TPS:n logoon ei saa koskea

Järkytyimme syvästi, kun HC TPS päätti järjestää äänestyksen uudesta logostaan.

Koko ajatus on yhtä oksettava kuin ehdolle asetetut kolme logoakin. TPS:n kannattajat ovat tottuneet pitämään Turun Palloseuraa perinteitään kunnioittavana seurana, jollaisia ei Suomessa ole yhtään liikaa. Nyt yhtä seuran identiteetin keskeistä osaa ollaan kuitenkin raiskaamassa seuran johdon ja kaupallisen mainostoimiston voimin. Pelkkä ajatuskin on häpeällinen.

Ilmeisesti seurajohtokin tiesi hyppäävänsä pää edellä muurahaispesään, koska näki tarpeelliseksi selitellä tekemisiään uutisessa, jossa väitetään TPS:n ilmeen muuttuneen usein seurahistorian aikana. ”Ensi vuonna 90 vuotta täyttyävän historian aikana jääkiekkojoukkueella on ollut monia logoja”, uutinen kertoo.

Väite on täyttä sontaa. Klassista pallologoa on kyllä muokattu aikojen saatossa, kuuluisimpana lisäyksenä kultalehvät logon ympärillä 1990–2007. Pallologo on kuitenkin pysynyt mukana koko historian ajan – lukuunottamatta 1980-luvun kaukalologoa. Kaukalologo olikin mitä karmein oksennus, josta tiettävästi kukaan ei pitänyt. Jalkapallo-TPS ei, luojan kiitos, lähtenyt siihen sirkukseen mukaan. Myös uusi logo – olisi se millainen tahansa – olisi skandaali, jonka takana kukaan TPS:n historiaa ymmärtävä ei voisi ylpeydellä seistä.

Vuonna 2007 koko seurayhteisö viisastui ja perinteinen mustavalkoinen pallologo otettiin käyttöön niin jääkiekon, jalkapallon kuin salibandynkin saralla. Kiekkopuolen kohdalla tämä viisaus oli näköjään kaivoon kannettua vettä.

”Haluamme viedä ulkoista ilmettä enemmän jääkiekon suuntaan”, perustelee kuningasideaa HC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Kari Hietarinta. Hietarinta voisi aikansa kuluksi luetella, mitä kaikkea hyvää logojen suunnittelemisesta ”jääkiekon suuntaiseksi” on seurannut.

Viimeisen 10–15 vuoden aikana HIFK on vaihtanut perinteisen vaakunansa kissapedon tilalle, HPK on tuonut pallologonsa takaisin pelipaitaansa, Ilves palasi perinteiseen logoonsa 1990-luvun pallon jälkeen, KalPa vaihtoi suden kilpeen. Jopa sirkustaiteilijaryhmä Helsingin Jokerit ymmärsi hyvin nopeasti, että 2000-luvun alun poskensa kääntänyt jokeri ei ollut kovin hyvä ajatus. Suomeksi: lukuisat seurat ovat lopulta pitäneet perinteistä logoaan parhaana. Teennäiset kokeilut ovat päättyneet suhteellisen nopeasti. Toivottavasti niin käy myös Hietarinta & co:n ajamalle raiskaukselle, mielellään jo ennen kuin se ehtii tätä pidemmälle.

Toki Lukolla on kettunsa, JYPillä hurrikaaninsa ja Bluesilla ja Pelicansilla omat luomuksensa. Kaikki yhtä persoonattomia kuin TPS:lle suunnitellut tuherrukset. Kaikki ovat myös seuroja, joilla ei ole lähellekään TPS:ää vastaavia perinteitä.

Arvo Kanerva todennäköisesti kääntyisi haudassaan, jos kuulisi, mitä seurajohto ja mainostoimisto ovat tekemässä. Jääkiekko-TPS:n seurajohto tuskin edes tietää, kuka Arvo Kanerva oli, koska perinteille pyllistäminen ei tälle porukalle näytä olevan mikään ongelma.

