Kannattajan ääni: Piiri pieni pyörii

Turun Palloseuran Säätiö on suurin omistaja FC TPS Turku Oy:ssä (jalkapallo) sekä HC TPS Turku Oy:ssä (jääkiekko). Säätiön hallituksessa istuvat:

Olli-Pekka Saario, puheenjohtaja ja Turun seudun osuuspankin toimitusjohtaja
Aimo Moisander, varapuheenjohtaja, joka toimii myös FC TPS:n hallituksen puheenjohtajana
Tomi Aalto, joka istuu nykyisin myös FC TPS Turku Oy:n hallituksessa
Saku Koivu, jääkiekon olympia- ja MM-mitalisti
Petteri Orpo, kansanedustaja Kokoomuksen riveissä, Stubbin hallituksen maa- ja metsätalousministeri
Rauno Puolimatka, suursijoittaja

Tomi Aalto on istunut myös HC TPS Turku Oy:n hallituksessa. FC TPS Turku Oy:n uusi toimitusjohtaja Niklas Österlund siirtyi seuraan HC TPS:sta. Österlund on aiemmin toiminut Turun Seudun osuuspankin palveluksessa, jonka toimitusjohtajana on siis Säätiönkin puheenjohtaja Saario.

Aiemmin HC TPS:n pääsponsorina toiminut VMP Group on siirtymässä FC TPS:n pääsponsoriksi. Samalla VMP Groupin edustaja Paul Savolainen palaa TPS-hallitukseen, sillä aiemmin HC TPS Turku Oy:ssa vaikuttanut Savolainen on nykyisin FC TPS Turku Oy:n hallituksessa.

HC TPS Turku Oy:n tämän hetkinen toimitusjohtaja Mika Eskola taas kuuluu Opteamin hallitukseen ja pääomistajiin. Eskola toimii myös TPS Juniorijääkiekko ry:n puheenjohtajana. Opteam on henkilöstöalan yrityksenä VMP Groupin kilpailija.

Pääasiassa jääkiekon taustalla ovat perinteisesti vaikuttaneet vahvat Koivujen suku sekä varakkaan TS-konsernin Ketoset. Jaakko Ketonen oli pitkään HC TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Nyt uutena nimenä mukaan on tullut Supercell-miljonääri Ilkka Paananen, joka niin ikään istuu HC TPS Turku Oy:n nykyisessä hallituksessa.

FC TPS Turku Oy:n hallituksen varsinaiseksi jäseneksi on merkitty kaupparekisteriin Seppo Sutela. Huomionarvoista on se, että Sutela toimi HC TPS Turku Oy:n toimitusjohtajana vuosina 2006-2008. Tänä aikana yhtiö teki mittavat tappiot ja oli lähellä konkurssia. Sutela on toiminut aiemmin myös Turun Osuuskaupan johtoryhmässä.

Yhteisiä pääyhteistyökumppaneita kummallakin lajilla ovat muun muassa HKScan (Matti Perkonoja, HC TPS Turku Oy:n puheenjohtaja ja Markku Suvanto, HC TPS Turku Oy:n hallituksen ja HKScan Oy:n johtoryhmän jäsen), Turun Osuuskauppa (Sutela) ja Turun Seudun Osuuspankki (Saario, Österlund).

Kuten jokainen voi tästä päätellä, sekä jääkiekko-TPS että jalkapallo-TPS ovat sotkeutuneita toisiinsa, vaikka kummatkin ovat erillisiä osakeyhtiöitä. Samalla voidaan myös tulkita, että näillä muutamalla suuremmalla yrityksellä on vahvasti myös omat näppinsä pelissä.

 

saatio