Ilmeisesti Lippupalvelusta saa kausikortin nimellä vain kasan irtolippuja, joten suosittelemme hakemaan “oikean” kausikortin toimistolta.

Tervetuloa TPS:n kannattajakatsomoon!

Lataa tästä

Bussimatkan hinta 20 euroa, hinta EI sisällä ottelulippua. Ottelulipun hinnasta lisätietoja myöhemmin.

Ilmoittautumiset joko sähköpostitse info(at)tps-kannattajat.net tai TPS-kannattajat.net -foorumilla osoitteessa
http://tps-kannattajat.net/keskustelu/viewtopic.php?f=29&t=392

Kuva 1: Haka – TPS

TPS-kannattajat ovat saaneet, hyvin pitkälti aiheesta, kritiikkiä melko vaatimattomasta innostuksesta seurata joukkuettaan vieraspeleihin. Vaikka viimeisten kolmen kauden aikana onkin sadan vieraskannattajan raja puhkottu useamman kerran, kiistaton tosiasia on, että turhan usein vieraskannattajille varattu katsomonosa on ollut tyhjillään Palloseuran vierasotteluissa. Tämän kauden alku ei ollut lupauksia herättävä, kun vierasottelut Klubia ja TamUa vastaan eivät houkutelleet liikkeelle kuin vajaat 30 henkeä. Ei toki mitenkään väheksyttävä määrä tämäkään, mutta kun kaudella 2007 samaiset vastustajat kiinnostivat yli 150 henkeä, on vaikea tuohon määrään olla tyytyväinen. Eräänlainen aallonpohja saavutettiin, kun otteluun FC Lahtea vastaan ei saatu bussia liikkeelle ollenkaan. Muutama henkilöauto lähti kuitenkin paikalle. Tässä lienee oikea ajankohta jakaa kiitosta (vihdoin) organisoituneille pääkaupunkiseudun TPS-kannattajille (Southern Crew= SC09), joiden ansiosta Jaro jäi ainoaksi joukkueeksi, joka isännöi Tepsiä ilman mustavalkoisia katsomossa. Jos se turkulaisista olisi ollut kiinni, olisivat Kuopion ja Rovaniemen kaimaseurat liittyneet tuolle listalle. Vieraspeleissä toki alkoi väki lisääntyä kevään ja kesän hyvien otteiden myötä, ja jonkinlaisena maagisena rajana pidettävä täysi bussi (lue: 50 matkaajaa) saatiin liikkeelle niin Espooseen kuin Kouvolaankin. Etenkin jälkimmäistä voi pitää hyvänä suorituksena, sunnuntai kun ei matkustuspäivänä perinteisesti ole ollut se houkuttelevin. Kun matkaakin oli lyhyisiin retkiin (Helsinki, Tampere, Espoo, Valkeakoski, lätkässä vielä Hämeenlinna, Pori, Rauma..) tottuneen turkulaisen silmissä aika paljon, voidaan lähes 60 turkulaisen liikkeelle lähtöä pitää kunnioitettavana. Eikä Espoonkaan luku huono ole. Maanantai ei paljon sunnuntaita kummoisempi päivä vierasottelulle ole, ja kun vielä huomioi, että kyseinen ottelu näkyi televisiossa ja edeltävänä viikonloppuna Turussa oli juhlittu Ruisrockia, jolla on ollut tapana imeä rahat ja mehut Turun nuoremmasta väestöstä muutamaksi päiväksi. Vielä kun molempiin otteluihin saapui myös SC09 noin kymmenpäisenä niin, kumpikin mainittu retki lienee osallistujamäärissä mitattuna matkojen TOP10:ssä koko liigan huomioiden.

