyvin, että yksin matkustaessaan hän olisi hyvinkin saattanut missata huomisen pelin. Paikallisen pössyttelijän jutuista vähemmän kiinnostuneet ehtivät juomaan tuoppinsa (Belgiassa pääsääntöisesti iso=0,33, pieni=0,25), siirtymään kanaalin toiselle puolelle irkkupubiin seuraavalle, noutamaan myöhemmin saapuneen seurueen Justitiepalaisilta, palaamaan edelliseen kuppilaan tuopille, kävelemään noin kilometrin/suunta kebabille ja palaamaan vielä kerran ko. juottolaan ennen kuin hän osoitti vähäisintäkään mielenkiintoa liikkua jakkaraltaan. Lopulta noin puolilta öin pubi sulki ovensa (terassilta alettiin kantaa pöytiä sisään ensimmäisten tuoppien aikana) ja jätti matkaajat pohtimaan seuraavaa siirtoa. Ratkaisuna oli ottaa taksit Overpoortiin, Gentin yöelämän keskukseen. Ensimmäinen taksi saapui noin 30 sekuntia ennen edellistä, joten jälkimmäiseen taksiin nousseet pääsivät toteuttamaan elinikäisen unelmansa ja sanomaan taksikuskille “Follow that car!”

Overpoortissa olikin sitten kuuteen asti auki olevissa juottoloissa valinnanvaraa. Ne, joiden vitutus ei ylittänyt sietokyvyn rajoja DJ:n tuutattua kahdeksatta kertaa vuvuzela-sumutorveaan, jäivät nauttimaan ensimmäisen paikan meiningistä, kun E.T. ja J.T. siirtyivät rauhallisempaan naapurikuppilaan. Pelattuaan ensin kohtalaisen tasaisen foosball-1v1:en (E.T.:n 8-2-johto vaihto kirveleväksi 13-16- tappioksi) saapui paikalle natiivi ehdottamaan 2v2-ottelua. Ottelua edeltäneessä “Well.. okay, but we’re shitty”, “So are we”- keskustelussa belgit kostautuivat kusettajiksi. Vittu, ikinä nähnyt sellaista joga bonitoa. Useimmiten palloa ei ehtinyt edes näkemään ennen kuin se oli jo maalissa. 16-1.. Tänä aikana toisessa juottolassa oli yksi matkaaja ehtinyt juomaan itsensä ns. retardikänniin ja piti miettiä milläs tämä jäbä hotellille kuskataan. Lopulta sitten kaksi jäsentä otti suunnan punaisten lyhtyjen alueelle, kaksi meni nukkumaan ja kaksi muuta jatkoi keputtelua hotellilla, tutustuen television tarjoamiin ominaisuuksiin, joihin kuului mm. nettiselain ja pingpong. :ylos:

Matsipäivänä sitten viimeisetkin raapivat itsensä sängystä ylös puolilta päivin ja keskikaupunkiin lähdettiin ottamaan vauhtia(tämä ei ole huumeslangia) illalla odottavaan retken H-hetkeen. Ensimmäiseksi käytiin kuitenkin syömässä. Ranskalaiset (perunat) ovat Belgiassa jonkinasteista kansallisruokaa ja niitä oli tarjolla helposti ja halvalla. Ja paljon. Hämmennys oli melkoinen kun keskikokoiset ranskalaiset tilannut kansalainen sai eteensä keon, jonka valmistamiseen oli luultavasti vaadittu noin neljä pellollista pottua. Lisukkeet meni kyllä kaikki, mutta perunaa jäi jokaiselta syömättä suurin piirtein Hesen aterian mukana tuleva kasa.

Edellisen illan oltua lähinnä tutustumista paikalliseen keppanaan, oli iltapäivän ohjelmanumerona kuuluisat luostarioluet. Olvin tuplapukin keksijälle E.T. on valmis langettamaan ja tarvittaessa panemaan käytäntöön kuolemanrangaistuksen, mutta tämä belgikama (Duvel ja Kasteelbier) oli melko runsaista volteistaan(12) huolimatta oikein hyvää. Myös mieto(3,5%) ja vähemmän hetero kirsikkaolut Kriek sai kiitosta.

Sään ollessa suosiollinen , siirtyi maksimikokoonsa paisunut, 7-päinen seurueemme Sparin kautta kanaalin rannalle pussikeputtelemaan ja väijymään Gentbruggen kaupunginosassa sijaitsevaa stadionia kohti meneviä ratikoita. Pysäkin löytäminen ei ollut retken helpoin operaatio, mutta onnistui kuitenkin. Vaikka matsin alkuun oli vielä noin puolitoista tuntia, oli vaunussa ja bongattavissa muutamia vihreämustia huiveja. Samaan vaunuun hyppäsi myös äärimmäisen hienoksi mieheksi kostautunut Cercle-kannattaja A.B., joka kertoi pitävänsä Loituman musiikista, opasti stadionille, tarjosi oluet matkalla ja neuvoi mistä liput ostetaan. Stadionin läheisestä fanituotekontista tarttui matkaan ‘koti’joukkueen huivi ja pinssi tuliaisiksi.

Paikkojen löytäminen stadionilta ei myöskään ollut täysin vaivatonta. Lipunmyyjä oli nokkelana poikana onnistunut myymään meille liput Cerclen kannattajapäätyyn. Yhdessä paikallisen daifun kanssa todettiin, että tämä järjestely ei välttämättä tulisi miellyttämään jokaista, joten lopulta meidät sijoitettiin pääkatsomon yläparvelle. Katsomon keskikohtaan oli saatu lippukin kiinni kaiteeseen, ennen kuin tämäkin paikka todettiin huonoksi. Loppusijoituspaikka oli sitten sektio 106 pääkatsomon kentältä katsottuna oikeassa reunassa. Toisessa päässä alkoi ‘koti’pääty hiljalleen täyttyä. Ultras Bryggjan pojat eivät ilahtuneet siitä, että seuran ensimmäinen euro-ottelu moneen vuoteen vietiin vierasstadionille ja ripusti banderollinsa väärin päin. Kaikkiaan stadionille, jonka kapasiteetista (12919) oli avattu vain puolet, eli toinen pääty ja toinen pitkäsivu, oli saapunut XXXX katsojaa, jotka hyvällä prosentilla tunnustivat Cerclen vihreämustia värejä. Joukkueiden astellessa kentälle kotiyleisö esitti ainoan kerran täyden(?) volyyminsa, kun myös pitkällä sivulla lähes kaikki yhtyivät rytmikkääseen “Come on Cercle, Come on Cercle!”-mekkalaan. Ensimmäinen TPS-chäntti sai alakerrassa päät kääntymään ja useat osoittivat suosiotaan pitkän matkan tehneille Turkulaisille taputuksin.

Kenttätapahtumista en niin hirveän tarkasti osaa kertoa, kun jännitti niin saatanasti, Nopeasti kuitenkin kävi selväksi, että Cercle ei mikään ihan mahdoton vastustaja ole, mutta toisaalta kun muistissa oli se, mitä tasoa Tepsin viimeistely oli Veikkausliigassa ollut, niin aika yhdestä suusta todettiin että “siinä oli se paikka” kun Jaakko Nyberg onnistui jotenkin laittamaan pallon kahdesta metristä yhtä paljon ohi. Joo, toppareilla ei varmaan ole tapana jäädä treenien jälkeen volleypotkuja harjoittelemaan, mutta kyllä tuollaisesta paikasta pitäisi näissä peleissä pallo saada uuniin. Pelin edetessä kävi ilmi, että kotijoukkueen puolustuslinja ei kuulu Euroopan varmimpiin, ja TPS pääsikin muutamaan melko vaaralliseen vastaiskuun. Lopulta sitten tulostakin syntyi, kun Jonatan Johanssonin notkeus ei riittänyt Mikko Mannisen lähettämään keskityspalloon, joka sitten laskeutui noin kuuden metrin päässä Cerclen maalista, jossa Mika Ääritalo oli paikalla jatkamassa pallon ensimmäisellä kosketuksella maaliin. Katsomonosassa 106 oli tunnelma kohdallaan. Tämän jälkeen kenttätapahtumien seuraamisesta tuli melko tuskallista, kun tuntui ettei pelikello tikittänyt ollenkaan, ellei sitä vahtinut.

Tauolla sitten olikin tarjolla jo lähes unohtunut mukavuus, puoliaikaolut. Suomessa kun on tottunut siihen, että olutta tilatessaan saa jonottaa kelpo siivun puoliajasta, saadakseen käteen ryöstöhintaisen ja lämpimän Lapin Kulta- tölkin. Nyt oli tarjolla belgialaista laatuolutta. Kylmänä. Hanasta. Tai no, varsinaisestihan stadionilla ei olutta myyty, vaan hanojen vieressä oli neitokainen kauppaamassa paperinpalasia, joita vastaan sai olutta.

Toinen jakso meni sitten lähinnä päätösvihellystä odottaessa. TPS ei tainnut toisella jaksolla saada aikaiseksi yhtään hyökkäystä, kun taas isännät vyöryivät tehottomasti lähes koko puoliajan. Pitää kyllä todeta, että vaikka itse pelejä katseleekin melko mustavalkoisten lasien takaa, niin tanskalaistuomari Anders Hermansenin vihellykset tuntuivat menevän hieman Tepsin suuntaan. Tai sanotaan vaikka näin että jos kuulen myöhemmin Cercle-kannattajien kivittäneen tuomarin, niin saavat kyllä ymmärrykseni.

