TPS-kannattajat Belgiassa

“Ei oo mitään järkee ryypätä laivalla, säästää rahat mieluummin sinne Belgiaan. Laivalle ny pääsee periaattees koska vaan..” Näillä saatesanoilla lähdettiin taittamaan reissun ensimmäistä etappia Turusta Tukholmaan. Alkoholin käyttö olikin poikkeuksellisen kohtuullista, mutta ei se sitä estänyt etteikö yö olisi kaarilaattaa heittäessä mennyt. Minkäänlaisia muistikuvia siitä, kuinka siirtyminen Värtahamnenista Cityterminaleniin tapahtui ei tarinankertojalle jäänyt. T.H. ansainnee tästä kuitenkin kiitosta. Bussimatka kohtalaisessa kulttimaineessa olevalle Skavstan lentokentälle sujui melko kivuttomasti, vaikka vieressä istunut noin 30-vuotias aasialaismies herättikin hämmennystä pelaamalla koko matkan Gameboylla Pokemonia.

Lentokoneessa olikin sitten sen luokan kuolemanpelko, että allekirjoittanut ei uskaltanut edes koskea Ryanairin legendaarisiin viskipusseihin. Mainittakoon, että samalla halpalennolla oli mukana myös luxemburgilainen Jeunesse Eschin joukkue, joka oli käynyt tiistaina häviämässä AIK:lle 1-0 Mestareiden Liigan karsinnassa. Toisin kuin yleensä E.T.:n matkatoimiston reissuilla tällä kertaa eri etappien välillä ei juurikaan ollut odottelua. Tuskin puoltatoista tuntia koneenlaskeutumisen jälkeen olimme jo ostaneet liput Gentin junaan (kuka vittu menee Keski-Euroopassa rautatieasemalle töihin eikä jaksa opetella edes perusasioita englanniksi). Vaikka aikataulu melko tiivis olikin, niin tässä vaiheessa löytyi aikaa ensimmäiselle sukellukselle paikallisen kepun maailmaan. Ensipuraisulla rautatieasema ei raikunut ylistyslauluista Jupilerille, mutta myöhempi tarkastelu muutti tämänkin kannan.

Charleroin ja Brysselin välinen pätkä taitettiin uutuuttaan kiiltävällä junalla, jonka vauhdille mahdollisesti jopa Markus Paija kalpenee. Luultavasti kyseisellä kärryllä kuljetetaan korkeintaan karjaa silloin kun ei ole tyhmän turistin näköisiä tyhmiä turisteja tarjolla. Brysselistä Gentiin siirryttiin sitten huomattavasti tuoreemmalla, luojalle kiitos ilmastoidulla laitteella. Tyhmät turistit hätistettiin nopeasti pois ensimmäisestä luokasta huomaamaan että ainoa ero ykkös- ja kakkosluokan välillä on kerros. Belgiassa ei ilmeisesti pidetä ensivaikutelmaa kovin suuressa arvossa, sillä jokaisen kaupungin kohdalla radan varren rakennukset olivat sellaisia, joita luultavasti myydään remonttimiehen unelmina. Erään erityisen surullisen pätkän aikana ehdittiin juuri ja juuri E.T.:n ja T.H.:n välillä käydä ajatustenvaihto “Tää on varmuudella meidän kaupunki” / “rukoillaan ettei tää oo” ennen kuin GENT ST. PIETERS- kyltti ilmestyi näkyviin. Rappioromantiikan lisäksi meitä tervehdittiin valtavalla ukkosmyrskyllä, joka paitsi tappoi yhden natiivin, piti myöhemmällä lennolla saapuneiden koneen kaartelemassa lähes tunnin Brysselin yllä. Rautatieasemalla suoritettiin pikainen ruokailu, kun edellisestä kiinteistä ruuasta oli viimeiselläkin kulunut se lakisääteinen 24 tuntia.