Niinkuin varmasti monille muillekin, turkulaisille yksi kauden kohokohta on vierailu Ahvenanmaalle MIFK:n vieraaksi. Tämä ottelu kuuluu paikallisotteluiden ohella niihin, joiden ajankohta tarkastetaan heti, kun otteluohjelma julkaistaan. Tanä kautena TPS-kannattajia hemmoteltiin oikein toden teolla, kun MIFK-TPS- ottelu osui elokuiselle lauantaille. Kun vielä aikanaan paljastui, että samana päivänä Ahvenanmaalla ottavat mittaa toisistaan Åland Unitedin ja TPS:n naisten joukkueet, alkoi monilla olla vaikeuksia pysyä housuissaan elokuun 22. päivää odotellessa. Eikä voi sanoa, että MIFKin odottamattoman vahva kausi, joka toi tälle ottelulle lähes kärkikamppailun statuksen, olisi millään tapaa odotusarvoa laskenut. Eli tiivistettynä, kun tarjolla oli loppukesän lauantai (toki jos sanonta ‘ilma on kuin morsian’ pitää paikkansa, niin jaksamisia sulhaselle; edessä joko myrskyisä liitto tai rankka hääyö), laivamatka ja kaksi jalkapallo-ottelua, joista toinen vielä Veikkausliigan kärkikamppailu, ei matkan markkinointi kovin haasteellista ollut, eikä ollut suuri yllätys, että juuri tämä vieraspelimatka keräsi kauden suurimman osallistujamäärän, noin 150.

Retken alkaessa oli tunnelma sangen korkealla jo aamuvarhaisella. Laulu raikasi kuuluvasti niin laivan pubissa kuin kannellakin. Saapuessamme Maarianhaminan satamaan meitä tervehdittiin rankkasateella (oli muuten viikon ainoat sateet saarella), jolta jäimme suojaan terminaaliin odottamaan, että naisten joukkue saadaan toimitettua pelipaikalle, ja että bussi saapuu takaisin noutamaan meidät. Sää ei perillä Bengtsbölessäkään muuttunut, vaan vettä tuli edelleen kuin aisaa. Enemmän tai vähemmän urhoollisesti olosuhteista piittaamaton ~50-päinen kannattajajoukko valloitti (luonnollisesti katottoman) katsomon. Tunnelma (ja promillet) oli melko korkealla ja kick-offin aikaan katsomossa syttyi oranssi Navy-savu. Laulutkin raikasivat ihan kiitettävällä volyymillä, valitettavasti eivät kuitenkaan riittävän jatkuvasti. Tästä ottelusta jäi kuitenkin useimmille luultavasti päällimmäisenä mieleen yksittäisten ihmisten urpoilut, eikä suinkaan järkyttävistä olosuhteista ja 10 minuutin jälkeen varmasta tappiosta huolimatta omiaan kannustanut porukka.

Ottelun jälkeen bussi kuljetti porukan takaisin Maarianhaminaan, aiempina vuosina uskollisesti palvelleen ravintola Dino’sin eteen. Seitsemän aikoihin kohti stadionia lähtenyt mustavalkoinen marssi keskeytyi kuitenkin jo vajaan sadan metrin jälkeen, kun poliisit eivät katsoneet soihtuja hyvällä, vaan poimivat soihduttaneen henkilön kyytiinsä ja keräsivät kokoelmiin kolme muutakin, jotka eivät yleisen käsityksen mukaan syyllistyneet muuhun kuin edellä mainitun kiinnioton perusteiden kyselemiseen.

Stadionilta meille oli varattu pääkatsomon reunasta oma sektio, joka koristeltiin banderollein ja lipuin, jotka liehuivat lähes koko ottelun (kuva 2). Tiedä sitten oliko naisten pelistä otettu opiksi, vai onko tuomarin ja vastustajan homottelu niin arkipäivää miesten peleissä ettei siihen kiinnitä huomiota, mutta tässä ottelussa kaikki tuntuivat keskittyvän olennaiseen eli mahdollisimman äänekkääseen Palloseuran tukemiseen. Ok, toisen puoliajan alkaessa mattimyöhäsilläkin alkoi olla ensipuraisusta 12 tuntia, eli lienee turha väittää ettei yksikään huuto olisi rimaa alittanut, mutta myötähäpeämittari ei kertaakaan käynyt punaisella. Kuten edellä mainittiin, koska porukka keskittyi huutamiseen ja laulamiseen, tunnelma oli pääsääntöisesti hyvä, käyden välillä jopa erinomaisessa. Toki on myönnettävä, että päälukuun nähden ei välttämättä aivan täyttä volyymipotentiaalia saavutettukaan kuin muutamia kertoja.

