Lähdin liikkeelle itäisestä Helsingistä laukku pakattuna ja auto tankattuna. Ajelin ensiksi Kallioon kello kolmen pintaan hakemaan Mustan Enkelin kyytiin. Sitten olikin aika suunnata auton nokka kohti ykköstietä, ja Turun keskustaa. Automatka sujui mukavasti yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista keskustellen, ja tunnelma alkoi joillakin jo selvästi kohoamaan. Piipahdettuamme Paimion Nesteellä lyhyellä tauolla kurvasimme Jaken parkkipaikalle, jossa siirsimme laukut käyttöömme saatuun Mazda6-farmariin. Kun viimeinenkin matkalainen (Trout) oli saatu kyytiin, ajelimme Siljan terminaaliin jossa saimme istuskella toista tuntia odotellessamme Silja Europaa saapuvaksi. Samalla selvisi myöskin etäisyys meidän kohdaltamme laivan Silja Cafe:seen, koska auton navigaattorin muistiin oli sekin tallennettu. Päästyämme autokannelta hyttiin, jätimme laukut taaksemme ja siirryimme ihastelemaan Turun sataman kauniita maisemia baarin puolelle. Päätimme ruokailla heti lähdön tapahduttua, ruoan kanssa nautimme punaviiniä jossa oli väkevät tanniinit. Loppuilta sujuikin meri-ilmastosta (ja hieman myös baarin antimista) nauttien.

Lauantai 12.07.

Saavuimme kauniiseen kesäpäivään heräilevään Tukholmaan klo 6:10. Pirteä joukkomme aloitti siirtymisen kohti Tanskaa Jaken ajellessa tasaiseen ja miellyttävään tapaan lounaaseen kohti Jonköpingin laitamia, josta kaarsimme etelään. Huomioitavaa on, että ensimmäinen avoinna ollut McDonald’s/vastaava löytyi vasta noin tunnin ajomatkan jälkeen. Parin huoltoaseman pihassa ehdimme jo käväistä aamupalan toivossa. Laivan antimista pääsivät nauttimaan alkumatkasta ainoastaan takapenkin kaksikko minun ja Jaken vastatessa kuljetuspuolesta. Iltapäivällä aikatauluun meinasi tulla viivästys erittäin kovan sadekuuron iskettyä, mutta selvisimme siitäkin pitämällä tauon suunniteltua aiemmin. Siltamaksusta selvittyämme saavuimme Kööpenhaminaan noin kello 14:00 paikallista aikaa, joka olikin majoituksen kannalta aivan sopiva.

Iltapäivän lopun vietimme tutstumalla Tanskan pääkaupungin nähtävyyksiin Hard Rock Cafen terassilla, ja pitääkin antaa vilpitön kehu paikalliselle hame- ja paitamuodille. Täällä tapasimme myös muita otteluunmenijöitä, nämä hienohelmat olivat kuitenkin lentäneet paikalle. Auringon painuessa rakennusten taakse siirryimme tutustumaan tarkemmin paikalliseen iltaelämään, jota tuntuikin riittävän kalliista oluesta huolimatta. Tuopista joutui maksamaan 45-68 DEK, joten mikään halpa tuote ei ole kyseessä. Koska seuraavana päivänä oli tiedossa aikainen herätys ja pitkä yö kohti Tukholmaa, oli pakko vetäytyä yöpuulle jo yhden aikoihin. Osa ryhmästä saapui vasta aamummalla, mutta hengissä kuitenkin.

Sunnuntai 13.07.

Pelipäivä. Nautittuamme varsin korkeatasoisen hotelliaamiaisen (Musta Enkeli tosin tyytyi Black Grouseen, joka kuulemma toimi hyvin myös) aloimme keskittyä olennaiseen ja aloitimme matkamme kohti Odensea. Ehdimme tutustua kaupunkiin muutaman tunnin ajan, ja samalla huomasimme ettei mikään kauppa ole siellä sunnuntaisin auki. Teippi jäi siis löytymättä.