Vaadimme, että TPS unohtaa logonvaihtoaikeensa välittömästi ja käyttää jatkossakin sitä pallologoa, johon kaukalologoa lukuunottamatta TPS on koko historiansa ajan nojannut. Ennen tätä päätöstä emme tule ostamaan kausikortteja tai lippuja HC TPS:n kotiotteluihin emmekä varsinkaan fanituotteita, joihin on painettu jokin uusista logovaihtoehdoista. ”Joukkue olemme me”, väittää TPS:n slogan, ja tämän idiotismin lopettaminen olisi hyvä tapa näyttää, ettei kyse ole vain juhlapuheista.

Samalla logonvaihtoa suunnitelleiden henkilöiden on syytä käsi sydämellä miettiä, onko heidän oikea paikkansa pian 90-vuotiaan, perinteikkään ja hienon seuran päätöksenteossa. Suomessa on ihan riittävästi perinteettömiä muoviseuroja, joiden logoa ja pelipaidan väriä voi vaihdella euronkuvat silmissä vaikka joka viikko ilman, että ketään kiinnostaa. Turun Palloseurassa näin ei voi eikä saa tehdä. Mahdollinen logonvaihto olisi suuri häpeätahra seuran historiassa. Sitä historiaa seuran nykyjohto ei näytä ymmärtävän.

TPS-kannattajat

Allekirjoita logonvaihdosta vastustava adressi täällä!

20 thoughts on “TPS:n logoon ei saa koskea”

  1. Pingback: Trust Bet
  2. Eli TPS on vitsi? Voit hetken miettiä, mikä lajeista oli perustamassa tätä seuraa. KalervoSS:n motiivit vastustaa tätä ovat kyllä tiedossa. Huomauttaisin, että myös Tepsiläiset ry on esittänyt vetoomuksen vanhan logon säilyttämisen puolesta.

  3. Koska alkuperäinen edustaa perinteitä. Perinteet = seura. Ilman perinteitä Tepsi on vain muuttuva koostumus pelaajia. Ei seura.

  4. Futis-tps on itsessään jo vitsi… miksi pallologoa täytyy kantaa lätkäpaidoissa.

  5. Otampas täällä paljon kantaa, vaikka mielestäni kiakkopuoli saa raiskata lajiaan ja yhtiötään miten tahtoo..

    Mutta jos on yksi asia, mistä seura tunnetaan, niin perinteet. Näitä tulisi silloin vaalia.

    Nuorennusleikkausta halutaan, mutta miten logon vaihto siihen vaikuttaa? Eikö ihmisiä seurassa voi vaihtaa, vaikka seuraan ja sen tunnuksiin kajotaan?

    Ja edelleen, jos mennään logossa jääkiekon suuntaan, miten nimi PALLOseura osuu tähän? Entä kiekkoaiheinen logo nimeen?

    Miksi edes kiekkopuoli tahtoo erottua muusta seurasta?

    Joukkue olemme me? Ilmeisesti kannattajan pitäisi katsoa hallituksen suuntaan ja ajatella, että Joukkue olette TE!