Kuva 2: IFK Mariehamn – TPS

Oman lukunsa ansaitsevat luonnollisesti Turun derbyt. Näistä ensimmäinen pelattiin toukokuun neljäntenätoista, interin isännöimänä. Ottelua odotettiin molemmissa leirissä todella suurella innolla. Vaikka keväinen liigacup-voitto hieman balsamia haavoihin toikin, niin kyllä kaikki mustavalkoiset sitä silti ajattelivat, vaikkeivät sitä välttämättä ääneen sanoneetkaan; inter on vienyt kolme viimeisintä derbyä. 20 kuukautta ilman voittoa on miten tahansa mitattuna aivan liian pitkä aika ja tämä epäkohta oli korkea aika korjata. “Sinimusta Turku”? Ei minun elinaikanani. Tämä oli teemana myös ottelun tifossa. Ennen-jälkeen- periaatteella varustetuista overhead-lakanoista ensimmäisessä oli interin peliasu josta oli toisessa lakanassa paidan siniset raidat korvattu valkoisilla ja mustat shortsit valkoisilla (kuva 3). Vaikeakin lika irtoaa. interin toimiessa kotijoukkueena, oli TPS-kannattajat sijoitettu Olympiakatsomon J-sektioon, kotoisen O:n sijasta, jossa tällä kertaa olivat siis inter-kannattajat. Lähes 130 henkeä oli saapunut paikalle tunnustamaan mustavalkoista väriä. Tunnelma oli loistava, mutta interin mentyä reilun tunnin jälkeen 1-0-johtoon, ja J-katsomon tästä vielä palautuessa inter iski toistamiseen. Tästä ei TPS enää toennut, ei kentällä eikä katsomossa, eikä meno enää noussut yksittäisiä lauluja lukuunottamatta edes keskinkertaiseksi.

Kuva 3: inter – TPS

Syksyn derbyä odotettiin kenties vielä enemmän kuin kevään ensimmäistä. Tunnelmat olivat kuitenkin jokseenkin samat, vaikkakin hieman pelonsekaiset. Muulla tuloksella kuin voitolla vietettäisiin kolmen viikon kuluttuua edellisen derbyvoiton kaksivuotispäivää, ja revanssin mahdollisuus lykkääntyisi taas puolella vuodella. Toki Palloseuran otteet nurmella enteilivät hyvää. Kevään paikallisen jälkeen pelatuista 11 Veikkausliigaottelusta TPS oli voittanut seitsemän ja neljästi oli pelattu tasapeli. Kiinnostus tätä kamppailua kohtaan oli melkoista myös “tavallisen kansan” keskuudessa, eikä pääkatsomolipusta kannattanut enää ottelun aattona haaveillakaan. TPS-kannattajat piti H-hetkeä edeltävän viikon työn touhussa sangen kunnianhimoinen projekti, Veritas Stadionin uuden päädyn kokonaan peittävän overheadin tekeminen. Aikaisemmin suurimmat Raitapaitojen vastaavat tuotokset ovat olleet kooltaan noin 5 prosenttia nyt työstettävästä. Nopeimmat ehkä arvaavat, että ei ole ihan helppo tehtävä a) löytää tilaa johon levittää b) siirrellä tuon kokoluokan kappaletta. No, kahdeksisensataa euroa, puolitoista kilometriä teippiä ja noin 1000 miestyötuntia myöhemmin oli koossa noin 1000-neliöinen overhead ja kylkiäisenä 110 neliön banderolli ja nämä pakattuna kuorma-auton kyytiin. Tässäkään vaiheessa projektin onnistumisesta ei ollut takeita. Itse asiassa vielä peli-illan aattona eräällä turkulaisella terassilla irtosi muutamat pelonsekaiset naurut kun listattiin asioita jotka voivat mennä sunnuntaina pieleen. Kuusi tuntia ennen aloituspotkua oli vielä ohjelmassa muovin taittelu ja kuljettaminen katsomon yläreunaan. Ehkä hieman vastoin odotuksia kaikki sujui täydellisesti ja overhead sai ansaitsemansa aplodit myös “tuulipukukansalta”. Kaiken kaikkiaan upea hetki: koko pääty lakanan peitossa (kuva 4), katsomot täynnä, vielä kun J-katsomostakin saatiin elonmerkkejä savujen ja soihtujen avulla ja tulostaulu ilmoitti toisen joukkueen olevan nimeltään inter.. Olemmeko Turussa vai Milanossa? Ottelun kenttätapahtumista ei allekirjoittaneella ole kamalasti kerrottavaa, niin kiiman sokaisemana kentälle tuli katseltua. Eikä tilanne varsinaisesti helpottunut Wayne Brownin rankkarimaalin jälkeen. Sanottakoon, että niin raivokkaissa maalijuhlissa en ole ikinä ollut, vaikkakin Shefki Kuqin 2-1 Azereja vastaan EM08-karsinnoissa pääsee lähelle. Hyvä haastaja molemmille saatiin toki toisella puoliajalla 2-0- maalin myötä. Ottelun jälkeen TPS-kannattajat keskittyivät juhlimaan, Mikko Paatelaisen sanoin, ‘vallan palauttamista sotilasjuntalta kansalle’.

