Kannattajan ääni: Kurssin käännös

Kolme peliä jalkapallon Ykköstä takana. Kasassa on yksi piste ja nolla tehtyä maalia. Fiilikset olivat PS Kemiltä otetun 0-3 -hoonauksen jälkeen vähintäänkin itsetuhoiset. ”Ei taas”.

Villeimmätkään haaveet kaudesta eivät pitäneet sisällään totaalidominointia, mutta kauden alku on ollut vähintäänkin shokeeraava. Todelliset maalipaikat koko alkukauden osalta ovat laskettavissa käytännössä yhden käden sormilla ja omissa on soinut samaan aikaan jo viidesti. Kannattajat kutsuivat kolmannen pelin jälkeen kapteeni Matej Hradeckyn kannattajakatsomon eteen keskustelemaan. Tässä kohtaa tehtiin varmasti selväksi myös pelaajille itsestäänselvyys: Tällainen touhu ei voi jatkua.

Hävitähän TPS saa, kyse ei ole siitä. Kyse on siitä, nähdäänkö kentällä taisteleva ja kaikkensa likoon pistävä joukkue vai jotain aivan päinvastaista. Matej vakuutti ottelun jälkeen, että tämä ei tule jatkumaan näin. Laitapuolustaja Juri Kinnunen totesi samaisen ottelun jälkeisessä haastattelussa seuraavaa: ”Nyt tää pitää jollain tapaa kääntää.”

Maanantaina vastaa asettuu Mikkelin Palloilijat. Matsi pelataan Yläkentän sijaan pitkästä aikaa Paavo Nurmen stadionilla. Maanantaina otteluun marssii Turun Nappulaliiga ja kentällä nähdään jokaisesta pallosta taisteleva Turun Palloseura. Maanantaina kurssi kääntyy nousuun.

TPS – MP Paavo Nurmen stadionilla maanantaina klo 18.30. Liput alkaen 2 €, juniorit pelipaita päällä ilmaiseksi yli lajirajojen.

 

3 thoughts on “Kannattajan ääni: Kurssin käännös”

  1. Pingback: สีทนไฟ
  2. Pingback: micro step

Comments are closed.