Jani Tuomala

Kulunut vuosi on jälleen ollut menestyksekäs musta-valkoisen sydämen omaaville ihmisille! Keväällä jääkiekkopuoli juhli kultamitaleita ja syksyllä me futaajat voitimme Suomen cupin ja pronssimitalit Veikkausliigassa. Itselleni parhaiten on vuodesta tietysti jäänyt mieleen Cup-voitto finaalivastustaja HJK:n kotikentällä. Katsomossa meitä kannustaneet sadat turkulaiset ja muualta tulleet fanimme saivat aikaan loistavan tunnelman ja peli todella tuntui olevan “kotipeli vieraskentällä”! Myös voittoa seuranneet juhlat ovat painuneet mieleeni, etenkin saapuminen takaisin Turkuun, missä sadat kannattajat olivat odottamassa bussiamme. Kaiken kaikkiaan unohtumaton päivä!

Haluan toivottaa kaikille kannattajillemme oikein hyvää Joulua ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2011!

Jani Tuomala

Juho Lähde

Morjens Tepsiläiset!

Lomat on jo kaukana takana ja treeneihin palattu ensi kausi mielessä. Jos viime kauteen vielä palataan, niin oli kyllä käsittämättömän upea ja menestyksekäs loppukausi, jollaista ei olla vähään aikaan Turus nähty! Vieläkin pitää välillä Youtubesta kattella Suomen Cupin finaalin loppuhetkiä ja mehustella sitä fiilistä mikä siitä tuli sekä kannattajille että pelaajille, juuri noitten hetkien takia jaksaa painaa joka päivä tuolla 20 asteen pakkasessa Rapan sylki omalla naamalla!

Ei täs nyt muuta mieleen pomppaa kun että Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta, nähään ensi kaudella!

Juho Lähde

Kolen terkut

Tässä kuva, kun näin Tixutiikerin ihan perseet olalla haahuilemassa Thaimaassa. True story!
Ehtoota mustavalakoset! Lomat vetää viimesiään ja pikkuhiljaa on aika palata sorvin ääreen eli treeneihin. Kausihan meillä oli melkoisen hieno ja menestyksekäskin ja olen äärettömän onnellinen ja tyytyväinen, että pelasin ensimmäisen liigakauteni juuri TPS:ssä. Asetuin Turkuun hyvinkin nopeasti, ilman sen suurempia ongelmia ja täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että tämä seura ja kaupunki on ottanut aivan erityisen paikan sydämessäni ja tunnen olevani täällä kuin kotonani. Lyhyestä virsi kaunis eli sen pidemmittä puheitta haluan kiittää teitä kannattajia hienosta kaudesta ja toivottaa hyvää Joulua ja onnellista uuttavuotta 2011.

Toni Kolehmainen