Kannattajan ääni: Yhteisössä läpi vuoden

Syyskuinen kolea aamu. Kotikadun autojen ikkunat ovat viimeistään ensi kuussa jäässä. Ruska on jo alkanut ja vihreä nurmi puistoissa alkaa peittymään ruskeista ja keltaisista lehdistä. Syksy vielä menettelee, mutta talvea ei osaa kaivata. Ahdistaa. Jalkapallokautta on jäljellä neljä kierrosta. Tuloksista ei tässä tarvitse kirjoittaa, jokainen tietää mikä pelin henki on tässä vaiheessa.

Kun kausi kuukauden päästä päättyy, on edessä kuusi pitkää kuukautta ennen seuraavaa kauden avausta. Sitä tunnelmaa ei osaa pukea sanoiksi, kun lähtee pubiin huhtikuussa ja koko kausi häämöttää edessä. Mutta sen hetken tietää ja osaa pukea sanoiksi, kun lokakuun lopulla tuomari viheltää viimeisen kerran pilliin. Haikea ja tyhjä.

Allekirjoittanut on henkeen ja vereen jalkapalloihminen. Potkaistaan noita sarjoja maailmalla käyntiin syksylläkin, ja kiva niitä on sohvalla tai baarissa katsella, mutta ei niistä peleistä saa irti sitä tunnetta, jonka kotimaan sarjat herättävät. Syksyn peleihin kuuluu pieni palelu Kupittaalle käveltäessä ja pelaajien hengityksen huurustuminen kentällä, aivan kuten kesän peleihin kuuluu jatkuva huurteisten jano. Ne kokemukset eivät televisiosta kotisohvalle välity.

TPS-kannattajat ovat olleet omalla kohdallani tärkeä osa asettumisessani Turkuun. Vieraspelireissut, kotipelit, jälkipelit, tifotehtaat ja matsipäivän odotus yhdessä ovat hetkiä, jotka eivät unohdu. Kannattajat ovat se yhteisö, jonka parissa voi jakaa kaikki tunteet juuri siinä hetkessä, mitään peittelemättä. Kotona voi yrittää pukea sanoiksi iloa, surua tai pettymystä päivän otteluun tai sarjataulukkoon liittyen, mutta tämä tunne ymmärretään täysin ainoastaan niiden ihmisten parissa, jotka elävät ja hengittävät täysillä mustavalkoista Turkua päivittäin.

Tätä kirjoittaessani löydän itse lääkkeen ahdistukseeni. Pitkän talven yli odottaminen helpottaa, kun pääsee katsomoon myös vuoden pimeimpänä aikana. 100:n bussi Kauppatorilta ja suunta Artukaisiin. Tutut kasvot baarin puolella, pikaiset huurteiset ja siitä katsomoon. Matsipäivän parhaat hetket ovat pelonsekaiset, mutta toiveikkaat tunteet juuri ennen ottelun alkua. Capo aloittaa kolmen kirjaimen huudatuksen. Me olemme seura.

-8989

43 thoughts on “Kannattajan ääni: Yhteisössä läpi vuoden”

  1. Pingback: Daily Update
  2. Pingback: situs toto
  3. Pingback: read article
  4. Pingback: ricky casino
  5. Pingback: Mostbet
  6. Pingback: som777
  7. Pingback: dark168
  8. Pingback: supplements
  9. Pingback: kc9
  10. Pingback: Graphics
  11. Pingback: รถ6ล้อ
  12. Pingback: Onion Hosting
  13. Pingback: login dultogel
  14. Pingback: dark168
  15. Pingback: use this link
  16. Pingback: iTunes gift card
  17. Pingback: Saphir
  18. Pingback: upg168
  19. Pingback: coway
  20. Pingback: Stay in Latvia

Comments are closed.