  6. Taidat olla henkilö joka fanittaa pelaajia, eikä joukkuetta, eli seuraa?

  7. Miten nykyinen koripallo logossa voi olla jääkiekkoväelle niin tärkeä?

  8. Kyllähän tässä on pikkuhiljaa uudistuttava ihan oikeasti sinne 2000-luvulle, mutta ei sentään identiteettiä tarvitse muuttaa sen takia. Tepsi tunnetaan ja on aina tunnettu juuri logostaan. Perustetaan sitten kokonaan uusi seura,jos halutaan uutta logoa kehiin. Tai vaihdetaan HC puoli Turun Jääseuraksi. Itselleni on aina ollut ns. oikea logo se kultalehdykkä ja meinasin sydärin saada kun näin nuo “uudet” pelipaidat muutama vuosi takaperin, kunnes joku selitti minulle, että ko. logo on alkuperäinen. Mielestäni oli äärettömän hienoa ottaa takaisin logo, joka on ollut ensmmäisissä pelipaidoissa vuonna nakki, ja kunnioittaa niitä jotaka ovat tuon heinon pohjan ja perinteen luoneet. Nyt jos näin ikävästi tulee käymään, voin kyllä veikata että uusi logo nimenomaan vähentään katsojia eikä niitä lisää tuo. Kyllä me fanitkin osataan kunnioittaa perinteitä ja jos meitä ei huomioida, osaamme kyllä jättää tyhjät penkin Elyseen, anteeks Nakki-areenan, lehterielle. Tällä meiningillä se tulee vielä tapahtumaankin!

    Sannu (23.v katsomossa A1)

  9. Kylläpä TöPSelifaneja koetellaan. Ensin kausi ryssitään, tosin Koivu pelasti sen, minkä pystyi ja hienosti tekikin, ja sitten tämä. Ilmeisesti johdossa tai hallinnossa tai siinä muussa kuin varsinaisessa urheilussa ei jääkiekon puolella yksinkertaisesti osata mitään. Ei logoista, ei perinteistä eikä pelaajien hankinnasta.

  10. Tomi: Pelkkä logo ei tuo katsojia vaan tps:n nuorennusleikkaus kyllä mihin tämä logouudistuskin viittaisi.

    On vain yksi – Meidän Tepsi!: Petologoa ei ifk:lta ole mihinkään poistettu, käytössä edelleen joskaan ei pelipaidoissa rinnassa vaan olkapäillä.
    En ole ajamassa niitä tosifaneja pois vaan tuomassa uusia kannattajia mutta uusien asioiden ja ihmisten suvaitsemattomuus mikä kirjoituksestasikin huokuu ei varmasti hyödytä ketään.

    Jos uusi logo tekee mielestänne tepsistä muoviseuran ei voi kun ihmetellä asennettanne. Ei muistot tai viirit siellä seinällä mihinkään katoa.

  11. TPS on ollut minun seurani 4-vuotiaasta saakka ja tuo logo on ollut minulle pyhä kuva, ikoni johon voi tukeutua joukkueen niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.

    Nyt kuitenkin Hietarinta & co. ovat totaalisesti perseraiskaamassa tätä perinteistä logoa ja tuomassa tilalle jotain viidessä minuutissa Paintilla väsäämäänsä uutta logoa, joka ei itse asiassa edes ole logo, vaan teksti jossa lukee TPS, lukuunottamatta vaihtoehtoa 1, joka on kuin suoraan kopioitu supermanin viitasta..

    Sm-Liigassa on jo ihan tarpeeksi näitä “muoviseuroja”, enkä todellakaan halua, että Tepsistä tehdään väkisin tällainen. Jos TPS vaihtaa logoaan, niin en tiedä pystynkö enää edes kannattamaan täydellä sydämmellä koko seuraa lainkaan. (Melko varmasti mustavalkoinen sydämeni kuitenkin sulaa jonkun ajan kuluttua)

    Ja KalervoSS:lle: HIFK:lla on tällä hetkellä käytössä heidän alkuperäinen kilpilogonsa, petologo tuli käyttöön 90-luvulla, mutta poistettiin kuitenkin, koska haluttiin perinteinen kilpilogo takaisin.
    “Jos haluatte että katsomossa istuu 3500 ihmistä ja hekin siksi että ovat aina istuneet siellä” -Toivot siis, että hallista jäisivät pois ne aidot TPS-kannattajat ja tilalle tulisi jotain tuulipukuihmisiä katsomaan “nuorta” TPS:aa? Lopulta heitä olisi paikalla surullinen määrä ja hallista olisi kadonnut viimeinenkin tunnelma.