Matsin jälkeen sitten epätodellisissa fiiliksissä stadionin pihalle ihmettelemään tapahtunutta. Joukkue oli poistunut paikalta kuin kuppa Töölöstä, joten heitäkään ei ehtinyt tervehtimään. Väliaikaisratkaisu lopulta helppo tehdä kun paikalle saapunut A.B. ilmoitti että KAA Gentin klubitalo on auki ja tarjoaa suhteellisen edukasta olutta. Siellä sitten seurueeseen liittyi kolme RFC Liégen kannattajaa, jotka suhteellisen ihailtavalla tehokkuudella täyttivät pöytää aina kun oluet alkoivat käydä vähiin. Laulut raikasivat niin Cerclelle, Tepsille kuin Jari Litmasellekin. Tuhottuaan arviolta 100 olutta 11-päinen seurueemme (6 TPS, 3 RFCL, 2 Cercle) lähti kulkemaan kohti seuraavaa ravintolaa. Itsesuojeluvaisto tapissa otettiin haltuun seuraava kuppila, jossa normaalisti viettää pelipäiviään paikallisen KAA Gentin firma. Ilman sen kummempaa dramatiikkaa täältäkin kuitenkin selvittiin..kunnes J.M(RFCL) siirtyi ihailtavalla nopeudella teoriasta käytäntöön ideassaan varastaa pubin ulkopuolella roikkuneet Gentin liput. Tämän jälkeen taittui muutama kortteli ihan kunnioitettavalla vauhdilla. Sitten päätettiinkin hankkiutua eroon ylimääräisestä painolastista ja tuikata flagat liekkeihin. Tämän sitten oli ilmeisesti joku natiivi bongannut ja kiukustunut siinä määrin että pian paikalle kaartoi kolme poliisiautoa, joiden matkustajilta meni sitten noin tunti kun he kävivät läpi jokaisen henkilötiedot. Ainoaksi kopitukseksi jäi jo ennen matsia virkavaltavastaisuuttaan julistanut A.B. , joka kuitenkin vielä matkalla maijaan huuteli että ”I’ll see you in Turku!” Lopulta poliisit tulivat sitten siihen tulokseen ettei yksikään suomalainen ollut etsintäkuulutettu, joten me pääsimme menemään, mukana saatesanat viimeisestä varoituksesta ja käsky mennä suoraan hotellille. Belgit joutuivat kiertämään aseman kautta. Lopulta sitten porukka saatiin jälleen kasaan edellisenä iltana ’hyväksi havaitussa’ Cuba Libressä. Tällä sitten ilta jatkui iloisissa merkeissä pöytien notkuessa oluesta. Kuuden aikoihin sitten snagarin, jonka jonossa paikallinen esitti mielenkiintoisen väitteen jonka mukaan Belgia on 10 vuoden päästä Suomea parempi jääkiekossa ja hämmästyi kovasti kun aihe ei kiinnostanut ketään vähää alusta, kautta etsimään paikkaa josta mahdollisesti lähtisi aamun ensimmäinen bussi kohti hotellia. Belgialaiset hyvästeltiin ja nämä lähtivät autolla kohti kotikontujaan. Lupautuivat vieläpä tulemaan syyskuussa helsinkiin katsomaan Suomen Cupin loppuottelua. Tätä kirjoitettaessa tuo ikimuistoinen päivä on jo vietetty, ja kolme RFCL-kannattajaa todellakin saapui paikalle ja piti näkemästään.

Hotellille saavuttiin noin kahdeksalta aamulla ja huoneenluovutus olisi pitänyt suorittaa kello 12 mennessä. Lopulta sitten 13:30 siivoojatyttö ujosti kysyi että mahtaisitteko ehtiä poistumaan puoli kolmeen mennessä. Pitkin hampain tähän suostuttiin. Viimeinen päivä sitten vietettiin kaupunkia enemmän kierrellen ennen siirtymistä illan viimeisellä junalla Charleroihin. Tämä kaupunki kostautui sitten kohtalaisen masentavaksi. Melko pitkään sai kävellä kaupungissa perjantai-lauantai välisenä yönä ennen kuin ensimmäinen ihminen tuli vastaan. Myös kurkun kostuketta etsittäessä oli hämmentävää kuulla edellä mainittuna ajankohtana ”sir, we’re closed” –ilmoitus. Lopulta sitten löytyi englantia taitava natiivi joka osasi kertoa että jostain lähistöltä löytyisi irkkupubi joka olisi pidempään auki. Täällä sitten viihdyttiin sulkemisaikaan saakka, kun koko yön viettäminen lentokentällä ei kiinnostanut juuri ketään. Aavistuksen kuumottava tilanne koettiin kun Armand Onen kadonnut kaksoisveli tuli ilmoittamaan että hän on kuullut että Suomessa on rasisteja. Ilman konfliktia tämäkin tilanne toki klaarattiin ja jäätiin ihmettelemään miksi irkkupubin tiskijukka soittaa DJ Tiëstoa esim. Poguesin ja Flogging Mollyn loistaessa poissaolollaan.

Tuliaisostokset suoritettiin perinteisesti lentokentällä. Sieltä sitten ilman mainittavia tapahtumia Riikan ja Tampereen kautta Turkuun. Univelkojen pois nukkumien sai kuitenkin vielä odottaa, olihan Kupittaan puistossa Botellon 2010 täydessä vauhdissa…

Kokonaisuutena retkeä on äärimmäisen helppo pitää onnistuneena. Tätä lisää ensi kesänä.

Kiitämme:
-voittoa
-tuoppien kokoa
-ystävyyssuhteita RFC Liégen ja Cerclen kanssa
- Kip Kroosia
-Duvelia
-Maesia

Moitimme:
-Aavekaupunki Charleroita

Prematch pints

Marraskuun alun sunnuntai on lämmin ja aurinkoinen. Easter Roadin alueella sijaitsevalle Hibernianin kannattajaklubille on kerääntynyt jo puoliltapäivin runsaasti vihreään sonnustautunutta väkeä. Kahden tunnin päästä on alkamassa Edinburghin paikallisottelu Hibernianin ja kaupungin toisen seuran, Heart of Midlothianin, välillä. TPS-kannattajilla on kunnia tavata kannattajaklubilla Hibernianin eli Hibsin pitkäaikainen kannattaja Michael ”Pasty” Pace, joka on luvannut valottaa taustoja paikallisten seurojen suhteille. Reilu viisikymppinen Pasty tietää mistä puhuu. Hänen kannattajuutensa alkoi peribrittiläiseen tapaan jo nuorena poikana isän viedessä häntä oman suosikkijoukkueensa stadionille. Lapsuudesta alkanut tapa on vienyt Pastyä Hibsin otteluiden ohella myös mm. neljään MM-lopputurnaukseen ja Suomessa pelattuun maaotteluun.

Edinburghin seurat ovat jääneet taloudellisessa ja urheilullisessa mielessä naapurikaupungin Glasgow’n jättiläisten kelkasta. Hibs ja Hearts taistelevatkin Celticin ja Rangersin takana muiden skottiseurojen kanssa himmeimmästä mitalista. Glasgow’n ja Edinburghin seurojen välisissä otteluissa on kuitenkin aina latauksensa. Pastyn mukaan kyseisiä kamppailuja hallitsevat stereotypiat kaupungin asukkaista. Edinburghilaisia pidetään pääkaupungin asukkaina snobeina, mitä mielikuvaa tukee kaupungin huoliteltu kaupunkikuva naapuriinsa verrattuna. Glasgow’laisen jalkapallokannattajan stereotypiaa puolestaan kuvaa parhaiten Hibsin kannattajien laulu Feed the Weegies (sävel: You are my sunshine), jonka sanat menevät seuraavasti:

You are a Weegie (lyhenne tarkoittaen Glasgow’n asukasta)
A smelly Weegie
You are only happy on giro day
Your dad’s a dealer
Your ma’s a squealer
Please don’t take my Hibees away

Rajaviivat kaupunginosien mukaan

Edinburghin jalkapalloseurojen vastakkainasettelua ei Glasgow’n tapaan hallitse uskonto. Huolimatta siitä, että Hibernianin perustivat irlantilaiset katolilaiset siirtolaiset ja Heartsilla on historiassaan ollut protestanttinen leima, ei uskonto määrittele kaupungin jalkapalloilullisia jakoviivoja.

- Olen Hibsiä kannattavana protestanttina hyvä esimerkki siitä, että uskonnolla ei ainakaan enää ole merkitystä Edinburghin jalkapallossa, toteaa Pasty.

Edinburghissa suosikkijoukkueen määrittelee useimmiten asuinpaikka. Hibsin vahvaa kannatusaluetta ovat Leithin alue pohjoisessa sekä itäiset kaupunginosat. Heartsin hallitsevaa asemaa kaupungissa kuvaa hyvin se, että seuran vaikutusaluetta ovat kaupungin kaikki muut alueet. Sen vahvinta kannatusaluetta on kuitenkin läntinen Gorgien alue.

Hulinaa?

Ottelun lähestyessä jännitys tiivistyy Hibsin kannattajaklubilla. Tuoppeja tilataan tihenevään tahtiin klubin kolmen erihenkisen osan tiskeiltä. Hartaan odotuksen keskeyttää virkavallan edustajien vierailu. Pasty selvittää keltaisiin pukeutuneiden koppalakkien tarkistavan, että kannattajaklubin jäsenten joukkoon ei ole eksynyt tunnettuja järjestyshäiriöiden aiheuttajia.

Kannattajien välisiä yhteenottoja on Skotlannissa ollut vuosikymmenien ajan. Pastyn mukaan ilmiön luonne on kuitenkin muuttunut:

- Ennen ihmiset eivät tulleet peliin tappelu mielessään. Koska kannattajia ei eroteltu katsomossa selvästi toisistaan, syntyi yhteenottoja spontaanisti. Nykyään ne ovat enemmänkin etukäteen suunniteltuja ja tapahtuvat kauempana stadionilta.

Derby-huumaa Easter Roadilla

Kannattajaklubilta muutama sata metriä matka Easter Roadin stadionille siirryttäessä huomaa tapahtuman tärkeyden paikallisille ihmisille. Kadut ovat täyttyneet otteluun suuntaavista ihmisistä, jotka laulavat ja huutavat suosikkijoukkueensa nimeä. Poliiseja näkyy katukuvassa niin ajoneuvojen kuin hevosten kanssa. Ottelujärjestelyt tuntuvat toimivan, sillä vierasjoukkueen kannattajat on ohjattu eri katua pitkin omaan päätyynsä.

Ottelua edeltävä Hibernianin tunnuslaulu Sunshine on Leith on vaikuttavaa kuultavaa kaikkien Hibernianin kannattajien yhtyessä siihen. Heartsin kannattajien täyttämä päätykatsomo yhtyy huutokilpailuun. Lähekkäin olevat vieraskatsomo ja kotijoukkueen äänekkäimpien kannattajien kansoittama katsomonosa takaa sen, että keskinäinen provokaatio on voimakasta. Huudot ovat usein alatyylisiä. Silti edes jonkin matkan päähän katsomoon sijoittuneet perheetkään eivät näytä tyytymättömiltä. Päinvastoin, tämä on näytelmä, johon kuuluva intohimo on paikallisilla verissä.

Viininpunainen verilöyly

Peli on skotlantilaiseen tyyliin vauhdikasta. Peli aaltoilee maalilta toiselle ja taklaukset ovat armottomia. Hearts siirtyy johtoon 19. minuutin kohdalla nuoren David Templetonin upealla soolomaalilla. Vieraskannattajien katsomonosasta lentää sen jälkeen kolme eriväristä savua kentälle maalia juhlistamaan. Pelin edetessä koko kaudella näkyneet Hibernianin ongelmat käyvät selviksi. Joukkue ei ole päästä edes maalintekopaikkoihin ja sen pelaajien syöttötyöskentely on hermostuneen epähuolellista. Ensimmäisen puoliskon päätyttyä kotikatsomo palkitseekin joukkueensa pienellä buuauksella.