Hotellille siirtyminenkin onnistui sangen kivuttomasti kun ruokapaikasta oli matkaa lippuautomaatille noin 15 metriä, ja siitä toinen mokoma 1-linjan raitiovaunun pysäkille, josta ratikka vei 200 metrin päässä hotellistamme sijainneelle päätepysäkille. Hotellin respassa tuli ensimmäinen, muttei täysin odottamaton vastoinkäyminen. Huomattuaan seurueen 4-päisen vahvuuden respan mies totesi että olette varanneet kolmen hengen huoneen. Siinä sitten sanottiin, että itse asiassa me vain otettiin teidän sivuilta huone johon te väititte neljän aikuisen mahtuvan. Kolmen hengen huoneesta ei ollut mitään mainintaa. No, ongelma ei varsinaisesti ollut suuren suuri. Silloin kun samojen jannujen kanssa joitain tuhansia kilometrejä vuodessa tottuu bussissa istumaan niin kai sitä muutama yö parisänkyä jakaenkin onnistuu. Kyseinen laite oli vielä sen verran leveä että minkäänlaista homoeroottista latausta ei ehtinyt syntymään.

Alkuperäissuunnitelma oli käydä jossain lähistön ruokakaupassa ja ladata minibaari täyteen Stella Artoisia odottaessamme loppujoukkoa saapuvaksi. Ongelmaksi muodostui tosin se, että jos Ikeaa ja monitoimihallia ei oteta laskuihin mukaan, hotellin lähistöllä ei silmällä erottuvalla etäisyydellä ollut yhtään mitään. Neuvokas retkikunta ei tästä kuitenkaan antanut tämän häiritä, ja niin suunta otettiin keskemmälle kaupunkia. Raitiovaunu Justitiepalaisille, ja johan alkoi näkyi terasseja joka kadun kulmassa. J.A. viihtyi heti ensimmäisessä niin hyvin, että yksin matkustaessaan hän olisi hyvinkin saattanut missata huomisen pelin. Paikallisen pössyttelijän jutuista vähemmän kiinnostuneet ehtivät juomaan tuoppinsa (Belgiassa pääsääntöisesti iso=0,33, pieni=0,25), siirtymään kanaalin toiselle puolelle irkkupubiin seuraavalle, noutamaan myöhemmin saapuneen seurueen Justitiepalaisilta, palaamaan edelliseen kuppilaan tuopille, kävelemään noin kilometrin/suunta kebabille ja palaamaan vielä kerran ko. juottolaan ennen kuin hän osoitti vähäisintäkään mielenkiintoa liikkua jakkaraltaan. Lopulta noin puolilta öin pubi sulki ovensa (terassilta alettiin kantaa pöytiä sisään ensimmäisten tuoppien aikana) ja jätti matkaajat pohtimaan seuraavaa siirtoa. Ratkaisuna oli ottaa taksit Overpoortiin, Gentin yöelämän keskukseen. Ensimmäinen taksi saapui noin 30 sekuntia ennen edellistä, joten jälkimmäiseen taksiin nousseet pääsivät toteuttamaan elinikäisen unelmansa ja sanomaan taksikuskille “Follow that car!”

Overpoortissa olikin sitten kuuteen asti auki olevissa juottoloissa valinnanvaraa. Ne, joiden vitutus ei ylittänyt sietokyvyn rajoja DJ:n tuutattua kahdeksatta kertaa vuvuzela-sumutorveaan, jäivät nauttimaan ensimmäisen paikan meiningistä, kun E.T. ja J.T. siirtyivät rauhallisempaan naapurikuppilaan. Pelattuaan ensin kohtalaisen tasaisen foosball-1v1:en (E.T.:n 8-2-johto vaihto kirveleväksi 13-16- tappioksi) saapui paikalle natiivi ehdottamaan 2v2-ottelua. Ottelua edeltäneessä “Well.. okay, but we’re shitty”, “So are we”- keskustelussa belgit kostautuivat kusettajiksi. Vittu, ikinä nähnyt sellaista joga bonitoa. Useimmiten palloa ei ehtinyt edes näkemään ennen kuin se oli jo maalissa. 16-1.. Tänä aikana toisessa juottolassa oli yksi matkaaja ehtinyt juomaan itsensä ns. retardikänniin ja piti miettiä milläs tämä jäbä hotellille kuskataan. Lopulta sitten kaksi jäsentä otti suunnan punaisten lyhtyjen alueelle, kaksi meni nukkumaan ja kaksi muuta jatkoi keputtelua hotellilla, tutustuen television tarjoamiin ominaisuuksiin, joihin kuului mm. nettiselain ja pingpong. :ylos:

