Kannattajan ääni: Buugilla Veikkausliigaan

TPS jalkapallolla oli kausia, jolloin yleisöä tilastoitiin viiden tuhannen keskiarvolla ja pelaajabudjetti rikkoi maagisen miljoonan. Palkintokaappi täydentyi mitaleilla ja Cup-mestaruuksilla. Nykykannattajaa pelkkä ajatus stimuloi aivojen mielihyväkeskusta. Vetovastuu katsomossa oli pääasiassa Sissiryhmän, Raitapaitojen, SC09:n ja Young Boysin banderollien alla, kunnes TPS-kannattajat alkoi vakiintumaan koko yhteisön tunnukseksi. Kannattajayhteisö nousi uudelle tasolle niin nuppiluvulla kuin tekemisen laadulla. Koko Veritas Stadionin päädyn kokoiset tifot ja useamman bussin vierasreissut ovat meriittejä, joita pystyy Suomessa lyömään ansioluetteloon fonttikokoa isommalla.

Seura ja kannattajat ovat kulkeneet pitkän tien sitten kauden ’13 katastrofin. Vielä viime keväänä tilkittiin reikiä. Meno on ollut yhtä perkeleellistä polkemista vailla ilmaa kumeissa, mutta samalla se on hionut seurayhteisöä. Jopa siinä määrin, että TPS-kannattajat vahvistui joka divarikaudella erinäisistä ennakkoluuloista huolimatta. Pelkästään kannattajakausikortteja myytiin yli 150 päättynelle kaudelle, joka lienee jopa jonkin sortin kärkilukema kappalemääränä. Kauden päätösottelun palttiarallaa kolmesataapäinen vierasklacken oli sen luokan taidonnäyte, josta vain harvat kotimaiset urheiluseurat saavat kunnian nauttia – divariseuroista puhumattakaan. Kenties matsissa lyötiin tiskiin epävirallinen pitch invasionin Suomen ennätys.

Uusien katsomotulokkaiden ja nuorten esiinmarssia voi tervehtiä silkalla riemulla. Kannattajakatsomossa on mahdollista bongata hyvänä päivänä niin Seuran junioreita kuin kaikkensa katsomossa antavia ikäihmisiä. Kannatuskulttuuria ja tulevia katsomoaktiiveja ei synny ilman työtä. Spottivaloon on kohdistettava esimerkiksi B3 Ultras, jonka esiinmarssia seurataan tyytyväisen tarkkaavaisena. Samaan aikaan turkulaiskodeissa varttuu jo toisen polven TPS-kannattajia. Isältä pojalle.

Näköpiirissä ei ole mitään syytä, miksi TPS-kannattajat ei olisi massiivisempi, laadukkaampi, reteämpi ja kovempi kuin koskaan. Katsomossa on kokemusta ja nuoruutta. Mukana on kovan luokan tekijöitä, tietoa ja osaamista. Tulevana kautena edessä ovat jälleen tulikuumat Turun derbyt, mikä viimeistään sytyttää kyynisemmänkin kyläläisen. Tehdään yhdessä kausi, josta lauletaan lauluja vielä vuosienkin päästä.

Tuu mukaan bileisiin: https://fc.tps.fi/fi/uutiset/tps-n-kausikorttimyynti-veikkausliigaan-on-alkanut

3 thoughts on “Kannattajan ääni: Buugilla Veikkausliigaan”

Comments are closed.