Toisella puoliskolla Hearts siirtyy jo kahden maalin johtoon. Tämän jälkeen tunteet nousevat pintaan entistä enemmän. Kaksinkamppailutilanteen jälkeen Heartsin Kevin Kylen pinna palaa Hibsin kannattajien solvauksiin ja hän heittää pallon kohti heidän katsomonosaansa. Seurauksena tästä on kolikko- ja muovimukisade Kylen niskaan ja tuomarin hänelle antama varoitus. Myöhemmin samanlaisen kohtelun kotijoukkueen kannattajilta saa Rubén Palazuelos. Ottelun loppupuolella Hibernianin kapteeni Derek Riordan ajetaan ulos hänen taklattuaan rumasti Heartsin Rudy Skacelia. Tapahtuma symbolisoi Hibernianin surullista päivää. Kotijoukkue oli vastaantulija kentällä, minkä lisäksi vierasjoukkueen kannattajat ottivat Easter Roadin kannustuksellaan haltuunsa.

Ottelun jälkeen poliisi on sulkenut kulkuesteillä tiet, jotka mahdollistaisivat joukkueiden kannattajien kohtaamisen kaduilla. Vierasjoukkueen kannattajat pääsevät stadionilta ulos noin 15 minuuttia ottelun pääsemisen jälkeen. Heidän iloinen laulunsa värjää vihreästä alueesta hetkeksi viininpunaisen. Samaan aikaan toisaalla vihreiden kantapubissa kumotaan tuoppeja suruun.

Kuva 1: Haka – TPS

TPS-kannattajat ovat saaneet, hyvin pitkälti aiheesta, kritiikkiä melko vaatimattomasta innostuksesta seurata joukkuettaan vieraspeleihin. Vaikka viimeisten kolmen kauden aikana onkin sadan vieraskannattajan raja puhkottu useamman kerran, kiistaton tosiasia on, että turhan usein vieraskannattajille varattu katsomonosa on ollut tyhjillään Palloseuran vierasotteluissa. Tämän kauden alku ei ollut lupauksia herättävä, kun vierasottelut Klubia ja TamUa vastaan eivät houkutelleet liikkeelle kuin vajaat 30 henkeä. Ei toki mitenkään väheksyttävä määrä tämäkään, mutta kun kaudella 2007 samaiset vastustajat kiinnostivat yli 150 henkeä, on vaikea tuohon määrään olla tyytyväinen. Eräänlainen aallonpohja saavutettiin, kun otteluun FC Lahtea vastaan ei saatu bussia liikkeelle ollenkaan. Muutama henkilöauto lähti kuitenkin paikalle. Tässä lienee oikea ajankohta jakaa kiitosta (vihdoin) organisoituneille pääkaupunkiseudun TPS-kannattajille (Southern Crew= SC09), joiden ansiosta Jaro jäi ainoaksi joukkueeksi, joka isännöi Tepsiä ilman mustavalkoisia katsomossa. Jos se turkulaisista olisi ollut kiinni, olisivat Kuopion ja Rovaniemen kaimaseurat liittyneet tuolle listalle. Vieraspeleissä toki alkoi väki lisääntyä kevään ja kesän hyvien otteiden myötä, ja jonkinlaisena maagisena rajana pidettävä täysi bussi (lue: 50 matkaajaa) saatiin liikkeelle niin Espooseen kuin Kouvolaankin. Etenkin jälkimmäistä voi pitää hyvänä suorituksena, sunnuntai kun ei matkustuspäivänä perinteisesti ole ollut se houkuttelevin. Kun matkaakin oli lyhyisiin retkiin (Helsinki, Tampere, Espoo, Valkeakoski, lätkässä vielä Hämeenlinna, Pori, Rauma..) tottuneen turkulaisen silmissä aika paljon, voidaan lähes 60 turkulaisen liikkeelle lähtöä pitää kunnioitettavana. Eikä Espoonkaan luku huono ole. Maanantai ei paljon sunnuntaita kummoisempi päivä vierasottelulle ole, ja kun vielä huomioi, että kyseinen ottelu näkyi televisiossa ja edeltävänä viikonloppuna Turussa oli juhlittu Ruisrockia, jolla on ollut tapana imeä rahat ja mehut Turun nuoremmasta väestöstä muutamaksi päiväksi. Vielä kun molempiin otteluihin saapui myös SC09 noin kymmenpäisenä niin, kumpikin mainittu retki lienee osallistujamäärissä mitattuna matkojen TOP10:ssä koko liigan huomioiden.

Niinkuin varmasti monille muillekin, turkulaisille yksi kauden kohokohta on vierailu Ahvenanmaalle MIFK:n vieraaksi. Tämä ottelu kuuluu paikallisotteluiden ohella niihin, joiden ajankohta tarkastetaan heti, kun otteluohjelma julkaistaan. Tanä kautena TPS-kannattajia hemmoteltiin oikein toden teolla, kun MIFK-TPS- ottelu osui elokuiselle lauantaille. Kun vielä aikanaan paljastui, että samana päivänä Ahvenanmaalla ottavat mittaa toisistaan Åland Unitedin ja TPS:n naisten joukkueet, alkoi monilla olla vaikeuksia pysyä housuissaan elokuun 22. päivää odotellessa. Eikä voi sanoa, että MIFKin odottamattoman vahva kausi, joka toi tälle ottelulle lähes kärkikamppailun statuksen, olisi millään tapaa odotusarvoa laskenut. Eli tiivistettynä, kun tarjolla oli loppukesän lauantai (toki jos sanonta ‘ilma on kuin morsian’ pitää paikkansa, niin jaksamisia sulhaselle; edessä joko myrskyisä liitto tai rankka hääyö), laivamatka ja kaksi jalkapallo-ottelua, joista toinen vielä Veikkausliigan kärkikamppailu, ei matkan markkinointi kovin haasteellista ollut, eikä ollut suuri yllätys, että juuri tämä vieraspelimatka keräsi kauden suurimman osallistujamäärän, noin 150.

Retken alkaessa oli tunnelma sangen korkealla jo aamuvarhaisella. Laulu raikasi kuuluvasti niin laivan pubissa kuin kannellakin. Saapuessamme Maarianhaminan satamaan meitä tervehdittiin rankkasateella (oli muuten viikon ainoat sateet saarella), jolta jäimme suojaan terminaaliin odottamaan, että naisten joukkue saadaan toimitettua pelipaikalle, ja että bussi saapuu takaisin noutamaan meidät. Sää ei perillä Bengtsbölessäkään muuttunut, vaan vettä tuli edelleen kuin aisaa. Enemmän tai vähemmän urhoollisesti olosuhteista piittaamaton ~50-päinen kannattajajoukko valloitti (luonnollisesti katottoman) katsomon. Tunnelma (ja promillet) oli melko korkealla ja kick-offin aikaan katsomossa syttyi oranssi Navy-savu. Laulutkin raikasivat ihan kiitettävällä volyymillä, valitettavasti eivät kuitenkaan riittävän jatkuvasti. Tästä ottelusta jäi kuitenkin useimmille luultavasti päällimmäisenä mieleen yksittäisten ihmisten urpoilut, eikä suinkaan järkyttävistä olosuhteista ja 10 minuutin jälkeen varmasta tappiosta huolimatta omiaan kannustanut porukka.

Ottelun jälkeen bussi kuljetti porukan takaisin Maarianhaminaan, aiempina vuosina uskollisesti palvelleen ravintola Dino’sin eteen. Seitsemän aikoihin kohti stadionia lähtenyt mustavalkoinen marssi keskeytyi kuitenkin jo vajaan sadan metrin jälkeen, kun poliisit eivät katsoneet soihtuja hyvällä, vaan poimivat soihduttaneen henkilön kyytiinsä ja keräsivät kokoelmiin kolme muutakin, jotka eivät yleisen käsityksen mukaan syyllistyneet muuhun kuin edellä mainitun kiinnioton perusteiden kyselemiseen.

Stadionilta meille oli varattu pääkatsomon reunasta oma sektio, joka koristeltiin banderollein ja lipuin, jotka liehuivat lähes koko ottelun (kuva 2). Tiedä sitten oliko naisten pelistä otettu opiksi, vai onko tuomarin ja vastustajan homottelu niin arkipäivää miesten peleissä ettei siihen kiinnitä huomiota, mutta tässä ottelussa kaikki tuntuivat keskittyvän olennaiseen eli mahdollisimman äänekkääseen Palloseuran tukemiseen. Ok, toisen puoliajan alkaessa mattimyöhäsilläkin alkoi olla ensipuraisusta 12 tuntia, eli lienee turha väittää ettei yksikään huuto olisi rimaa alittanut, mutta myötähäpeämittari ei kertaakaan käynyt punaisella. Kuten edellä mainittiin, koska porukka keskittyi huutamiseen ja laulamiseen, tunnelma oli pääsääntöisesti hyvä, käyden välillä jopa erinomaisessa. Toki on myönnettävä, että päälukuun nähden ei välttämättä aivan täyttä volyymipotentiaalia saavutettukaan kuin muutamia kertoja.

Kuva 2: IFK Mariehamn – TPS

Oman lukunsa ansaitsevat luonnollisesti Turun derbyt. Näistä ensimmäinen pelattiin toukokuun neljäntenätoista, interin isännöimänä. Ottelua odotettiin molemmissa leirissä todella suurella innolla. Vaikka keväinen liigacup-voitto hieman balsamia haavoihin toikin, niin kyllä kaikki mustavalkoiset sitä silti ajattelivat, vaikkeivät sitä välttämättä ääneen sanoneetkaan; inter on vienyt kolme viimeisintä derbyä. 20 kuukautta ilman voittoa on miten tahansa mitattuna aivan liian pitkä aika ja tämä epäkohta oli korkea aika korjata. “Sinimusta Turku”? Ei minun elinaikanani. Tämä oli teemana myös ottelun tifossa. Ennen-jälkeen- periaatteella varustetuista overhead-lakanoista ensimmäisessä oli interin peliasu josta oli toisessa lakanassa paidan siniset raidat korvattu valkoisilla ja mustat shortsit valkoisilla (kuva 3). Vaikeakin lika irtoaa. interin toimiessa kotijoukkueena, oli TPS-kannattajat sijoitettu Olympiakatsomon J-sektioon, kotoisen O:n sijasta, jossa tällä kertaa olivat siis inter-kannattajat. Lähes 130 henkeä oli saapunut paikalle tunnustamaan mustavalkoista väriä. Tunnelma oli loistava, mutta interin mentyä reilun tunnin jälkeen 1-0-johtoon, ja J-katsomon tästä vielä palautuessa inter iski toistamiseen. Tästä ei TPS enää toennut, ei kentällä eikä katsomossa, eikä meno enää noussut yksittäisiä lauluja lukuunottamatta edes keskinkertaiseksi.