Kuva 4: TPS – inter

Kauden viimeisestä ottelusta Honkaa vastaan olisi myös voinut tulla melko ikimuistoinen tapahtuma, mutta vastoin toiveita tässä ottelussa ei pelattukaan idealla “voittaja on Suomen mestari” vaan pääasiassa panoksena oli SM-hopea, joka kaikesta huolimatta olisi etenkin viisi kierrosta ennen sarjan päätöstä piikkipaikalla käyneille turkulaisille pieni pettymys. Toki ottelun aikana tullut tieto, että Jaro johtaa HJK:ta vastaan Helsingissä, nosti Turussa tunnelman kattoon, ja nähtiin jotain sellaista, jota vuodesta 2000 alkaen yli 90% kotiotteluista nähnyt allekirjoittanut ei ollut kokenut kuin kerran; normaalisti jalkapallo-ottelua kuin teatteriesitystä seuraava turkulaisyleisö kannusti paikallista palloseuraa äänekkäästi tutulla T-P-S- huudolla. Tämä riehaantuminen tosin kesti vain hetken, eikä toistunut.

Kokonaisuutena kauden kannattajatoiminnasta jäi plusmerkkinen lopputulos. Muutamia uusia lauluja saatiin käyttöön edelleen melko kapeaan valikoimaan. Vihdoin myös pelaajille saatiin omistettua muunkinlaisia lauluja kuin peruslallatteluja. Myös vieraspeliaktiivisuus oli tänä vuonna ihan kelvollista, vaikka alkukaudesta melko kankeaa olikin. SC09:ää ei tässä aiheessa voi liiaksi ylistää: neljästä reiluun kymmeneen henkeä lähti tien päälle, oli päämääränä sitten rovaniemi tai Turku toista kertaa viiden päivän sisällä. Kotiotteluissa taso ja väen määrä säilyi ihan hyvänä, muutaman kesäisen ottelun notkahdusta lukuunottamatta. Näistäkin toisessa ottelupäivänä oli lauantai ja matsi alkoi vasta puoliyhdeksältä, joten meno oli vähän pienemmästä porukasta huolimatta hyvää. Koreografioiden suhteen kausi oli määrällisesti hieman suunniteltua vaisumpi, mutta toisaalta kotiderbyn pankinräjäytys oli ajallisesti ja taloudellisesti niin iso keikka, että sallittakoon.