Odense BK:n Fionia Park-nimiselle stadionille pääsimme tuntia ennen ottelua. Stadion on keskisuuri, tilaa löytyy 15 761 katsojalle. Vieraskannattajille on oma osuus toiseen päätyyn sijoitetussa seisomakatsomossa, jossa on tilaa 960 katsojalle. Seisomaktsomon toinen puolisko (800 paikkaa) on varattu kotijoukkueen kannattajille. Meidän ryhmämme siis mahtui varsin mukavasti. Fasiliteetit olivat melko hyvää tasoa. Myyntipiste ja vessat löytyy, samoin oma sisäänkäynti.

Joukkueiden ollessa lämmittelemässä otimme stadionin heti haltuun, ja muutaman taputuksen saimme jo tässä vaiheessa TPS:n pelaajistosta. Itse ottelu oli TPS:n kannalta vaikea. Tekopaikkoja ei pelin aikana montaa ollut, ja kun Odense toimitti pallon kahdesti maaliin, oli Tepsin eurotaival ohitse. Pelin aikanakin ryhmämme piti hyvää menoa katsomossa, jopa Turun Sanomissa kiiteltiin noin kymmenpäisen ryhmän pärjännen 10 000:lle tanskalaiselle. Tuularit olivat hieman aktiivisempia kuin suomalaiset ”kollegansa”, mistään ylettömästä kannustuksesta ei kuitenkaan voi puhua.

Ottelun päätyttyä ryhmällämme oli kymmenen tuntia aikaa olla Tukholmassa Värtanin terminaalissa. Emme siis hukanneet aikaa, vaan lähdimme heti liikkeelle. Takapenkki hiljeni jo hyvin nopeasti ohitettuamme Malmön, mutta Jaken kanssa laulesekelimme eppujen tahtiin ajellessamme pohjoista kohti. Ihmetystä herätti täyteen puita istutettu (?) silta Etelä-Ruotsissa. Ei vain tajua. Yö meni mukavasti säänkin ollessa meidän puolella. Tulimme tasaista noin 110 km/h halki Ruotsin tyhjiä valtateitä tarpeellisista tauoista huolehtien. Jollain tauolla vaihdoimme ksukia ja myös takapenkki heräili joksikin aikaa nauttimaan kyydistä. Tukholmaan saavuimme hyvissä ajoin, reilu tunti ennen check-in:n alkua. Jake taisteli hereillä lähes koko matkan, mutta nukahti sitten noin 650 metriä ennen terminaalia. Tämän sai myös huomata iäkkäämpi ruotsalaisnainen, jonka Jake pelästytti vienolla kuorsauksellaan raollaan olleen ikkunan välityksellä.

Maanantai 14.07.

Laivaan päästyämme otimme muutaman tunnin päiväunet. Koska ilma oli erittäin hyvä, vietimme aikaa laivan ulkokannella kuunnellen trubaduuria ja maisemia katsellen. Turkuun saavuimme illalla seitsemän jälkeen hyvin tavanomaisen laivamatkan päätteeksi. Kun Jake ja Trout oli saatu kotiin, lähdimme Mustan Enkelin kanssa ajelemaan sateen kastalemaa ykköstietä takaisin Helsinkiin. Ja koska olimme päässet takaisin isänmaan kamaralle, palkitsimme itsemme perinteisellä suomalaisella ruoalla Hesburgerissa. Kymmenen jälkeen reissu oli ohi.

Aamulla herääminen tuotti melkoista tuskaa, kun nukkumaan ei ollut yöllä ehtinyt juuri yhtään brenkuttelun viedessä mielenkiinnon. Lopulta kuitenkin päästiin laivasta ja matka jatkui metrolla kohti majapaikkaamme, Zinkendammin hostellia Södermalmissa.

Perille päästyämme alkoi melkoinen vitutus hiipiä puseroon respan sedän todetessa huoneiden olevan vielä siivouksen alla mahdollisesti iltapäivään asti, ja nukkuminen siirtyisi taasen. Kamat säilöön ja kaupungille pyörimään.

Jo aamulla huomasi kaupungilla, että suuri peli olisi illalla edessä. Aftonbladet, Expressen ym. lehdet hehkuttivat pääotsikoissaan derbyä monen sivujen extraliitteillä. Ensimmäisenä kaupungille päästyämme päätimme käydä ostamassa liput otteluun keskustassa sijaitsevasta Derby-shopista. Kolme lippua Södra Mellaniin keskelle Hammarbyn päätyä kustansi 230kr/per piletti. Hetken pyörimisen jälkeen lähdettiin palailemaan takaisin hostellille tarkastelemaan olisiko huoneita vapautunut.