Kuva 3: inter – TPS

Syksyn derbyä odotettiin kenties vielä enemmän kuin kevään ensimmäistä. Tunnelmat olivat kuitenkin jokseenkin samat, vaikkakin hieman pelonsekaiset. Muulla tuloksella kuin voitolla vietettäisiin kolmen viikon kuluttuua edellisen derbyvoiton kaksivuotispäivää, ja revanssin mahdollisuus lykkääntyisi taas puolella vuodella. Toki Palloseuran otteet nurmella enteilivät hyvää. Kevään paikallisen jälkeen pelatuista 11 Veikkausliigaottelusta TPS oli voittanut seitsemän ja neljästi oli pelattu tasapeli. Kiinnostus tätä kamppailua kohtaan oli melkoista myös “tavallisen kansan” keskuudessa, eikä pääkatsomolipusta kannattanut enää ottelun aattona haaveillakaan. TPS-kannattajat piti H-hetkeä edeltävän viikon työn touhussa sangen kunnianhimoinen projekti, Veritas Stadionin uuden päädyn kokonaan peittävän overheadin tekeminen. Aikaisemmin suurimmat Raitapaitojen vastaavat tuotokset ovat olleet kooltaan noin 5 prosenttia nyt työstettävästä. Nopeimmat ehkä arvaavat, että ei ole ihan helppo tehtävä a) löytää tilaa johon levittää b) siirrellä tuon kokoluokan kappaletta. No, kahdeksisensataa euroa, puolitoista kilometriä teippiä ja noin 1000 miestyötuntia myöhemmin oli koossa noin 1000-neliöinen overhead ja kylkiäisenä 110 neliön banderolli ja nämä pakattuna kuorma-auton kyytiin. Tässäkään vaiheessa projektin onnistumisesta ei ollut takeita. Itse asiassa vielä peli-illan aattona eräällä turkulaisella terassilla irtosi muutamat pelonsekaiset naurut kun listattiin asioita jotka voivat mennä sunnuntaina pieleen. Kuusi tuntia ennen aloituspotkua oli vielä ohjelmassa muovin taittelu ja kuljettaminen katsomon yläreunaan. Ehkä hieman vastoin odotuksia kaikki sujui täydellisesti ja overhead sai ansaitsemansa aplodit myös “tuulipukukansalta”. Kaiken kaikkiaan upea hetki: koko pääty lakanan peitossa (kuva 4), katsomot täynnä, vielä kun J-katsomostakin saatiin elonmerkkejä savujen ja soihtujen avulla ja tulostaulu ilmoitti toisen joukkueen olevan nimeltään inter.. Olemmeko Turussa vai Milanossa? Ottelun kenttätapahtumista ei allekirjoittaneella ole kamalasti kerrottavaa, niin kiiman sokaisemana kentälle tuli katseltua. Eikä tilanne varsinaisesti helpottunut Wayne Brownin rankkarimaalin jälkeen. Sanottakoon, että niin raivokkaissa maalijuhlissa en ole ikinä ollut, vaikkakin Shefki Kuqin 2-1 Azereja vastaan EM08-karsinnoissa pääsee lähelle. Hyvä haastaja molemmille saatiin toki toisella puoliajalla 2-0- maalin myötä. Ottelun jälkeen TPS-kannattajat keskittyivät juhlimaan, Mikko Paatelaisen sanoin, ‘vallan palauttamista sotilasjuntalta kansalle’.

Kuva 4: TPS – inter

Kauden viimeisestä ottelusta Honkaa vastaan olisi myös voinut tulla melko ikimuistoinen tapahtuma, mutta vastoin toiveita tässä ottelussa ei pelattukaan idealla “voittaja on Suomen mestari” vaan pääasiassa panoksena oli SM-hopea, joka kaikesta huolimatta olisi etenkin viisi kierrosta ennen sarjan päätöstä piikkipaikalla käyneille turkulaisille pieni pettymys. Toki ottelun aikana tullut tieto, että Jaro johtaa HJK:ta vastaan Helsingissä, nosti Turussa tunnelman kattoon, ja nähtiin jotain sellaista, jota vuodesta 2000 alkaen yli 90% kotiotteluista nähnyt allekirjoittanut ei ollut kokenut kuin kerran; normaalisti jalkapallo-ottelua kuin teatteriesitystä seuraava turkulaisyleisö kannusti paikallista palloseuraa äänekkäästi tutulla T-P-S- huudolla. Tämä riehaantuminen tosin kesti vain hetken, eikä toistunut.

Kokonaisuutena kauden kannattajatoiminnasta jäi plusmerkkinen lopputulos. Muutamia uusia lauluja saatiin käyttöön edelleen melko kapeaan valikoimaan. Vihdoin myös pelaajille saatiin omistettua muunkinlaisia lauluja kuin peruslallatteluja. Myös vieraspeliaktiivisuus oli tänä vuonna ihan kelvollista, vaikka alkukaudesta melko kankeaa olikin. SC09:ää ei tässä aiheessa voi liiaksi ylistää: neljästä reiluun kymmeneen henkeä lähti tien päälle, oli päämääränä sitten rovaniemi tai Turku toista kertaa viiden päivän sisällä. Kotiotteluissa taso ja väen määrä säilyi ihan hyvänä, muutaman kesäisen ottelun notkahdusta lukuunottamatta. Näistäkin toisessa ottelupäivänä oli lauantai ja matsi alkoi vasta puoliyhdeksältä, joten meno oli vähän pienemmästä porukasta huolimatta hyvää. Koreografioiden suhteen kausi oli määrällisesti hieman suunniteltua vaisumpi, mutta toisaalta kotiderbyn pankinräjäytys oli ajallisesti ja taloudellisesti niin iso keikka, että sallittakoon.

E.T.

Huoneet saataisiin kymmeneltä, eli aikaa oli vielä mennä tutustumaan hotellin lähiympäristöön (lue= etsiä lähin pubi) ja havaita se melko tylsäksi teollisuusalueeksi. Varsin siedettävän kävelymatkan päästä löytyikin sitten innovatiivisella nimellään ihastuttanut Shamrock Pub, jonka hampaattoman emännän kanssa kommunikaatio sujui, mutta antoi kuitenkin viitteitä siitä, että haasteellisia tilanteita saattaisi olla tarjolla. Hotellista saatiin odotuksia vastanneet huoneet, joiden sängyt saivat suurta kiitosta yön Stanstedtin noidan nänniä kylmemmällä lattialla pyörineiltä matkustajilta. Hotellin ravintolassa saatiin sitten ensinäyte paikallisen kielen käsittämättömyydestä. R.S:n tilaama Mixed Grill sai natiivin suussa muodon mmxkrl.

Ruuan jälkeen lähdettiin keskustaan, tarkoituksena kierrellä lentokentältä napatun “Top pubs in Belfast”- kartan juottoloita. Nämä osoittautuivat kuitenkin vähemmän yllättäen sangen suosituiksi. Lähistöltä löytyi kuitenkin nopeasti vaihtoehtoja ja valinta kohdistui pubiin, josta lopulta löytyi melko kattavan otoksen halvimmat tuopit. Toki kahden punnam hinnan tarjoilijaneiti äänsi “Didaung”. Asiakkaat olivat melko kiinnostuneita huiveistamme, joita tosin luulivat aluksi Newcastlen vastaaviksi. Lähempi tarkastelu sai aikaan johtopäätöksen, että olemme Turkista. Turku/Türkiye, ihan sama. Hommassa oli kuitenkin se valoisa puoli, että illan EM-ottelu oli Kroatia-Turkki, joten saimme katsoa ottelun loppuun vaikka se päättyikin noin kolme varttia pubin sulkemisajan jälkeen. Henkilökunta jopa hurrasi Turkin maaleille, vaikka melko varmasti huomasivat seurueemme symppaavan Kroatiaa (E.T. tosin loikkasi Turkin bandwagoniin Rüstün tultua maaliin). Kymmenen jälkeen koko kaupungissa ei ollut yhtään mitään, ei pubeja, ei kauppoja auki, joten taksi hotellille, pari stobea hotellin pubissa (respan kaveri pyöritti jotain salakapakkaa) ja nukkumaan.

Seuraavana aamuna heräiltiin kohtuu aikaisin (E.T.:n mielipide) ja otettiin bussi Belfastin keskustaan, jossa oli City Hallin edessä tarkoitus tavata lauantaina Dublinin kautta saapuneet TPS-kannattajat. Sieltä sitten noin tunnin bussimatka kohti pelipaikkaa, Ballymenaa. Bussimatkaan toi hiean jännitystä lauantaiyön lentokentällä ja aamun Belfastissa dokannut T.”N”.H., joka alkoi valitella hillitöntä kusihätäänsä noin kahden minuutin ajon jälkeen. Kaverilla oli jo tyhjä pullo kädessä ja vetoketju auki, mutta päätyi lopulta jäämään bussista pois etuajassa. Myöhemmin saapunut tekstiviesti: “Elämäni paras kusi” antanee osviittaa kaverin olotilasta. Ballymenassa hetken harhailtuamme paikallisen Unitedin nuori kannattaja spottasi meidät ja ohjasi stadionille. Arvasi varmaan ainoan syyn, mikä ajaisi turistin tähän kaupunkiin. T.H.: “onkohan täällä mitään turistitoimistoa, vai tajuaako nää itse miten paska paikka tää on” stadionilta 10£ matsiliput ja 2,5£ otteluohjelmat mukaan, ja Lisburn-kannattajan neonkeltaisella kertakäyttökameralla ottaman ryhmäkuvan kautta paikallisen futisjengin klubitiloihin tuopille.

Stadionin porteilla ei tehty ollenkaan turvatarkastuksia. Paikat valloitimme Main Standin A-blockista. Toisessa päässä katsomoa mekasti noin 15-päinen kotijoukkueen kannatajaryhmä. Paikan päällä yleisömäärä tuli arvioitua hiukan yläkanttiin, kun viittäsataa veikattiin. Paikalliset olivat meistä varsin kiinnostuneita, ja jo ennen avauspotkua ensimmäinen tuli tarjoamaan Distilleryn logolla varustettua pikeepaitaansa vaihdossa kaulaliinasta. Lopultakaan emme päässeet yksimielisyyteen siitä, seurasiko kaveri matsin loppuun yläkroppa paljaana, vai oliko hänellä takki mukana. Lämpötila oli siis juhannuksellisesti noin +10..Hauskin yksilö lieni kuitenkin muuan järjestysmies, jolla oli keltaliivinsä olla Lisburn-pelipaita. Muutenkin lähes joka Stewardilla oli päällään jotain Lisburn-rekvisiittaa. Suomessa nämä.