E.T.

Huoneet saataisiin kymmeneltä, eli aikaa oli vielä mennä tutustumaan hotellin lähiympäristöön (lue= etsiä lähin pubi) ja havaita se melko tylsäksi teollisuusalueeksi. Varsin siedettävän kävelymatkan päästä löytyikin sitten innovatiivisella nimellään ihastuttanut Shamrock Pub, jonka hampaattoman emännän kanssa kommunikaatio sujui, mutta antoi kuitenkin viitteitä siitä, että haasteellisia tilanteita saattaisi olla tarjolla. Hotellista saatiin odotuksia vastanneet huoneet, joiden sängyt saivat suurta kiitosta yön Stanstedtin noidan nänniä kylmemmällä lattialla pyörineiltä matkustajilta. Hotellin ravintolassa saatiin sitten ensinäyte paikallisen kielen käsittämättömyydestä. R.S:n tilaama Mixed Grill sai natiivin suussa muodon mmxkrl.

Ruuan jälkeen lähdettiin keskustaan, tarkoituksena kierrellä lentokentältä napatun “Top pubs in Belfast”- kartan juottoloita. Nämä osoittautuivat kuitenkin vähemmän yllättäen sangen suosituiksi. Lähistöltä löytyi kuitenkin nopeasti vaihtoehtoja ja valinta kohdistui pubiin, josta lopulta löytyi melko kattavan otoksen halvimmat tuopit. Toki kahden punnam hinnan tarjoilijaneiti äänsi “Didaung”. Asiakkaat olivat melko kiinnostuneita huiveistamme, joita tosin luulivat aluksi Newcastlen vastaaviksi. Lähempi tarkastelu sai aikaan johtopäätöksen, että olemme Turkista. Turku/Türkiye, ihan sama. Hommassa oli kuitenkin se valoisa puoli, että illan EM-ottelu oli Kroatia-Turkki, joten saimme katsoa ottelun loppuun vaikka se päättyikin noin kolme varttia pubin sulkemisajan jälkeen. Henkilökunta jopa hurrasi Turkin maaleille, vaikka melko varmasti huomasivat seurueemme symppaavan Kroatiaa (E.T. tosin loikkasi Turkin bandwagoniin Rüstün tultua maaliin). Kymmenen jälkeen koko kaupungissa ei ollut yhtään mitään, ei pubeja, ei kauppoja auki, joten taksi hotellille, pari stobea hotellin pubissa (respan kaveri pyöritti jotain salakapakkaa) ja nukkumaan.

Seuraavana aamuna heräiltiin kohtuu aikaisin (E.T.:n mielipide) ja otettiin bussi Belfastin keskustaan, jossa oli City Hallin edessä tarkoitus tavata lauantaina Dublinin kautta saapuneet TPS-kannattajat. Sieltä sitten noin tunnin bussimatka kohti pelipaikkaa, Ballymenaa. Bussimatkaan toi hiean jännitystä lauantaiyön lentokentällä ja aamun Belfastissa dokannut T.”N”.H., joka alkoi valitella hillitöntä kusihätäänsä noin kahden minuutin ajon jälkeen. Kaverilla oli jo tyhjä pullo kädessä ja vetoketju auki, mutta päätyi lopulta jäämään bussista pois etuajassa. Myöhemmin saapunut tekstiviesti: “Elämäni paras kusi” antanee osviittaa kaverin olotilasta. Ballymenassa hetken harhailtuamme paikallisen Unitedin nuori kannattaja spottasi meidät ja ohjasi stadionille. Arvasi varmaan ainoan syyn, mikä ajaisi turistin tähän kaupunkiin. T.H.: “onkohan täällä mitään turistitoimistoa, vai tajuaako nää itse miten paska paikka tää on” stadionilta 10£ matsiliput ja 2,5£ otteluohjelmat mukaan, ja Lisburn-kannattajan neonkeltaisella kertakäyttökameralla ottaman ryhmäkuvan kautta paikallisen futisjengin klubitiloihin tuopille.