Takaisin päästyämme onneksemme saimme huoneen välittömästi ja olisi aikaa nukkua muutama tunti ennen iltaa. Hostellin huoneilta saimme juuri sitä mitä odotimme, ikkuna, kaksi kerrossänkyä, kaappi ja pöytä. Majoitukseen ei ollut tosin tarkoitus satsata paljoakaan rahaa, kunhan jossain sai yövyttyä.

Muutamien tuntien päiväunien jälkeen päätimme pikkuhiljaa lähteä liikenteeseen keskustan kautta kohti Södermalmin keskustaa, Medborgarplatsenia. Paikalle Södermalmiin saavuttiin hyvissä ajoin, 2.5-3h ennen ottelun alkua. Pussikaljoitellessamme penkeillä alkoi Medborgarplatsenille virrata ihmisiä vihreävalkoisissa väreissä kokoajan lisää ja lisää. Chantit alkoivat raikua pitkin terasseja, bangerit paukkuivat ja tunnelma kohosi. Noin 2h ennen ottelun alkua aloimme siirtyä tuhansien muiden Bajenin kannattajien kanssa kohti muutaman sadan metrin päässä olevaa paikallisjuna-asemaa, josta juna lähtisi kohti Solnaa ja Råsundaa.

Södermalmin Stockholm Södran asemalle päästyämme tunnelma oli uskomaton. Tuhannet Bajenin kannattajat lauloivat ja hyppivät pitkin asemalaituria. Tunnelma vain kohosi entisestään junan saapuessa asemalla ja kaikkien rynniessä sisään. Sisällä junassa hilpeyttä aiheutti mukaan eksynyt AIK:n kannattaja huivi kaulassa ja paita päällä. Armottoman vittuilun ja hiillostuksen saattelemana kaveri lopulta vapaa-ehtoisesti juoksi ulos junasta. Muutamien minuuttien odottelun jälkeen yhtäkkiä kymmeniä mellakkapoliiseja ryntäsi vaunujen oville ja tyhjensi koko junan. Allekirjoittaneelle, niin kuin ïlmeisesti monelle muullekkin jäi täysin mysteeriksi tämän operaation päämäärä. Koko ihmismassa valui vaunuista takaisin laiturille ja meno jatkui bangerien räjähdellessä sekä chanttien raikuessa.

Parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen saapui vihdoin uusi juna kohti Solnaa. Alkoi jälleen valtava rynniminen vaunujen ovien avautuessa, ja lopulta saimme itsemme ängetyksi sisään. Koko 15min matka Solnaan oli aivan uskomatonta meininkiä junassa. Junan perällä oli heti liikkeelle lähtiessä eräs mies ottanu capon roolin meidän vaunussa. Hienoa organisoitumista jopa tälläisessä asiassa. Aivan täpötäydessä vaunussa chantit raikuivat mahtavalla volyymilla ja yhtäkään laulua ei matkan aikana päällekkäin mennyt. Lamput hajoilivat ja juna tuntui todella heiluvan koko vaunun hakatessa kattoa ja pomppiessa pitkin penkkejä sekä lattioita.

Junan saapuessa Solnaan lähdimme tuhansien Bajenin kannattajien mukana marssimaan paikallisjuna-asemalta kohti Råsundaa. Monen sadan metrin pituinen vihreävalkoinen massa saavutti viimein muutamien minuuttien kävelyn jälkeen Råsundan. Heti kävi selväksi, että turvallisuusjärjestelyt olivat derbylle ominaiset. Muutama poliisihelikopteri pörräsi taivaalla jatkuvasti, sadat mellakka/ratsupoliisit olivat rauta-aidoin eristäneet Norran (AIK:n kannattajien) ja Södran (Hammarbyn kannattajien) päädyt toisistaan.