Tapahtumat kentällä eivät juurikaan vastanneet odotuksia. Distilleryn siirrellessä palloa maata pitkin, ajoittain ihan näyttävästikin, TPS tyytyi paiskomaan pitkää palloa Armand Onen päähän. Ensimmäisellä jaksolla olisi voinut kuvitella Onen olevan Lisburnin viides puolustaja, jonka roolina oli voittaa ilmapelit ja syöttää pallo omille. Molemmilla oli 1. puoliajalla hyvät jaksonsa, mutta maalinteossa onnistui lopulta vain kotijoukkue. 44. minuutilla melko kevein perustein tuomittu vapari meni läpi TPS:n muurin, ja Moisanderin eteensä sylkemässä pallossa oli ensimmäisenä keltapaita, joka laittoi pallon maaliin. Tepsillekin avautui vielä lisäajalla paikka tasoitukseen, mutta viimeistely ei vieläkään onnistunut.

Kioskipalvelutkin olivat lähes kotimaasta tuttua tasoa. Koko stadionia palveli yksi kahdella työntekijällä varustettu kioski. Jonoa katsoessa oli kyllä mahdotonta uskoa, että paikalla olisi ollut vain 300 katsojaa.

Toisen jakson alussa peli ei juurikaan muuttunut. Lopulta TPS alkoi hyökätä laidoilta, ja tämä tuotti nopeasti tulosta ja Aristides Pertot pääsi laukomaan Tepsille arvokkaan vierasmaalin. Vastustajan silminnähden väsyessä Tepsille aukesi jatkuvasti lisää paikkoja. Yllättävää oli vain se, kuka paikkoja oikealta laidalta loi. Vaikka kentällä olisi ollut Mika Ääritalon ja Mikko Paatelaisen kaltaisia juoksukoneita, Lisburnin laitapuolustusta piti pilkkanaan Armand One. Armand juoksi laidalta kolemsti läpi, ensimmäinen kerta tuotti tulosta ja Ääritalo laukoi suoraan ilmasta Tepsin 2-1-johtoon. Toisella yrityksellä pallo tuli 16-rajalle Pertotille, joka selvästi yllättyi siitä, kuinka vapaaksi hänet oli jätetty, alkoi asettelemaan ja antoi maalivahdille aikaa valmistautua ja tämä onnistuikin venymään hyvään torjuntaan. Kolmas kerta tuotti jälleen tulosta. Hyökkäys oli täysin identtinen 1-2-maalin kanssa, paitsi tällä kertaa Lisburn-maalivahti torjui Ääritalon laukauksen naamallaan, mutta Pertotin laukaukseen hänellä ei enää ollut mahdollisuuksia ehtiä. 1-3 ja peli vaikutti selvältä. Lisburn sai kuitenkin vielä yliajalla rangaistuspotkun, Heinikankaan rikottua aivan 16-alueen kulmassa. Lisburnin pirteästi pelannut hyökkääjä Darren Armour iski illan toisen maalinsa. Tämän jälkeen belgialaistuomari vihelsi pilliinsä viimeisen kerran ja ottelu päättyi ilahduttavasti 2-3. Kolmen 3. Kolmen vierasmaalin turvin toiseen osaan oli huomattavan mukava lähteä. Tunnelma ottelussa ei missään vaiheessa noussut kovin korkeaksi, kuitenkin molemmat ryhmät pitivät ajoittain kokoonsa nähden kelvollista meteliä. Lisburn-kannatus oli vokaalisesti melko perinteistä brittimenoa “Oh when the XXX come marching in” oli kovassa suosiossa. Mielenkiintoista oli myös se, että lähes koko paikallinen yleisö yltyi vihellyksiin Urmas Rooban koskiessa palloon. Tällä kukaan ei osannut antaa järkevää selitystä. Matsin jälkeen vielä yhdet huivienvaihdot ja takaisin Ballymena Unitedin klubitalolle muutamalle tuopille, ennen lähtöä takaisin linja-autoasemalle.

Belfastiin päästyämme siirryimme lähimpään pubiin pitämään sadetta ja katsomaan EM-futista ja laukkakisoja :peukku: Drunken Sailor ja One Hell of A Dancer never forget. Pikkuhiljaa alkoi olla nälkä, kun koko päivänä ei ollut hotellin aamiaisen lisäksi nautittu kuin nestemäistä leipää. Ruuan löytämien oli melkoinen haaste. Perinteistä pubiruokaa olisi tehnyt mieli, mutta kaikki juottolat olivat sulkeneet keittiönsä jo tässä vaiheessa iltaa. Muutama, siis todella vähän, ehkä 2-3 ihan oikeaa ruokaa tarjoava ravitsemusliikekin kaupungissa oli, mutta näihin ei valkoisissa tennareissa ollut asiaa. Lopulta, noin kahden rankkasateisen kilometrin jälkeen ainoa oljenkorsi oli Burger King. Safkan saannin vaikeus pääsi kyllä yllättämään. Allekirjoittaneen edelliset ulkomaan matkat ovat suuntautuneen keski- ja etelä- eurooppaan, jossa näihin aikoihin, eli n. kahdeksalta illalla ravintolaan mennessä saa pöytänsä valita melko vapaasti, mutta pari tuntia myöhemmin pois lähtiessä paikat ovat ihan täynnä. Kun kyseltiin paikallisilta onko mitään paikkoja mistä saisi ruokaa, kuului vastaus että täällä kukaan ei syö kuuden jälkeen, eating is cheating. Hieno maa :peukku: Pekoniburgerit alas ja taksi kohti hotellia. Tarkoitus oli käydä tsekkaamassa hotellin yhteydessä ollut Antrimin alueen suurin, ja todennäköisesti ainut yökerho, mutta ovella jälleen tuttu kohtalo “noo waid suuh”. Vitun homot. Tässä vaiheessa T.P. sitten puki sanoiksi sen, mutta itsekin veistelin jo ravintolan ovella. “my shoes cost more than your fucking suit”. Yökerhossa vaikutti kyllä olevan ihan reipas meno, pihalla oli neljä poliisiautoa :peukku: Tässä vaiheessa Tepsin voitto kyllä nosti arvoaan. Hommasta olisi ollut alkanut olla vaikea löytää valoisia puolia, jos olisi pitänyt läpimärkänä kuunnella “no access”-kitinöitä batistini-pukuisilta pikku-hitlereiltä. Pelastus löytyi kuitenkin jälleen uskollisen ystävän, “Pablon”, salakapakasta. Muutaman lasillisen jälkeen painuttiin nukkumaan, ja päätettiin jättää herätyskellot virittämättä, nyt kun siihen oli ainoan kerran matkan aikana turvallisesti mahdollisuus.

Sunnuntaina oli ainut ohjelmaton täysi päivä, ja suunta otettiin ostoskeskukseen. Alennusmyynneistä ei kuitenkaan yhtä paitaa enempää tarttunut mukaan. Alentamattomat hinnat vastasivat aika pitkälle Suomen hintatasoa. Kiertelyn ja syönnin jälkeen lähdettiin testaamaan, joska sunnuntai-iltapäivä olisi perjantai-iltaa otollisempi ajankohta laatupubien kiertämiseen. Ensiyrittämä tuotti heti tulosta, ja Bittles Bariin siirryttiin, uskokaa tai älkää, sadetta pitämään. Ajauduimme juttelemaan pohjois-Englannista kotoisin olevan Ianin kanssa. Sinänsä mielenkiintoinen britti, että jamppa ei pärjännyt suomalaisille juomisessa, mutta tiesi (ruotsi-)Suomen historiasta enemmän kuin kukaan seurueestamme. Myös Kalevala-tietoutta oli kunnioitettava määrä. Sateen tauottua käytiin etsimässä muutamat kaupat, jotka olivat luonnollisesti kiinni sunnuntaina. Eipä mitään, siirtyminen Kitchen Bariin, jossa katsottiin Espanjan ja Italian EM-matsi ja missattiin pubiruuat kymmenellä minuutilla. Noh, lähtee nälkä Guinnessillakin :peukku: ilta päätettiin perinteiseen tapaan salakapakassa.

Maanantaiaamuna lähdettiin taas melko aikaisin liikkeelle, tarkoituksena tsekata sunnuntaina kiinni olleet kaupat, ja syödä jotain ennen lentoja. Syömäpaikka oli juuri sellainen, mistä matkailuohjelmat teitä varoittavat. Kananmunat huoneenlämmössä 20 senttiä hehkulamppujen alla jne. Ainakin allekirjoittaneen pakki meni historian kuivimmasta kanasta (mitä se edes teki carbonarapastan seassa) ihan vitun sekaisin, ja neljästä taistelijasta taisi yksi saada koko satsin syötyä. Eipä mitään, pubista hyväksi havaittua tavaraa päälle ja elämä alkoi taas voittaa. Huomautettava on, että (lähtö)päivä oli matkan ainut poutainen.

Lentokentällä vielä viimeiset Harp-stobet ja melkoinen jännitys lähteekö kone ajallaan. Belfast-Stansted- ja Stansted-Tampere- lentojen välissä kun ei hirveästi ollut aikaa, etenkin kun oli tarkoitus vielä pistäytyä Hackett-liikkeessä. Kaikki sujui kuintekin niin kuin pitikin ja aikaa oli enemmän kuin hyvin. Sovittamaankin ehti. Lento Tampereelle sujui varsin rattoisasti Cass Pennantin kirjoja lueskellessa, T.P:llä, joka sai paikkansa joidenkin seuramatkajunttien keskeltä. Samat vekkulit aiheuttivat suunnatonta myötähäpeää taputtamalla koneen laskeutuessa. Nyt jos koskaan: mitähän ne meistä ajattelee.

Suomeen päästyämme haettiin saarten rasvaisen ruuan jälkeen terveellisempää syötävää, ja Pirkkalan ABC:ltä tarttui mukaan Hesen megat. Kaloreita taatusti vähemmän kuin missään viime päivinä syödyssä. Yhden maissa oltiin perillä Turussa. Kokonaisuutena varsin onnistunut matka. Toivottavasti ensi vuonna tulee uusi mahdollisuus.(Ei tullut, mutta tänä kesänä mennään!)