Matsipäivänä sitten viimeisetkin raapivat itsensä sängystä ylös puolilta päivin ja keskikaupunkiin lähdettiin ottamaan vauhtia(tämä ei ole huumeslangia) illalla odottavaan retken H-hetkeen. Ensimmäiseksi käytiin kuitenkin syömässä. Ranskalaiset (perunat) ovat Belgiassa jonkinasteista kansallisruokaa ja niitä oli tarjolla helposti ja halvalla. Ja paljon. Hämmennys oli melkoinen kun keskikokoiset ranskalaiset tilannut kansalainen sai eteensä keon, jonka valmistamiseen oli luultavasti vaadittu noin neljä pellollista pottua. Lisukkeet meni kyllä kaikki, mutta perunaa jäi jokaiselta syömättä suurin piirtein Hesen aterian mukana tuleva kasa.

Edellisen illan oltua lähinnä tutustumista paikalliseen keppanaan, oli iltapäivän ohjelmanumerona kuuluisat luostarioluet. Olvin tuplapukin keksijälle E.T. on valmis langettamaan ja tarvittaessa panemaan käytäntöön kuolemanrangaistuksen, mutta tämä belgikama (Duvel ja Kasteelbier) oli melko runsaista volteistaan(12) huolimatta oikein hyvää. Myös mieto(3,5%) ja vähemmän hetero kirsikkaolut Kriek sai kiitosta.

Sään ollessa suosiollinen , siirtyi maksimikokoonsa paisunut, 7-päinen seurueemme Sparin kautta kanaalin rannalle pussikeputtelemaan ja väijymään Gentbruggen kaupunginosassa sijaitsevaa stadionia kohti meneviä ratikoita. Pysäkin löytäminen ei ollut retken helpoin operaatio, mutta onnistui kuitenkin. Vaikka matsin alkuun oli vielä noin puolitoista tuntia, oli vaunussa ja bongattavissa muutamia vihreämustia huiveja. Samaan vaunuun hyppäsi myös äärimmäisen hienoksi mieheksi kostautunut Cercle-kannattaja A.B., joka kertoi pitävänsä Loituman musiikista, opasti stadionille, tarjosi oluet matkalla ja neuvoi mistä liput ostetaan. Stadionin läheisestä fanituotekontista tarttui matkaan ‘koti’joukkueen huivi ja pinssi tuliaisiksi.

Paikkojen löytäminen stadionilta ei myöskään ollut täysin vaivatonta. Lipunmyyjä oli nokkelana poikana onnistunut myymään meille liput Cerclen kannattajapäätyyn. Yhdessä paikallisen daifun kanssa todettiin, että tämä järjestely ei välttämättä tulisi miellyttämään jokaista, joten lopulta meidät sijoitettiin pääkatsomon yläparvelle. Katsomon keskikohtaan oli saatu lippukin kiinni kaiteeseen, ennen kuin tämäkin paikka todettiin huonoksi. Loppusijoituspaikka oli sitten sektio 106 pääkatsomon kentältä katsottuna oikeassa reunassa. Toisessa päässä alkoi ‘koti’pääty hiljalleen täyttyä. Ultras Bryggjan pojat eivät ilahtuneet siitä, että seuran ensimmäinen euro-ottelu moneen vuoteen vietiin vierasstadionille ja ripusti banderollinsa väärin päin. Kaikkiaan stadionille, jonka kapasiteetista (12919) oli avattu vain puolet, eli toinen pääty ja toinen pitkäsivu, oli saapunut XXXX katsojaa, jotka hyvällä prosentilla tunnustivat Cerclen vihreämustia värejä. Joukkueiden astellessa kentälle kotiyleisö esitti ainoan kerran täyden(?) volyyminsa, kun myös pitkällä sivulla lähes kaikki yhtyivät rytmikkääseen “Come on Cercle, Come on Cercle!”-mekkalaan. Ensimmäinen TPS-chäntti sai alakerrassa päät kääntymään ja useat osoittivat suosiotaan pitkän matkan tehneille Turkulaisille taputuksin.