Stadionin porteilla ei tehty ollenkaan turvatarkastuksia. Paikat valloitimme Main Standin A-blockista. Toisessa päässä katsomoa mekasti noin 15-päinen kotijoukkueen kannatajaryhmä. Paikan päällä yleisömäärä tuli arvioitua hiukan yläkanttiin, kun viittäsataa veikattiin. Paikalliset olivat meistä varsin kiinnostuneita, ja jo ennen avauspotkua ensimmäinen tuli tarjoamaan Distilleryn logolla varustettua pikeepaitaansa vaihdossa kaulaliinasta. Lopultakaan emme päässeet yksimielisyyteen siitä, seurasiko kaveri matsin loppuun yläkroppa paljaana, vai oliko hänellä takki mukana. Lämpötila oli siis juhannuksellisesti noin +10..Hauskin yksilö lieni kuitenkin muuan järjestysmies, jolla oli keltaliivinsä olla Lisburn-pelipaita. Muutenkin lähes joka Stewardilla oli päällään jotain Lisburn-rekvisiittaa. Suomessa nämä.

Tapahtumat kentällä eivät juurikaan vastanneet odotuksia. Distilleryn siirrellessä palloa maata pitkin, ajoittain ihan näyttävästikin, TPS tyytyi paiskomaan pitkää palloa Armand Onen päähän. Ensimmäisellä jaksolla olisi voinut kuvitella Onen olevan Lisburnin viides puolustaja, jonka roolina oli voittaa ilmapelit ja syöttää pallo omille. Molemmilla oli 1. puoliajalla hyvät jaksonsa, mutta maalinteossa onnistui lopulta vain kotijoukkue. 44. minuutilla melko kevein perustein tuomittu vapari meni läpi TPS:n muurin, ja Moisanderin eteensä sylkemässä pallossa oli ensimmäisenä keltapaita, joka laittoi pallon maaliin. Tepsillekin avautui vielä lisäajalla paikka tasoitukseen, mutta viimeistely ei vieläkään onnistunut.

Kioskipalvelutkin olivat lähes kotimaasta tuttua tasoa. Koko stadionia palveli yksi kahdella työntekijällä varustettu kioski. Jonoa katsoessa oli kyllä mahdotonta uskoa, että paikalla olisi ollut vain 300 katsojaa.

Toisen jakson alussa peli ei juurikaan muuttunut. Lopulta TPS alkoi hyökätä laidoilta, ja tämä tuotti nopeasti tulosta ja Aristides Pertot pääsi laukomaan Tepsille arvokkaan vierasmaalin. Vastustajan silminnähden väsyessä Tepsille aukesi jatkuvasti lisää paikkoja. Yllättävää oli vain se, kuka paikkoja oikealta laidalta loi. Vaikka kentällä olisi ollut Mika Ääritalon ja Mikko Paatelaisen kaltaisia juoksukoneita, Lisburnin laitapuolustusta piti pilkkanaan Armand One. Armand juoksi laidalta kolemsti läpi, ensimmäinen kerta tuotti tulosta ja Ääritalo laukoi suoraan ilmasta Tepsin 2-1-johtoon. Toisella yrityksellä pallo tuli 16-rajalle Pertotille, joka selvästi yllättyi siitä, kuinka vapaaksi hänet oli jätetty, alkoi asettelemaan ja antoi maalivahdille aikaa valmistautua ja tämä onnistuikin venymään hyvään torjuntaan. Kolmas kerta tuotti jälleen tulosta. Hyökkäys oli täysin identtinen 1-2-maalin kanssa, paitsi tällä kertaa Lisburn-maalivahti torjui Ääritalon laukauksen naamallaan, mutta Pertotin laukaukseen hänellä ei enää ollut mahdollisuuksia ehtiä. 1-3 ja peli vaikutti selvältä. Lisburn sai kuitenkin vielä yliajalla rangaistuspotkun, Heinikankaan rikottua aivan 16-alueen kulmassa. Lisburnin pirteästi pelannut hyökkääjä Darren Armour iski illan toisen maalinsa. Tämän jälkeen belgialaistuomari vihelsi pilliinsä viimeisen kerran ja ottelu päättyi ilahduttavasti 2-3. Kolmen 3. Kolmen vierasmaalin turvin toiseen osaan oli huomattavan mukava lähteä. Tunnelma ottelussa ei missään vaiheessa noussut kovin korkeaksi, kuitenkin molemmat ryhmät pitivät ajoittain kokoonsa nähden kelvollista meteliä. Lisburn-kannatus oli vokaalisesti melko perinteistä brittimenoa “Oh when the XXX come marching in” oli kovassa suosiossa. Mielenkiintoista oli myös se, että lähes koko paikallinen yleisö yltyi vihellyksiin Urmas Rooban koskiessa palloon. Tällä kukaan ei osannut antaa järkevää selitystä. Matsin jälkeen vielä yhdet huivienvaihdot ja takaisin Ballymena Unitedin klubitalolle muutamalle tuopille, ennen lähtöä takaisin linja-autoasemalle.