Hetkellisen jonotuksen jälkeen pääsimme noin puoli tuntia ennen pelin alkua katsomoon. Hyvät paikatkin suoraan keskeltä Ultraboysien ja Söderbröderin takaa löytyivät melko nopeasti. Päädyt alkoivat täyttyä hyvää vauhtia ja vittuiluchantit Södran ja Norran välillä alkoivat. Lopulta joukkueet marssivat kentällä ja kaiuttimista
alkoi soimaan Hammarbyn legendaarinen hymni, Kenneth “Kenta” Gustafssonin Just I Dag är Jag Stark. Valtaisa huivimeri ja raikuva laulu peitti koko päädyn, ja noin pari kymmentä soihtua sekä savua syttyi edessämme Ultraboysien ja muiden ryhmien toimesta AIK:n päädyssä alkoi myöskin tapahtua. Näyttävä lippumeri konfettilla, pyroilla ja komealla banderollilla hyöstettynä.

Alussa Bajenin painaessa päälle kentällä Södrassa kiima nousi nousemistaan ja lopulta Egurenin iskiessä 1-0 koko pääty räjähti totaalisesti. Penkkien päällä pysyminen oli mahdottomuus, ihmiset vyöryivät toistensa päälle ja tunnelma sanoinkuvaamaton. Mahtava tunnelma jatkui ensimmäisen puoliajan loppuun ja joukkueiden poistuessa tauolle, koko pääty antoi raikuvat suosionosoitukset omilleen.

Heti toisen puoliajan alkuun AIK iskee 1-1 tasoituksen räjäyttäen Norran. Södra hiljenee hetkeksi totaalisesti. Pelin edetessä AIK alkaa ottaa vahvempaa otetta sekä kentällä, että katsomossa. Lopulta 60min pelin jälkeen solnalaiset onnistuvat tekemään 2-1 maalin ja Norra repeää jälleen liitoksistaan. Viimeiset puoli tuntia oli Bajenin päädyssä meno hyvin laimeaa. Capot yrittivät parhaansa mukaan vielä lietsoa katsomoa mukaan taisteluun, mutta äkillinen totaaliromahdus kentällä tuntui järkyttäneen monia. AIK:n chantit raikuivat pitkin Råsundaa ja Bajenin onneton räpellys kentällä jatkui. Lopulta ottelu päättyy AIK:n oikeutettuun voittoon ja joukkue jää kiittämään kannattajiaan, meidän luikkiessa muiden vihreävalkoisten mukana kohti Tunnelbanaa ja sitä kautta keskustaan. Keskustassa ei oikeastaan enää mitään nähtävää ollut, joten jatkoimme maanalaisella Södermalmiin. Derbytappion jälkeen Bajenin kotiseudulla ei juhlasta ollut tietoakaan, ja niinpä jatkamme suosiolla kohti Hostelliamme ja painumme vittuuntuneina suoraan nukkumaan.

Pitkien yöunien jälkeen aamulla luovutamme huoneen ja lähdemme viemään kamat terminaaliin säilöön. Iltaan asti päivä kuluu liikkeitä kierrellessä ja aikaa tappaessa. Paluumatkalla brenkuttelu on melko tuhtia, ja yö kuluikin esim. TPS:n chantteja laulaessa ja kolmenmiehentifo yrityksellä laivan kannella (tax freestä pelikortit silpuksi ja vessapaperirullia yleisvessoista), jonka laivan henkilökunta kuitenkin onnistui tärvelemään takavarikoimalla materiaalit. Yön pikkutunneilla laivan discossa tuli juteltua muutamien risteilyllä olleiden Bajenin kannattajien kanssa. Olivat huomanneet viime aikojen eteenpäinmenon suomalaisessa katsomoskenessä ja mainitsivat joukkuiesta erityisesti TPS:n. Numeroitakin vaihdettiin muutamien kanssa mahdollisten tulevaisuuden vierailujen kannalta, lippuhankintojen helpottamisessa ja privahomostelujen varalta.

Kaikenkaikkiaan hieno reissu taas kerran ruotsalaisen katsomokulttuurin parissa.
Paskanjauhamista ja kielioppivirheitä tässäkin nyt riittää, mutta toivottavasti joku nyt edes jaksaa vähän enemmän kuin alusta. Omia kuvia ja videoita voin lisäillä sitä mukaan, kun niitä koneelle saan.