Kenttätapahtumista en niin hirveän tarkasti osaa kertoa, kun jännitti niin saatanasti, Nopeasti kuitenkin kävi selväksi, että Cercle ei mikään ihan mahdoton vastustaja ole, mutta toisaalta kun muistissa oli se, mitä tasoa Tepsin viimeistely oli Veikkausliigassa ollut, niin aika yhdestä suusta todettiin että “siinä oli se paikka” kun Jaakko Nyberg onnistui jotenkin laittamaan pallon kahdesta metristä yhtä paljon ohi. Joo, toppareilla ei varmaan ole tapana jäädä treenien jälkeen volleypotkuja harjoittelemaan, mutta kyllä tuollaisesta paikasta pitäisi näissä peleissä pallo saada uuniin. Pelin edetessä kävi ilmi, että kotijoukkueen puolustuslinja ei kuulu Euroopan varmimpiin, ja TPS pääsikin muutamaan melko vaaralliseen vastaiskuun. Lopulta sitten tulostakin syntyi, kun Jonatan Johanssonin notkeus ei riittänyt Mikko Mannisen lähettämään keskityspalloon, joka sitten laskeutui noin kuuden metrin päässä Cerclen maalista, jossa Mika Ääritalo oli paikalla jatkamassa pallon ensimmäisellä kosketuksella maaliin. Katsomonosassa 106 oli tunnelma kohdallaan. Tämän jälkeen kenttätapahtumien seuraamisesta tuli melko tuskallista, kun tuntui ettei pelikello tikittänyt ollenkaan, ellei sitä vahtinut.

Tauolla sitten olikin tarjolla jo lähes unohtunut mukavuus, puoliaikaolut. Suomessa kun on tottunut siihen, että olutta tilatessaan saa jonottaa kelpo siivun puoliajasta, saadakseen käteen ryöstöhintaisen ja lämpimän Lapin Kulta- tölkin. Nyt oli tarjolla belgialaista laatuolutta. Kylmänä. Hanasta. Tai no, varsinaisestihan stadionilla ei olutta myyty, vaan hanojen vieressä oli neitokainen kauppaamassa paperinpalasia, joita vastaan sai olutta.

Toinen jakso meni sitten lähinnä päätösvihellystä odottaessa. TPS ei tainnut toisella jaksolla saada aikaiseksi yhtään hyökkäystä, kun taas isännät vyöryivät tehottomasti lähes koko puoliajan. Pitää kyllä todeta, että vaikka itse pelejä katseleekin melko mustavalkoisten lasien takaa, niin tanskalaistuomari Anders Hermansenin vihellykset tuntuivat menevän hieman Tepsin suuntaan. Tai sanotaan vaikka näin että jos kuulen myöhemmin Cercle-kannattajien kivittäneen tuomarin, niin saavat kyllä ymmärrykseni.