Belfastiin päästyämme siirryimme lähimpään pubiin pitämään sadetta ja katsomaan EM-futista ja laukkakisoja :peukku: Drunken Sailor ja One Hell of A Dancer never forget. Pikkuhiljaa alkoi olla nälkä, kun koko päivänä ei ollut hotellin aamiaisen lisäksi nautittu kuin nestemäistä leipää. Ruuan löytämien oli melkoinen haaste. Perinteistä pubiruokaa olisi tehnyt mieli, mutta kaikki juottolat olivat sulkeneet keittiönsä jo tässä vaiheessa iltaa. Muutama, siis todella vähän, ehkä 2-3 ihan oikeaa ruokaa tarjoava ravitsemusliikekin kaupungissa oli, mutta näihin ei valkoisissa tennareissa ollut asiaa. Lopulta, noin kahden rankkasateisen kilometrin jälkeen ainoa oljenkorsi oli Burger King. Safkan saannin vaikeus pääsi kyllä yllättämään. Allekirjoittaneen edelliset ulkomaan matkat ovat suuntautuneen keski- ja etelä- eurooppaan, jossa näihin aikoihin, eli n. kahdeksalta illalla ravintolaan mennessä saa pöytänsä valita melko vapaasti, mutta pari tuntia myöhemmin pois lähtiessä paikat ovat ihan täynnä. Kun kyseltiin paikallisilta onko mitään paikkoja mistä saisi ruokaa, kuului vastaus että täällä kukaan ei syö kuuden jälkeen, eating is cheating. Hieno maa :peukku: Pekoniburgerit alas ja taksi kohti hotellia. Tarkoitus oli käydä tsekkaamassa hotellin yhteydessä ollut Antrimin alueen suurin, ja todennäköisesti ainut yökerho, mutta ovella jälleen tuttu kohtalo “noo waid suuh”. Vitun homot. Tässä vaiheessa T.P. sitten puki sanoiksi sen, mutta itsekin veistelin jo ravintolan ovella. “my shoes cost more than your fucking suit”. Yökerhossa vaikutti kyllä olevan ihan reipas meno, pihalla oli neljä poliisiautoa :peukku: Tässä vaiheessa Tepsin voitto kyllä nosti arvoaan. Hommasta olisi ollut alkanut olla vaikea löytää valoisia puolia, jos olisi pitänyt läpimärkänä kuunnella “no access”-kitinöitä batistini-pukuisilta pikku-hitlereiltä. Pelastus löytyi kuitenkin jälleen uskollisen ystävän, “Pablon”, salakapakasta. Muutaman lasillisen jälkeen painuttiin nukkumaan, ja päätettiin jättää herätyskellot virittämättä, nyt kun siihen oli ainoan kerran matkan aikana turvallisesti mahdollisuus.

