Community managerin vieraspuheenvuoro

Tomi Kallio palasi kotiin. Henrik Tallinder palasi kotiin. Jonne Virtanen palasi kotiin. Jerry Ahtola palasi kotiin. Kotiin. Turun Palloseuraan.

Mä aloitin duunit Tepsin palkkalistoilla aika tarkkaan vuosi sitten. Mulla oli odotukset samalla tasolla, mitä lähes koko kiekkoa seuraavalla Turulla – korkealla. Joukkue oli paperilla nimekäs ja kaiken piti olla valmiina jopa torijuhlia varten. Kautta kuitenkin värittivät mitä eriskummallisemmat vastoinkäymiset ja ylämäet.

Kulisseissa naruista vedeltiin eri suuntiin ja kukaan ei oikein tuntunut tietävän mitä huominen toisi tullessaan. Kevään mittaan hallilta oli pudotuspelipartojen sijaan bongattavissa Mikki Hiiri-korvia. Mikko Rantasta ja A-nuorten mestaruutta lukuun ottamatta mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan. Oma urani Tepsissä alkoi vaikeuksien ja vastoinkäymisten sävyttämänä. Vaikeina aikoina sitä asetti jopa oman arvomaailman koetukselle. Koti, perhe ja TPS nousivat arvomaailmassani korkealle.

Sain oman kotini avaimet käsiini viikko sitten. Kyseessä on vanha puutalo-osake Portsasta. Kävin nuuskimassa tulevaa kotia ja sen ullakkoa heti ensitöikseni. Ullakolta löytyi Turun Sanomat vuodelta 1958. Selasin äkkiä urheilusivuille ja siellä silmilleni lävähti otsikko ”Alku taas heikosti TPS:ltä”. Kyseessä oli vuoden 1958 pronssimitalin ensimmäisen osa-ottelun raportti. Lopputulos tuossa matsissa oli 3-3. Voitto Soini taisi nykäistä matsissa tyylipuhtaan hattutempun. Eli odotukset olivat jo 1950-luvulla, yhden voitetun Suomen mestaruuden jälkeen, korkealla – tasapeli pronssimatsissa oli heikko suoritus.

Viime kausi oli Tepsiltä heikko suoritus monella mittarilla. Ja odotukset ovat tähän kauteen lähtiessä korkealla myös itselläni. Aivan kuten viime vuonnakin. Ehkä viime kausi ja sen myötä alku minun TPS-uralleni oli heikko. Ja nyt mentäisiin pienin askelin kohti parempaa. Aika näyttää, mutta tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä joukkueen suhteen.

Ja mitä tulee siihen pronssimatsin tasuriin; jos tällä kaudella TPS on pronssimatsissa 60 minuutin jälkeen tasalukemissa, mun mielestä se ei ole heikko suoritus – päinvastoin. Lähes täydellinen suoritus. Mä uskon tähän Tepsiin ja tähän joukkueeseen. Uskon, että te voitte olla Mutkassa ylpeinä tästä joukkueesta läpi kauden.

Blogin on kirjoittanut HC TPS:n community manager Osku Valtonen.