Kiitämme:
- alesesonkia
- pubien määrää
- Harpia
- salakapakkaa
- sipulisipsejä
- paikallisten ystävällisyyttä
- kiikarivitosta
- kriketti
- laukkakisoja

Moitimme:

- paikallisten demonikieltä
- Bassia
- pubien aukioloaikoja
- ruuan saatavuutta
- pussikaljasanktioita

E.T.

Perjantaina kello 14 pidimme duunissa kehityskeskustelun toimitusjohtajan kanssa. Juuri mitään muuta ei keskustelussa selvinnyt kuin se, että voin pitää alkuviikosta muutaman päivän lomaa. Tämä sopi minulle mainiosti; sunnuntaina TPS pelaisi Rovaniemellä paikallista palloseuraa vastaan. Lisäksi tuleva asuinkumppanini on kärttänyt jo jonkin aikaa matkaa hänen kotikonnuilleen Lapin perukoille. Eli kehityskeskustelun jälkeen lähti tekstiviesti tulevalle asuinkumppanille: ”Reissu onnistuu, luotolla on mentävä. Haluan sinne matsiin! Koska lähdetään?”

Lyhyen puhelinkeskustelun jälkeen päätimme lähteä matkaan jo perjantaina, jotta ehdimme tavata tulevan asuinkumppanin (tästä eteenpäin käytän tulevasta asuinkumppanista nimitystä matkanjohtaja) perhettä muualla Lapissa. Eli ei muuta kuin levykaupan (matkanjohtaja oli jo ehtinyt informoida levykauppaa tulevasta hankinnastani, joten siellä se cd-levyke odotti tiskillä. On hän ihana! Siis matkanjohtajani.) kautta juna-asemalle ostamaan lippuja luvattuun pohjolaan. Köyhiä kun ollaan, päädyimme matkaamaan yöjunan halvimmilla istumapaikoilla. Hytit tai makuupaikat olisivat rokottaneet luottokorttia hävyttömän paljon. Nyt saimme liput välille Turku-Kemijärvi kohtuulliseen 41,30 euron opiskelijahintaan.

Tästä ei matkustuspaikka paljoa huonone. Noin kolmetoista tuntia tässä ja keho kiittää.

Ainoa junanvaihto osui aina yhtä ihanaan kaupunkiin, eli Tampereelle. Matka sinne sujui nopeasti korttia lätkien. Junaa vaihtaessa törmäsimme tuttuun TPS-kannattajaan. Hetken jo kuvittelin häiskän matkaavan myös porojen maille, mutta mitä vielä; jätkä jäi jostain syystä Tampereelle. Millä lie kosiomatkalla ollut? Ehdimme kuitenkin vaihtaa muutaman sanan kyseisen TPS-kannattajan kanssa ja kaveri rohkaisi meitä kannustamaan Tepsin voittoon. Myhäilin jotain itsekseni, sillä vaikka kannattajana itseäni pidänkin, en luultavasti täytä kaikkia oikeinkannattajan kriteereitä.

Junan vaihdon jälkeen edessä olikin sitten puuduttava yö. Sen minkä matkalipun hinnassa säästää, kärsii kirjaimellisesti selkäytimessä. Pitkä yö selkäkipuineen ja muine puutuneine paikkoineen sujui lukiessa, musiikkia kuunnellessa, kahvia termospullosta ryystäen ja joitain hetkiä torkkuessa. Noin kello 7.53 olimme kuitenkin Rovaniemellä, joten on aika laittaa seuraava väliotsikko.

Lauantai 26.9.

Eli aamulla ennen kahdeksaa Rovaniemen juna-asemalla ja juna jatkaa Kemijärvelle vasta noin puolen tunnin päästä. Oli siis aikaa tutustua pohjoisen kosmopolin juna-asemaan. Paljoa asema ei tarjonnut, mutta suureksi yllätykseksi asemalta löytyi divari, joka keskittyi pelkästään vinyylilevyjen myyntiin. Näin turkulaisena minua suuresti miellytti hyllystä löytynyt turkulaisduo Black Magic Sixin tuotos, joka olisi varmaan lähtenyt matkaan, mikäli sen olisi voinut vahingoittumattomana kuskata etelään. Ja löytyihän valikoimasta myös toisen turkulaisen kokoonpanon, Bogard Co:n, levyjä. En kyllä tiennyt että kyseinen kokoonpano oli levyttänyt ainakin neljä pitkäsoittoa…

Idyllinen näkymä Rovaniemen juna-asemalta. Huomaa enteilevä etelästä puhaltava tuuli...

Hetken aikaa ehdimme patsastella Rollon asemalla ja matkanjohtaja tiesi kertoa että keskuskenttä sijaitsee aivan aseman välittömässä läheisyydessä. Pieni nousu juna-aseman takaa ja siellä se on. Vastasin matkanjohtajan opastukseen seuraavasti mietiskellen: ”Sinne siis, mutta vasta huomenna.”

Sunnuntai 27.9.

Lauantai ja sunnuntaiaamupäivä vietettiin sitten matkanjohtajan kotikontuihin tutustuen. Ihmiset tuijottivat ja tuntuivat kommunikoivan Suomen kieltä muistuttavalla ääntelyllä. Hienot maisemat siellä päin oli, vaikkakin ruska taisi olla jo ohi.

Vihdoin kello tuli 14 ja matka kohti Rovaniemeä saattoi alkaa. Saimme matkanjohtajan äidiltä auton lainaksi. Kyseinen automalli mitä luultavimmin tunnetaan autopiireissä nimellä mustalaismersu. Mersu mikä mersu ja noin pohjoisessa yksityisautoilu on muutenkin kunniassa. Näin lumettomaan aikaan auto näytti olevan ainoa liikuntatapa napapiirin pohjoispuolella. Ennen keskuskentälle siirtymistä piti käydä ihmettelemässä napapiiriä, kun hollilla kerran ollaan.

Turisti

Matsin alkuvihellyksen lähestyessä siirryimme stadionille ja pienoisen etsinnän jälkeen löysimme matkanjohtajan kanssa muut Rovaniemelle eksyneet TPS-kannattajat (neljä+bandis). Siinä sitten käteltiin ennen matsin alkua ja nassutettiin makkarat matkanjohtajan kanssa, koska ystävämme TPS-katsomossa näin suosittelivat. Makkara oli hyvä ja hintaa en muista, koska matkanjohtaja katsoi tarpeelliseksi sen tarjota. En vängännyt vastaan.

Matsin eka puoliaika ei juuri ihmeellisiä suorituksia tarjonnut. Mitä nyt Wayne Brown pamautti kertaalleen tolppaan vaparista ja kerran ylärimaan ihan itse luomastaan maalipaikasta. Muuten peli vaikutti aika aneemiselta ja pessimistisimmät kannattajat (minä mukaanlukien) ennustivat RoPS:n siirtyvän 1-0 –johtoon ennen taukoa. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt ja tauolle siirryttiin 0-0 –lukemissa.

TPS-kannattajia.

Parhaiten ekasta puoliajasta jäi mieleen TPS-kannattajien sektion eteen tullut paikallinen kylähullutar, joka mesosi jotain RoPS:sta ja opasti isäntäjoukkuetta antamaan pallon yönmustille, yönmustille! Lisäksi 30 vuotta samassa paikassa (tämä on fakta) RoPS:n otteita seuranneet vanhemmat herrasmiehet kuittailivat meille TPS:n otteista.

Tauon aikana matkanjohtaja kuuli erikoista puhetta naistenhuoneessa. Kaksi selvästi pohjoisen murretta laukovaa keski-ikäistä naista ihmettelivät Wusun, Paatelaisen ja muutenkin TPS:n kohmeita otteita. Kommentoivat myös TPS:n pystyvän paljon parempaan. Pelaajien jo suunnatessa kentälle nämä kaksi naista sitten ilmestyivät TPS-kannattajien katsomonosaan ja kyselivät että ollaanko me TPS:n kannattajia. Naiset olivat Kemistä kotoisin ja toisen poika pelaa TPS:ssä. Eli kyseessä oli Jaakko Nybergin äiti ja ilmeisesti toinen heistä oli Jaakon täti. Toivotimme kaksikon tervetulleeksi.

Tauon jälkeen TPS sitten lisäsi höyryä; heti alkuun tehonappula Brown tykitti ylänurkkaan ja tilanteeksi 0-1. Montaa minuuttia ei tästä kulunut kun Wusu ja Paatelainen iskivät maalin mieheen ja peli oli pelattu. Vaihdosta tullut Riku Riski vielä kaunisteli lukemat perseraiskauksen merkiksi. Mieleen jäi myös eräs/ainoa RoPS:n maalintekopaikka, jonka Nyberg aiheutti purkamalla pallon hieman huolimattomasti. Tähän Nybergin äiti reagoi huutamalla napakasti ”Jaakko! Nyt tarkasti!”

Tämän tilanteen jälkeen 30 vuotta samassa paikassa RoPS:n otteita seuranneet vanhemmat herrasmiehet kommentoivat Jarno Heinikankaan pään olevan väärän muotoinen.

Turha kai mainita, että 30 vuotta samassa paikassa RoPS:n otteita seuranneet vanhemmat herrasmiehet eivät enää kuittailleet…

Komealta näytti iltavalaistus ja taivas komppas useine värineeni.

Matsin jälkeen pelaajat kiirehtivät kylmiä olosuhteita pakoon pukukoppiin. Nyberg jäi vaihtamaan kuulumisia sukulaistensa kanssa ja Lehtovaara toivotti virnuillen hyvät kotimatkat. 75. minuutin kohdalla vaihtoon otettu Chris Cleaver ehti vähän kauemmin jutustella ja kiitteli kannattajia pitkän matkan tekemisestä. Vaikka meitä oli paikalla vain kourallinen, niin senkin kuulemma huomasi. Hyvä näin.

Jaakko Nyberg ja sukuansa.

Matsin jälkeen hyvästelimme kanssakannattajat ja suuntasimme matkanjohtajan kanssa jo aiemmin mainittuun Mia Mariaan Pizzalle. Pizzan ja ison oluen sai vähintään kohtuulliseen 8 euron yhteishintaan. Maistui. Kanssakannattaja olivat jo piiitkällä matkalla takaisin Etelä-Suomeen, kun taas me suuntasimme matkanjohtajan kera pohjoisemmaksi jatkamaan lomailua.

Huomaa pääsylipun väärä vuosiluku 08. Näinä aikoina on säästettävä.

Kaikin puolin matsireissua voi sanoa onnistuneeksi; kolme pistettä, neljä maalia, uusi stadionbongaus ja TPS edelleen mukana mestaruustaistossa.

Hienoa, kiitos.