Sunnuntaina oli ainut ohjelmaton täysi päivä, ja suunta otettiin ostoskeskukseen. Alennusmyynneistä ei kuitenkaan yhtä paitaa enempää tarttunut mukaan. Alentamattomat hinnat vastasivat aika pitkälle Suomen hintatasoa. Kiertelyn ja syönnin jälkeen lähdettiin testaamaan, joska sunnuntai-iltapäivä olisi perjantai-iltaa otollisempi ajankohta laatupubien kiertämiseen. Ensiyrittämä tuotti heti tulosta, ja Bittles Bariin siirryttiin, uskokaa tai älkää, sadetta pitämään. Ajauduimme juttelemaan pohjois-Englannista kotoisin olevan Ianin kanssa. Sinänsä mielenkiintoinen britti, että jamppa ei pärjännyt suomalaisille juomisessa, mutta tiesi (ruotsi-)Suomen historiasta enemmän kuin kukaan seurueestamme. Myös Kalevala-tietoutta oli kunnioitettava määrä. Sateen tauottua käytiin etsimässä muutamat kaupat, jotka olivat luonnollisesti kiinni sunnuntaina. Eipä mitään, siirtyminen Kitchen Bariin, jossa katsottiin Espanjan ja Italian EM-matsi ja missattiin pubiruuat kymmenellä minuutilla. Noh, lähtee nälkä Guinnessillakin :peukku: ilta päätettiin perinteiseen tapaan salakapakassa.

Maanantaiaamuna lähdettiin taas melko aikaisin liikkeelle, tarkoituksena tsekata sunnuntaina kiinni olleet kaupat, ja syödä jotain ennen lentoja. Syömäpaikka oli juuri sellainen, mistä matkailuohjelmat teitä varoittavat. Kananmunat huoneenlämmössä 20 senttiä hehkulamppujen alla jne. Ainakin allekirjoittaneen pakki meni historian kuivimmasta kanasta (mitä se edes teki carbonarapastan seassa) ihan vitun sekaisin, ja neljästä taistelijasta taisi yksi saada koko satsin syötyä. Eipä mitään, pubista hyväksi havaittua tavaraa päälle ja elämä alkoi taas voittaa. Huomautettava on, että (lähtö)päivä oli matkan ainut poutainen.

Lentokentällä vielä viimeiset Harp-stobet ja melkoinen jännitys lähteekö kone ajallaan. Belfast-Stansted- ja Stansted-Tampere- lentojen välissä kun ei hirveästi ollut aikaa, etenkin kun oli tarkoitus vielä pistäytyä Hackett-liikkeessä. Kaikki sujui kuintekin niin kuin pitikin ja aikaa oli enemmän kuin hyvin. Sovittamaankin ehti. Lento Tampereelle sujui varsin rattoisasti Cass Pennantin kirjoja lueskellessa, T.P:llä, joka sai paikkansa joidenkin seuramatkajunttien keskeltä. Samat vekkulit aiheuttivat suunnatonta myötähäpeää taputtamalla koneen laskeutuessa. Nyt jos koskaan: mitähän ne meistä ajattelee.

Suomeen päästyämme haettiin saarten rasvaisen ruuan jälkeen terveellisempää syötävää, ja Pirkkalan ABC:ltä tarttui mukaan Hesen megat. Kaloreita taatusti vähemmän kuin missään viime päivinä syödyssä. Yhden maissa oltiin perillä Turussa. Kokonaisuutena varsin onnistunut matka. Toivottavasti ensi vuonna tulee uusi mahdollisuus.(Ei tullut, mutta tänä kesänä mennään!)

Kiitämme:
- alesesonkia
- pubien määrää
- Harpia
- salakapakkaa
- sipulisipsejä
- paikallisten ystävällisyyttä
- kiikarivitosta
- kriketti
- laukkakisoja

Moitimme:

- paikallisten demonikieltä
- Bassia
- pubien aukioloaikoja
- ruuan saatavuutta
- pussikaljasanktioita

E.T.