Kannattajan ääni: Haikuja talveen

Turun seura ain
Palloseura meidän on
Vielä nousta saa.
—-
Valot keskustan
Kotivoitto vihdoinkin
Ja kylmä olut.
—-
Kaljaa, hulinaa
Ilta Palloseuran tää
Me noustaan vielä.
—-
Hevospotku vain
Niin, se seisoo sittenkin
Kolme pistettä.
—-
Mies on kuin veistos
Joko saa taas vouhottaa
Hyper Hyyrynen
—-
Tuskainen taival
Me ei kuolla ikinä
Palloseuramme

Mika Laurikainen

Arvoisat TPS-kannattajat,

Alkuun, mitä nöyrimmät kiitokset kaudesta 2014! TPS-kannattajat ovat Suomen parhaita ja vaikka viime kausi oli pelillisesti todella haastava, ei menestyksemme todellakaan jäänyt siitä kuuluisasta kahdennestatoista kenttäpelaajasta kiinni.

Kuten me kaikki tiedämme, pelasi TPS koko kauden sarjapaikastaan, mutta jäimme lopulta kovan taistelun jälkeen sarjassa viimeiseksi. Me kaikki tepsiläiset kuitenkin koemme, että vauhdinotto Ykkösen tasolta tässä vaiheessa on jopa ihan tervettä. TPS:n talouden tasapainotusohjelma jatkuu ja joukkueessa pelaa ensi kaudella entistä enemmän seuran oman juniorikoulun kasvatteja. Olen laatinut oman päävalmentajasopimukseni puitteissa kahden vuoden ohjelman, jonka on lopullinen päämäärä on liiganousu viimeistään kauden 2016 päätteeksi.

TPS:n kauden 2015 teema on yhteisöllisyys. TPS jalkapallo on paljon muutakin kuin miesten edustusjoukkue. TPS:n miesten ja naisten edustusjoukkueet pelaavat kaudella 2015 samalla kotikentällä, joka on viihtysä ja tunnelmallinen Turun Urheilupuiston Yläkenttä.

TPS-juniorit menestyivät jälleen valtakunnallisesti kaikissa vanhimmissa ikäluokissa erinomaisesti ja lopputuloksena oli kolme SM-mitalia. Lisäksi TPS:n nuorimmat ikäluokat pelasivat Varsinais-Suomen alueella omissa sarjoissaan lähes poikkeuksetta maakunnan kärkijoukkueiden joukossa. TPS haluaa kunnioittaa myös perinteitään ja kaudella 2015 nostetaan entistä enemmän esiin myös seuran takavuosien tähtiä.

Toivotan teille kaikille oikein rauhallista joulua sekä entistä parempaa uutta vuotta 2015!

Mika Laurikainen
Päävalmentaja

 

IMG_1393