Kannattajan ääni: Varför Paris, vi har ju Åbo

Mikko Hyyrysen kiiltävä kalju on kuin Unkarin maalivahdin Gábor Királyn harmaat verkkarit. Legendoja, jotka jokainen tunnistaa jo kaukaa ja pelaavat huipputasolla ikävuosista huolimatta. Olkoot avauskappale ylistyslaulu Hyyrysen kuudelle tehdylle maalille.

Suuri yleisö ei odottanut Walesista EM-kisojen B-lohkon voittajaa tai esimerkiksi Islannilta tasapeliä Portugalia vastaan. Tepsiäkään ei pidetty kauteen lähtiessä Ykkösen yksiselitteisenä voittajasuosikkina. TPS:n joukkuehenki kuitenkin huokuu positiivista synergiaa. Vaisun kauden aloituksen jälkeen TPS painelee viiden ottelun voittoputkessa. Viime otteluissa muun muassa nuori Oskari Jakonen on noussut esiin kuin Ranskan maalarimestari Payet konsanaan.

Viime viikolla kohistiin Kroatian kannattajien katsomoepisodista. Taustalla oli tyytymättömyys maan jalkapalloliittoa kohtaan. Meillä Turussa kotiavauksessa nähtiin myös mielenilmaus vaatien muutoksia seuran hallitukseen. Muutoksia saatiin, seurayhteisö on tyytyväinen eikä kenenkään tarvinnut dramatisoitua kannattajakatsomon toiminnasta.

Jos jalkapallon EM-kisat näkyy ja kuuluu ranskalaiskaupunkien kujilla, niin eteenpäin on mennyt myös Palloseuramme. Tälle kaudelle lanseerattu #FCTPSpelipäivä on tuonut muun muassa beachflageja Suomen Pariisin eli tuttavallisemmin kansainvälisen Turun esteettisille kulkuväylille. Olutta virtaa ja kaduilla kajahtelee chanson d’amourit Tepsille.

Jalkapallon EM-kisat ovat hyvää viihdettä, joihin suhteellisen suuri osuus jalkapallon ystävistä pääsee käsiksi televisiovastaanottimen välityksellä. Oma paikallinen seura tarjoaa kuitenkin viihteen lisäksi myös tunnetta, jonka voi aistia vain yksinomaan ottelutapahtumissa läsnäolollaan. Futis on parasta paikan päällä, joten tervetuloa Kaarinan keskuskentälle 30.6. nauttimaan kannattajien kanssa jalkapallon livekarnevaalista!