Matsin jälkeen sitten epätodellisissa fiiliksissä stadionin pihalle ihmettelemään tapahtunutta. Joukkue oli poistunut paikalta kuin kuppa Töölöstä, joten heitäkään ei ehtinyt tervehtimään. Väliaikaisratkaisu lopulta helppo tehdä kun paikalle saapunut A.B. ilmoitti että KAA Gentin klubitalo on auki ja tarjoaa suhteellisen edukasta olutta. Siellä sitten seurueeseen liittyi kolme RFC Liégen kannattajaa, jotka suhteellisen ihailtavalla tehokkuudella täyttivät pöytää aina kun oluet alkoivat käydä vähiin. Laulut raikasivat niin Cerclelle, Tepsille kuin Jari Litmasellekin. Tuhottuaan arviolta 100 olutta 11-päinen seurueemme (6 TPS, 3 RFCL, 2 Cercle) lähti kulkemaan kohti seuraavaa ravintolaa. Itsesuojeluvaisto tapissa otettiin haltuun seuraava kuppila, jossa normaalisti viettää pelipäiviään paikallisen KAA Gentin firma. Ilman sen kummempaa dramatiikkaa täältäkin kuitenkin selvittiin..kunnes J.M(RFCL) siirtyi ihailtavalla nopeudella teoriasta käytäntöön ideassaan varastaa pubin ulkopuolella roikkuneet Gentin liput. Tämän jälkeen taittui muutama kortteli ihan kunnioitettavalla vauhdilla. Sitten päätettiinkin hankkiutua eroon ylimääräisestä painolastista ja tuikata flagat liekkeihin. Tämän sitten oli ilmeisesti joku natiivi bongannut ja kiukustunut siinä määrin että pian paikalle kaartoi kolme poliisiautoa, joiden matkustajilta meni sitten noin tunti kun he kävivät läpi jokaisen henkilötiedot. Ainoaksi kopitukseksi jäi jo ennen matsia virkavaltavastaisuuttaan julistanut A.B. , joka kuitenkin vielä matkalla maijaan huuteli että ”I’ll see you in Turku!” Lopulta poliisit tulivat sitten siihen tulokseen ettei yksikään suomalainen ollut etsintäkuulutettu, joten me pääsimme menemään, mukana saatesanat viimeisestä varoituksesta ja käsky mennä suoraan hotellille. Belgit joutuivat kiertämään aseman kautta. Lopulta sitten porukka saatiin jälleen kasaan edellisenä iltana ’hyväksi havaitussa’ Cuba Libressä. Tällä sitten ilta jatkui iloisissa merkeissä pöytien notkuessa oluesta. Kuuden aikoihin sitten snagarin, jonka jonossa paikallinen esitti mielenkiintoisen väitteen jonka mukaan Belgia on 10 vuoden päästä Suomea parempi jääkiekossa ja hämmästyi kovasti kun aihe ei kiinnostanut ketään vähää alusta, kautta etsimään paikkaa josta mahdollisesti lähtisi aamun ensimmäinen bussi kohti hotellia. Belgialaiset hyvästeltiin ja nämä lähtivät autolla kohti kotikontujaan. Lupautuivat vieläpä tulemaan syyskuussa helsinkiin katsomaan Suomen Cupin loppuottelua. Tätä kirjoitettaessa tuo ikimuistoinen päivä on jo vietetty, ja kolme RFCL-kannattajaa todellakin saapui paikalle ja piti näkemästään.

Hotellille saavuttiin noin kahdeksalta aamulla ja huoneenluovutus olisi pitänyt suorittaa kello 12 mennessä. Lopulta sitten 13:30 siivoojatyttö ujosti kysyi että mahtaisitteko ehtiä poistumaan puoli kolmeen mennessä. Pitkin hampain tähän suostuttiin. Viimeinen päivä sitten vietettiin kaupunkia enemmän kierrellen ennen siirtymistä illan viimeisellä junalla Charleroihin. Tämä kaupunki kostautui sitten kohtalaisen masentavaksi. Melko pitkään sai kävellä kaupungissa perjantai-lauantai välisenä yönä ennen kuin ensimmäinen ihminen tuli vastaan. Myös kurkun kostuketta etsittäessä oli hämmentävää kuulla edellä mainittuna ajankohtana ”sir, we’re closed” –ilmoitus. Lopulta sitten löytyi englantia taitava natiivi joka osasi kertoa että jostain lähistöltä löytyisi irkkupubi joka olisi pidempään auki. Täällä sitten viihdyttiin sulkemisaikaan saakka, kun koko yön viettäminen lentokentällä ei kiinnostanut juuri ketään. Aavistuksen kuumottava tilanne koettiin kun Armand Onen kadonnut kaksoisveli tuli ilmoittamaan että hän on kuullut että Suomessa on rasisteja. Ilman konfliktia tämäkin tilanne toki klaarattiin ja jäätiin ihmettelemään miksi irkkupubin tiskijukka soittaa DJ Tiëstoa esim. Poguesin ja Flogging Mollyn loistaessa poissaolollaan.

Tuliaisostokset suoritettiin perinteisesti lentokentällä. Sieltä sitten ilman mainittavia tapahtumia Riikan ja Tampereen kautta Turkuun. Univelkojen pois nukkumien sai kuitenkin vielä odottaa, olihan Kupittaan puistossa Botellon 2010 täydessä vauhdissa…

Kokonaisuutena retkeä on äärimmäisen helppo pitää onnistuneena. Tätä lisää ensi kesänä.

Kiitämme:
-voittoa
-tuoppien kokoa
-ystävyyssuhteita RFC Liégen ja Cerclen kanssa
– Kip Kroosia
-Duvelia
-Maesia

Moitimme:
-Aavekaupunki Charleroita