  12. Mielestäni TPS:n uudistusprojekti on enemmän kuin tarpeen ja jos se alkaa uudella logolla ja uudella myyntipääliköllä olkoon se hyvä startti. Tps on jumiutunut 90-luvulle niin imagoltaan kuin brändiltään mikä ei taas myy eikä houkuttele uusia katsojia, jotain on tehtävä. Hietarinta on saanut asioita hyvin eteenpäin ja tps alkanut kiriä aikaa kiinni. IFK:lla on edelleen peto-logo käytössä (olkapäissä pelipaidassa, fanituotteissa, promotuotteissa ym ym) samoin HPK:n ritarikypärä on laajalti käytössä ja muutkin blogistin haukkumat logot ihan onnistuneita (jokereita lukuunottamatta) ja etenkin nykyaikaisia. Hietarinta itsekkin lehdessä sanoi että vanhaa logoa ei olla hautaamassa vaan sitä käytetään myös uuden rinnalla, siksi en ymmärrä tätä turhanpäiväistä itkua. Jos haluatte että katsomossa istuu 3500 ihmistä ja hekin siksi että ovat aina istuneet siellä niin pidetään tepsin nykyinen II-maailmansodan aikainen lookki mutta jos vanha suurseura halutaan takaisin on TPS nykyaikaistettava.

    Yst terv. KALE (35v katsomossa B2)

  13. Hei,
    Juuri perinteet ja perinteinen logo tekevät TPS:ä hienon seuran jota olen kannattanut yli 20 vuoden ajan. Logon muuttaminen on mielestäni huono idea. Uudistuksia tarvitaan mutta mielstäni TPS-brändi tarvitsee perinteisen logonsa seuran perinteitä kunnioittamaan!
    Yst,
    CN

  14. Hyvä teksti, asiallinen vaikka aihe varmasti sattuu ja saa mielen vähintäänkin epätoivoiseksi…

    Mietin itse, että miten nämä uudet logot menevät enemmän jääkiekon suuntaan? Pelkkää tekstiä.. Ainoa johon on tuotu jotain muuta kuin se teksti, niin siinä lukee TP5…

    Toinen asia mikä yllätti, kun jotkut perusteli asiaa sillä, että sitten erotetaan jääkiekon ja jalkapallon kannattajat toisistaan.. Siis miksi?
    Itse en jääkiekkoa seuraa, koska jääkendoon pesiytyneet minä-minä-ihmiset, jotka ajattelevat vain kiekkoa ja itseään (K.Jalonen -> MM-muodostelmaluistelu ja Tami -> Tami on paras) saavat tuntemaan myötähäpeää. Eikä tämä nykypeli juuri hienouksia tarjoa, enemmän virheitä varoen mennään.
    Mutta suurena jalkapallon ystävä, en silti tunne pistoa sydämessä vaikka joku luulisikin minua “kiakkomiäheks”, jos kuljen TPS-hupparissa kadulla..

    Ja hei, ne perinteet!! 90 vuotta, muutamine hairahduksineen!! Eikö tämä perinteinen logo ole se ME!! En ottaisi edes vierelle mitään typeriä sutaisuja..

    Mut nämä oliki vaan mun mielipiteitäni..

    PS. jos jotain kiakkoseuraa pitäs kannattaa, ni se olis se sirkustaiteilijaryhmä, kaikesta huolimatta, sori…

  15. Toivottavasti fanit saavat tahtonsa läpi.
    TPS:n logo on yksi Suomen legendaarisimpia, ja siitä jengi tunistetaankin.

    P.S. Vai että sirkustaitelijaryhmä? Heh aika paha 🙂

  16. Luulin eka et toi on joku aprillipila, mut se päivähän meni jo viikko sitten!!
    Uskomatonta touhua kaikenkaikkiaan! Nyt vaan kaikki boikotoimaan seuraa ennen kuin saadaan perinteinen logo taas kunniaan!!!

Leave a Comment