Henkilökohtaisesti odotin jopa enemmän kulttuuria katukuvassa. Ultria koitin kaduilta bongata, mutta hyvin vähän näkyi. Edes joukkueiden kaulahuiveja ei pahemmin näkynyt, paitsi tietenkin turistien TOTTI-paitoja, jotka oli ostettu intialaiselta katukauppiaalta. Vahviten kulttuurin läsnäolo tuli esille graffiteissa. Niitä löytyi lähes jokaisesta kadunkulmasta ja tässä yksi hyvä esimerkki:

Roomahan on tunnetusti as Roma painotteinen ja Lazion kannattajat tulevat Rooman ulkopuolelta. Tämä kuva on vielä otettu alueelta jossa kommunismi hallitsi ihmisten elämää.

Joka tapauksessa Roomassa parhainta antia on sen tarjoamat kaupat. Casuaali vaatteiden saanti oli helppoja, mutta kallista. Joka kulmasta löytyi kauppa joka tarjosi Casual kledjuja: CP company, Stone Island, Burberry, Aquascutum ymt. Itse en toki kaikkea löytänyt mitä hakemaan lähdin, mutta se on selitettävissä ajan vähyyden ja Rooman suuruuden takia. Kaiken kaikkiaan jos vaatteita haluaa löytää niin Rooma on loistokohde.

Alun perin suunniteltiin lähtöä Torinoon katsomaan Juventus-Lazio ottelua. Tarkoituksena oli hakea liput Italian ”lippupalvelusta” mikä myy myös lippuja Juventuksen otteluihin. Kuitenkin sinä päivänä ku menimme näitä lippuja lunastamaan oli koko Italian ”lippupalvelun” tietokoneet kaatuneet ja täten lippujen saanti oli mahdotonta Roomasta käsin. Meille luvattiin että liput saadaan paikanpäältä. Junalla oli Torinoon tarkoitus matkustaa, mutta kuinka ollakaan ainoat liput joita perjantai-illalla kello 21 aikaan olisi saanut, olisi ollut 1. luokka mikä tarkoitti 105e lärviä kohden. Siinä vaiheessa kukkaro huusi hoosiannaa ja päätimme olla lähtemättä. Pieni varoituksen sana Italiaan lähteville: jos haluat matkustaa junalla lauantaina kannattaa liput hakea jo ma-ke että varmasti saa.

Kaiken sähläyksen jälkeen päätimme sitten mennä katsomaan tätä heikompaa ottelua eli Roma-Sampdoria joka pelattiin myös samana päivänä (lauantaina). Matsiin mentäessä alkoi sitten jalkapallon suurus tulla esille. Joka ainoa vastaantuleva ihminen kantoi Rooman huvia, pelipaitaa tai lippalakkia. Metrossa oli muutama boys Roma ultras-lippalakkinen kaveri isot pleksit päässään ja huivi peittämässä naamaa. Siinä vaiheessa alkoi jo tuntua siltä että jotain suurta oli alkamassa. Ja mikäs sen suurempaa kuin Roman peli lauantaipäivänä. Stadionille pääsy oli kohtalaisen helppoa. Arvottiin sopiva metro ja katsottiin lähin asema ja asemalta jatkoimme taksilla mikä heitti meidät aivan stadionin viereen.

Tunnelmaa ei pelistä puuttunut. Noin 55,000 ihmistä oli seuraamassa ottelua joista sampdorian kannattajia ungefär 200. Meno oli mitä mainiointa jo ennen matsia. Saimme liput Curva Nordista mikä oli lähes yhtä täynnä kuin Curva Sud. Sivut olivat kyllä sitäkin tyhjemmät. Sampdorian kannattajat istuivat viereisessä katsomossa. Matsin paras kohta tuli kun joukkueet saapuivat kentällä ja ilmoille kajautettiin ROMA ROMA ROMA biisi. Kaikki lauloivat mukana kaulahuivit ylhäällä – kaunista. Bangereitä oli pelin aikana viitisen kappaletta ja soihtua sellaiset vakio 10. Mitään koreografiaan ei kummankaan joukkueen kannattajat tehneet.