Matkan soundtrack:

Janne Laurila – Kultaisia pisteitä
I Walk The Line – Black wave rising
Bob & Lisa – Rosethorns
Honey B and the T. Bones – Terrifying stories from t-bone town
Joose Keskitalo – Kolmas maailmanpalo
+ bonusbiisi Oasis – My generation
+ YLE Radio Suomi eri taajuuksilla

Matkan lukemiset:
William S. Burroughs – Hämy
Nick Hornby – Alas on pitkä matka
Leonard Cohen – Kauniit häviäjät (jäi kesken)
Paul Trynka – Iggy Pop, The Biography, open up and bleed (löytyi Oulun Suomalaisesta kirjakaupasta alesta ja syrjäytti heti Cohenin opuksen, vaikka olen Iggyn elämäkerran lukenut aiemminkin. Tosin suomeksi, nyt siis alkuperäiskielellä.)

Lähdin liikkeelle itäisestä Helsingistä laukku pakattuna ja auto tankattuna. Ajelin ensiksi Kallioon kello kolmen pintaan hakemaan Mustan Enkelin kyytiin. Sitten olikin aika suunnata auton nokka kohti ykköstietä, ja Turun keskustaa. Automatka sujui mukavasti yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista keskustellen, ja tunnelma alkoi joillakin jo selvästi kohoamaan. Piipahdettuamme Paimion Nesteellä lyhyellä tauolla kurvasimme Jaken parkkipaikalle, jossa siirsimme laukut käyttöömme saatuun Mazda6-farmariin. Kun viimeinenkin matkalainen (Trout) oli saatu kyytiin, ajelimme Siljan terminaaliin jossa saimme istuskella toista tuntia odotellessamme Silja Europaa saapuvaksi. Samalla selvisi myöskin etäisyys meidän kohdaltamme laivan Silja Cafe:seen, koska auton navigaattorin muistiin oli sekin tallennettu. Päästyämme autokannelta hyttiin, jätimme laukut taaksemme ja siirryimme ihastelemaan Turun sataman kauniita maisemia baarin puolelle. Päätimme ruokailla heti lähdön tapahduttua, ruoan kanssa nautimme punaviiniä jossa oli väkevät tanniinit. Loppuilta sujuikin meri-ilmastosta (ja hieman myös baarin antimista) nauttien.

Lauantai 12.07.

Saavuimme kauniiseen kesäpäivään heräilevään Tukholmaan klo 6:10. Pirteä joukkomme aloitti siirtymisen kohti Tanskaa Jaken ajellessa tasaiseen ja miellyttävään tapaan lounaaseen kohti Jonköpingin laitamia, josta kaarsimme etelään. Huomioitavaa on, että ensimmäinen avoinna ollut McDonald’s/vastaava löytyi vasta noin tunnin ajomatkan jälkeen. Parin huoltoaseman pihassa ehdimme jo käväistä aamupalan toivossa. Laivan antimista pääsivät nauttimaan alkumatkasta ainoastaan takapenkin kaksikko minun ja Jaken vastatessa kuljetuspuolesta. Iltapäivällä aikatauluun meinasi tulla viivästys erittäin kovan sadekuuron iskettyä, mutta selvisimme siitäkin pitämällä tauon suunniteltua aiemmin. Siltamaksusta selvittyämme saavuimme Kööpenhaminaan noin kello 14:00 paikallista aikaa, joka olikin majoituksen kannalta aivan sopiva.

Iltapäivän lopun vietimme tutstumalla Tanskan pääkaupungin nähtävyyksiin Hard Rock Cafen terassilla, ja pitääkin antaa vilpitön kehu paikalliselle hame- ja paitamuodille. Täällä tapasimme myös muita otteluunmenijöitä, nämä hienohelmat olivat kuitenkin lentäneet paikalle. Auringon painuessa rakennusten taakse siirryimme tutustumaan tarkemmin paikalliseen iltaelämään, jota tuntuikin riittävän kalliista oluesta huolimatta. Tuopista joutui maksamaan 45-68 DEK, joten mikään halpa tuote ei ole kyseessä. Koska seuraavana päivänä oli tiedossa aikainen herätys ja pitkä yö kohti Tukholmaa, oli pakko vetäytyä yöpuulle jo yhden aikoihin. Osa ryhmästä saapui vasta aamummalla, mutta hengissä kuitenkin.

Sunnuntai 13.07.

Pelipäivä. Nautittuamme varsin korkeatasoisen hotelliaamiaisen (Musta Enkeli tosin tyytyi Black Grouseen, joka kuulemma toimi hyvin myös) aloimme keskittyä olennaiseen ja aloitimme matkamme kohti Odensea. Ehdimme tutustua kaupunkiin muutaman tunnin ajan, ja samalla huomasimme ettei mikään kauppa ole siellä sunnuntaisin auki. Teippi jäi siis löytymättä.

Odense BK:n Fionia Park-nimiselle stadionille pääsimme tuntia ennen ottelua. Stadion on keskisuuri, tilaa löytyy 15 761 katsojalle. Vieraskannattajille on oma osuus toiseen päätyyn sijoitetussa seisomakatsomossa, jossa on tilaa 960 katsojalle. Seisomaktsomon toinen puolisko (800 paikkaa) on varattu kotijoukkueen kannattajille. Meidän ryhmämme siis mahtui varsin mukavasti. Fasiliteetit olivat melko hyvää tasoa. Myyntipiste ja vessat löytyy, samoin oma sisäänkäynti.

Joukkueiden ollessa lämmittelemässä otimme stadionin heti haltuun, ja muutaman taputuksen saimme jo tässä vaiheessa TPS:n pelaajistosta. Itse ottelu oli TPS:n kannalta vaikea. Tekopaikkoja ei pelin aikana montaa ollut, ja kun Odense toimitti pallon kahdesti maaliin, oli Tepsin eurotaival ohitse. Pelin aikanakin ryhmämme piti hyvää menoa katsomossa, jopa Turun Sanomissa kiiteltiin noin kymmenpäisen ryhmän pärjännen 10 000:lle tanskalaiselle. Tuularit olivat hieman aktiivisempia kuin suomalaiset ”kollegansa”, mistään ylettömästä kannustuksesta ei kuitenkaan voi puhua.

Ottelun päätyttyä ryhmällämme oli kymmenen tuntia aikaa olla Tukholmassa Värtanin terminaalissa. Emme siis hukanneet aikaa, vaan lähdimme heti liikkeelle. Takapenkki hiljeni jo hyvin nopeasti ohitettuamme Malmön, mutta Jaken kanssa laulesekelimme eppujen tahtiin ajellessamme pohjoista kohti. Ihmetystä herätti täyteen puita istutettu (?) silta Etelä-Ruotsissa. Ei vain tajua. Yö meni mukavasti säänkin ollessa meidän puolella. Tulimme tasaista noin 110 km/h halki Ruotsin tyhjiä valtateitä tarpeellisista tauoista huolehtien. Jollain tauolla vaihdoimme ksukia ja myös takapenkki heräili joksikin aikaa nauttimaan kyydistä. Tukholmaan saavuimme hyvissä ajoin, reilu tunti ennen check-in:n alkua. Jake taisteli hereillä lähes koko matkan, mutta nukahti sitten noin 650 metriä ennen terminaalia. Tämän sai myös huomata iäkkäämpi ruotsalaisnainen, jonka Jake pelästytti vienolla kuorsauksellaan raollaan olleen ikkunan välityksellä.

Maanantai 14.07.

Laivaan päästyämme otimme muutaman tunnin päiväunet. Koska ilma oli erittäin hyvä, vietimme aikaa laivan ulkokannella kuunnellen trubaduuria ja maisemia katsellen. Turkuun saavuimme illalla seitsemän jälkeen hyvin tavanomaisen laivamatkan päätteeksi. Kun Jake ja Trout oli saatu kotiin, lähdimme Mustan Enkelin kanssa ajelemaan sateen kastalemaa ykköstietä takaisin Helsinkiin. Ja koska olimme päässet takaisin isänmaan kamaralle, palkitsimme itsemme perinteisellä suomalaisella ruoalla Hesburgerissa. Kymmenen jälkeen reissu oli ohi.

Aamulla herääminen tuotti melkoista tuskaa, kun nukkumaan ei ollut yöllä ehtinyt juuri yhtään brenkuttelun viedessä mielenkiinnon. Lopulta kuitenkin päästiin laivasta ja matka jatkui metrolla kohti majapaikkaamme, Zinkendammin hostellia Södermalmissa.

Perille päästyämme alkoi melkoinen vitutus hiipiä puseroon respan sedän todetessa huoneiden olevan vielä siivouksen alla mahdollisesti iltapäivään asti, ja nukkuminen siirtyisi taasen. Kamat säilöön ja kaupungille pyörimään.

Jo aamulla huomasi kaupungilla, että suuri peli olisi illalla edessä. Aftonbladet, Expressen ym. lehdet hehkuttivat pääotsikoissaan derbyä monen sivujen extraliitteillä. Ensimmäisenä kaupungille päästyämme päätimme käydä ostamassa liput otteluun keskustassa sijaitsevasta Derby-shopista. Kolme lippua Södra Mellaniin keskelle Hammarbyn päätyä kustansi 230kr/per piletti. Hetken pyörimisen jälkeen lähdettiin palailemaan takaisin hostellille tarkastelemaan olisiko huoneita vapautunut.

Takaisin päästyämme onneksemme saimme huoneen välittömästi ja olisi aikaa nukkua muutama tunti ennen iltaa. Hostellin huoneilta saimme juuri sitä mitä odotimme, ikkuna, kaksi kerrossänkyä, kaappi ja pöytä. Majoitukseen ei ollut tosin tarkoitus satsata paljoakaan rahaa, kunhan jossain sai yövyttyä.

Muutamien tuntien päiväunien jälkeen päätimme pikkuhiljaa lähteä liikenteeseen keskustan kautta kohti Södermalmin keskustaa, Medborgarplatsenia. Paikalle Södermalmiin saavuttiin hyvissä ajoin, 2.5-3h ennen ottelun alkua. Pussikaljoitellessamme penkeillä alkoi Medborgarplatsenille virrata ihmisiä vihreävalkoisissa väreissä kokoajan lisää ja lisää. Chantit alkoivat raikua pitkin terasseja, bangerit paukkuivat ja tunnelma kohosi. Noin 2h ennen ottelun alkua aloimme siirtyä tuhansien muiden Bajenin kannattajien kanssa kohti muutaman sadan metrin päässä olevaa paikallisjuna-asemaa, josta juna lähtisi kohti Solnaa ja Råsundaa.

Södermalmin Stockholm Södran asemalle päästyämme tunnelma oli uskomaton. Tuhannet Bajenin kannattajat lauloivat ja hyppivät pitkin asemalaituria. Tunnelma vain kohosi entisestään junan saapuessa asemalla ja kaikkien rynniessä sisään. Sisällä junassa hilpeyttä aiheutti mukaan eksynyt AIK:n kannattaja huivi kaulassa ja paita päällä. Armottoman vittuilun ja hiillostuksen saattelemana kaveri lopulta vapaa-ehtoisesti juoksi ulos junasta. Muutamien minuuttien odottelun jälkeen yhtäkkiä kymmeniä mellakkapoliiseja ryntäsi vaunujen oville ja tyhjensi koko junan. Allekirjoittaneelle, niin kuin ïlmeisesti monelle muullekkin jäi täysin mysteeriksi tämän operaation päämäärä. Koko ihmismassa valui vaunuista takaisin laiturille ja meno jatkui bangerien räjähdellessä sekä chanttien raikuessa.

Parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen saapui vihdoin uusi juna kohti Solnaa. Alkoi jälleen valtava rynniminen vaunujen ovien avautuessa, ja lopulta saimme itsemme ängetyksi sisään. Koko 15min matka Solnaan oli aivan uskomatonta meininkiä junassa. Junan perällä oli heti liikkeelle lähtiessä eräs mies ottanu capon roolin meidän vaunussa. Hienoa organisoitumista jopa tälläisessä asiassa. Aivan täpötäydessä vaunussa chantit raikuivat mahtavalla volyymilla ja yhtäkään laulua ei matkan aikana päällekkäin mennyt. Lamput hajoilivat ja juna tuntui todella heiluvan koko vaunun hakatessa kattoa ja pomppiessa pitkin penkkejä sekä lattioita.

Junan saapuessa Solnaan lähdimme tuhansien Bajenin kannattajien mukana marssimaan paikallisjuna-asemalta kohti Råsundaa. Monen sadan metrin pituinen vihreävalkoinen massa saavutti viimein muutamien minuuttien kävelyn jälkeen Råsundan. Heti kävi selväksi, että turvallisuusjärjestelyt olivat derbylle ominaiset. Muutama poliisihelikopteri pörräsi taivaalla jatkuvasti, sadat mellakka/ratsupoliisit olivat rauta-aidoin eristäneet Norran (AIK:n kannattajien) ja Södran (Hammarbyn kannattajien) päädyt toisistaan.

Hetkellisen jonotuksen jälkeen pääsimme noin puoli tuntia ennen pelin alkua katsomoon. Hyvät paikatkin suoraan keskeltä Ultraboysien ja Söderbröderin takaa löytyivät melko nopeasti. Päädyt alkoivat täyttyä hyvää vauhtia ja vittuiluchantit Södran ja Norran välillä alkoivat. Lopulta joukkueet marssivat kentällä ja kaiuttimista
alkoi soimaan Hammarbyn legendaarinen hymni, Kenneth “Kenta” Gustafssonin Just I Dag är Jag Stark. Valtaisa huivimeri ja raikuva laulu peitti koko päädyn, ja noin pari kymmentä soihtua sekä savua syttyi edessämme Ultraboysien ja muiden ryhmien toimesta AIK:n päädyssä alkoi myöskin tapahtua. Näyttävä lippumeri konfettilla, pyroilla ja komealla banderollilla hyöstettynä.

Alussa Bajenin painaessa päälle kentällä Södrassa kiima nousi nousemistaan ja lopulta Egurenin iskiessä 1-0 koko pääty räjähti totaalisesti. Penkkien päällä pysyminen oli mahdottomuus, ihmiset vyöryivät toistensa päälle ja tunnelma sanoinkuvaamaton. Mahtava tunnelma jatkui ensimmäisen puoliajan loppuun ja joukkueiden poistuessa tauolle, koko pääty antoi raikuvat suosionosoitukset omilleen.

Heti toisen puoliajan alkuun AIK iskee 1-1 tasoituksen räjäyttäen Norran. Södra hiljenee hetkeksi totaalisesti. Pelin edetessä AIK alkaa ottaa vahvempaa otetta sekä kentällä, että katsomossa. Lopulta 60min pelin jälkeen solnalaiset onnistuvat tekemään 2-1 maalin ja Norra repeää jälleen liitoksistaan. Viimeiset puoli tuntia oli Bajenin päädyssä meno hyvin laimeaa. Capot yrittivät parhaansa mukaan vielä lietsoa katsomoa mukaan taisteluun, mutta äkillinen totaaliromahdus kentällä tuntui järkyttäneen monia. AIK:n chantit raikuivat pitkin Råsundaa ja Bajenin onneton räpellys kentällä jatkui. Lopulta ottelu päättyy AIK:n oikeutettuun voittoon ja joukkue jää kiittämään kannattajiaan, meidän luikkiessa muiden vihreävalkoisten mukana kohti Tunnelbanaa ja sitä kautta keskustaan. Keskustassa ei oikeastaan enää mitään nähtävää ollut, joten jatkoimme maanalaisella Södermalmiin. Derbytappion jälkeen Bajenin kotiseudulla ei juhlasta ollut tietoakaan, ja niinpä jatkamme suosiolla kohti Hostelliamme ja painumme vittuuntuneina suoraan nukkumaan.

Pitkien yöunien jälkeen aamulla luovutamme huoneen ja lähdemme viemään kamat terminaaliin säilöön. Iltaan asti päivä kuluu liikkeitä kierrellessä ja aikaa tappaessa. Paluumatkalla brenkuttelu on melko tuhtia, ja yö kuluikin esim. TPS:n chantteja laulaessa ja kolmenmiehentifo yrityksellä laivan kannella (tax freestä pelikortit silpuksi ja vessapaperirullia yleisvessoista), jonka laivan henkilökunta kuitenkin onnistui tärvelemään takavarikoimalla materiaalit. Yön pikkutunneilla laivan discossa tuli juteltua muutamien risteilyllä olleiden Bajenin kannattajien kanssa. Olivat huomanneet viime aikojen eteenpäinmenon suomalaisessa katsomoskenessä ja mainitsivat joukkuiesta erityisesti TPS:n. Numeroitakin vaihdettiin muutamien kanssa mahdollisten tulevaisuuden vierailujen kannalta, lippuhankintojen helpottamisessa ja privahomostelujen varalta.

Kaikenkaikkiaan hieno reissu taas kerran ruotsalaisen katsomokulttuurin parissa.
Paskanjauhamista ja kielioppivirheitä tässäkin nyt riittää, mutta toivottavasti joku nyt edes jaksaa vähän enemmän kuin alusta. Omia kuvia ja videoita voin lisäillä sitä mukaan, kun niitä koneelle saan.

Henkilökohtaisesti odotin jopa enemmän kulttuuria katukuvassa. Ultria koitin kaduilta bongata, mutta hyvin vähän näkyi. Edes joukkueiden kaulahuiveja ei pahemmin näkynyt, paitsi tietenkin turistien TOTTI-paitoja, jotka oli ostettu intialaiselta katukauppiaalta. Vahviten kulttuurin läsnäolo tuli esille graffiteissa. Niitä löytyi lähes jokaisesta kadunkulmasta ja tässä yksi hyvä esimerkki:

Roomahan on tunnetusti as Roma painotteinen ja Lazion kannattajat tulevat Rooman ulkopuolelta. Tämä kuva on vielä otettu alueelta jossa kommunismi hallitsi ihmisten elämää.

Joka tapauksessa Roomassa parhainta antia on sen tarjoamat kaupat. Casuaali vaatteiden saanti oli helppoja, mutta kallista. Joka kulmasta löytyi kauppa joka tarjosi Casual kledjuja: CP company, Stone Island, Burberry, Aquascutum ymt. Itse en toki kaikkea löytänyt mitä hakemaan lähdin, mutta se on selitettävissä ajan vähyyden ja Rooman suuruuden takia. Kaiken kaikkiaan jos vaatteita haluaa löytää niin Rooma on loistokohde.

Alun perin suunniteltiin lähtöä Torinoon katsomaan Juventus-Lazio ottelua. Tarkoituksena oli hakea liput Italian ”lippupalvelusta” mikä myy myös lippuja Juventuksen otteluihin. Kuitenkin sinä päivänä ku menimme näitä lippuja lunastamaan oli koko Italian ”lippupalvelun” tietokoneet kaatuneet ja täten lippujen saanti oli mahdotonta Roomasta käsin. Meille luvattiin että liput saadaan paikanpäältä. Junalla oli Torinoon tarkoitus matkustaa, mutta kuinka ollakaan ainoat liput joita perjantai-illalla kello 21 aikaan olisi saanut, olisi ollut 1. luokka mikä tarkoitti 105e lärviä kohden. Siinä vaiheessa kukkaro huusi hoosiannaa ja päätimme olla lähtemättä. Pieni varoituksen sana Italiaan lähteville: jos haluat matkustaa junalla lauantaina kannattaa liput hakea jo ma-ke että varmasti saa.

Kaiken sähläyksen jälkeen päätimme sitten mennä katsomaan tätä heikompaa ottelua eli Roma-Sampdoria joka pelattiin myös samana päivänä (lauantaina). Matsiin mentäessä alkoi sitten jalkapallon suurus tulla esille. Joka ainoa vastaantuleva ihminen kantoi Rooman huvia, pelipaitaa tai lippalakkia. Metrossa oli muutama boys Roma ultras-lippalakkinen kaveri isot pleksit päässään ja huivi peittämässä naamaa. Siinä vaiheessa alkoi jo tuntua siltä että jotain suurta oli alkamassa. Ja mikäs sen suurempaa kuin Roman peli lauantaipäivänä. Stadionille pääsy oli kohtalaisen helppoa. Arvottiin sopiva metro ja katsottiin lähin asema ja asemalta jatkoimme taksilla mikä heitti meidät aivan stadionin viereen.

Tunnelmaa ei pelistä puuttunut. Noin 55,000 ihmistä oli seuraamassa ottelua joista sampdorian kannattajia ungefär 200. Meno oli mitä mainiointa jo ennen matsia. Saimme liput Curva Nordista mikä oli lähes yhtä täynnä kuin Curva Sud. Sivut olivat kyllä sitäkin tyhjemmät. Sampdorian kannattajat istuivat viereisessä katsomossa. Matsin paras kohta tuli kun joukkueet saapuivat kentällä ja ilmoille kajautettiin ROMA ROMA ROMA biisi. Kaikki lauloivat mukana kaulahuivit ylhäällä – kaunista. Bangereitä oli pelin aikana viitisen kappaletta ja soihtua sellaiset vakio 10. Mitään koreografiaan ei kummankaan joukkueen kannattajat tehneet.