TPS-uutiset

TPS-kannattajat

Tilanne TPS:n eri kannattajaryhmien joidenkin jäsenten välillä on selvästi erittäin tulehtunut. TPS-kannattajien puolesta asioiden läpikäymiselle yhteisesti järjestetyssä tilaisuudessa ei ole mitään estettä. Pikemminkin kannattajat näkevät tärkeäksi luoda keskusteluyhteyden niin seuran kuin Tepsiläiset ry:n suuntaan, jotta eripuraa aiheuttaneista seikoista ja jatkossa noudatettavista pelisäännöistä voitaisiin saada sovittua.

TPS-kannattajat eivät näe aiheelliseksi lähteä loanheittoon netissä ja toivovat itse kunkin tahon vähentävän henkilökohtaisuuksiin meneviä loukkauksia sekä keskittyvän meille kaikille tärkeään asiaan eli Turun Palloseuran kannattamiseen. Meille rakastamamme seuran kannattaminen on äärettömän paljon tärkeämpää kuin kannattajayhteisöjen välinen nokittelu. On valitettavaa ja yksinkertaisesti väärin, että nykytilanteesta kärsii kaikkein eniten joukkue, joka tarvitsisi kannattajiltaan kaiken mahdollisen tuen sekä kotona että vieraissa.

Perusoikeudet määritellään oikeuksiksi, jotka ovat jokaisella oikeusjärjestelmän piirissä olevalla henkilöllä. Perusoikeuksien rajoittamiselle tulee olla erittäin painavat syyt, lähtökohtaisesti niihin ei voi puuttua ilman lainmukaista perustetta. Eräs tärkeimmistä lain takaamista perusoikeuksista on sananvapaus, joka on perustuslain mukaan jokaisella. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Vaikka äskeisen kappaleen sisällössä ei liene juuri yllätyksiä kenellekään, on käsittämätöntä kuinka joidenkin ryhmien jäsenien perusoikeuksia voidaan yrittää polkea, vieläpä voimakeinoihin tukeutumalla tai niiden käyttämisellä uhkailemalla. Ja eipä siinä, kyllähän tällaisesta saadaan lukea ja nähdä uutisien ulkomaan-osioissa harva se viikko. Mutta se, että jopa oikeusvaltiona pidetyssä Suomessa esiintyy vastaavaa, on isompi yllätys. Ainakin kun se osuu omalle kohdalle.

Kaikki mediaa seuraavat jalkapallosta kiinnostuneet ovat varmasti tietoisia Suomen ja Moldovan välisen EM-karsintaottelun tapahtumista katsomon puolella. Näkyihän televisiossakin, kuinka joukkojen hallintaan erikoistuneet poliisit ottivat yhteen pohjoiskaarteen kannattajien kanssa. Syitä tapahtuneeseen on useita, mutta Palloliiton maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen päätös kieltää kannattajia käyttämästä pelissä tifoa oli erittäin merkittävä syy ongelmien eskaloitumiseen. Poliisin toimintaa on myös kritisoitu, ja aiheesta. Katsomoon meno mellakkavarusteissa ei ole ainakaan omiaan rauhoittamaan tilannetta, jota ei edes ollut ennen päätöstä rynnätä katsomoon. Lainvastaiset teot katsomossa ovat tuomittavia, mutta olen varma, ettei tällaiseen olisi päädytty ilman liiton typerää ratkaisua. Saunaseurassa on ilmeisesti päätetty puuttua kovalla kädellä huligaaniongelmaan Suomessa. Tuossa hommailussa on yksi iso puute, sillä ei Suomessa ole huligaaniongelmaa. Niin, ei ainakaan vielä, pahaa pelkään että Palloliitto ainoastaan kaivaa verta nenästään jatkuvilla aiheettomilla kielloillaan ja rajoituksillaan. Niiden seurauksena saattaa olla jopa väkivaltainen vastareaktio, niin on käynyt kautta historian, kun mielestään epäoikeudenmukaisesti kohdellut ovat alkaneet vaalia etujaan. Toivon todellakin että siihen ei Suomessa päädytä, vaan että järki vielä voittaa. Jos tilanne menee niin pitkälle, silloin ei voittajia ole.

Miten tämä sitten liittyy sananvapauteen? Ei suoranaisesti vielä mitenkään, mutta maajoukkueen pelissä tapahtuneet ylilyönnit olivat alkusykäys Turussa seuraavan torstain tapahtumiin. Aiemmin viikolla ottelun osapuolien, TPS:n ja HJK:n, kannattajaryhmien kesken oli sovittu yhteiskritisoinnista Palloliiton kannattajatoiminnan suuntaan tekemiä täysin turhia ja ongelmia nostattavia hyökkäyksiä kohtaan. Huudot raikasivat sovitun mukaisesti, ja moni katsomossa ollut ns. normaalikatsoja osoitti tukensa asialle taputtamalla. Vuorohuuto kuului ”Palloliitto” – ”Kulttuurintappaja”, eli mukana ei ollut ainoatakaan rumaa sanaa, joiden perusteella huudon olisi voinut katsoa olleen asiatonta. Ottelut ovat kuitenkin tehokas tapa tuoda mielipiteet julki, koska silloin ne ovat helposti levitettävissä isollekin ihmismäärälle, ja kenties vaikuttaisivat positiivisesti tulevaisuudessa.

Tämä ei kuitenkaan sopinut jollekin taholle, vaan järjestyksenvalvojat yksiselitteisesti kielsivät kaiken Suomen Palloliiton toimintaa arvostelevan huudon. Osa kannattajista katsoi, ettei järjestyksenvalvojilla ole oikeutta rajoittaa lainvastaisesti sananvapauttaan, vaan huuto jatkui vielä. Tähän järjestyksenvalvojat aikoivat puuttua ensin voimatoimin hakemalla yhden – siis yhden jostain syystä ryhmästä valitun- kannattajan TPS:n kannattajakatsomosta. Pian he kuitenkin huomasivat, ettei keskelle katsomoa kannattaisi rynnätä, koska seuraukset saattaisivat olla negatiivisia. Tässä suhteessa todettakoon, että turkulaiset järjestyksenvalvojat toimivat ammattimaisemmin kuin erikoismiehet poliisin mellakkavarusteissa, mikä on sekin osaltaan surullista poliisin toimintaa ajatellen.

Kannattaja sai siis jäädä katsomoon, mutta pelin jälkeen hänelle ilmoitettiin porttikiellosta seuraavaan kotiotteluun. Ilmeisesti myös vastapäätä olleita Klubin kannattajia kohdeltiin samaan tapaan. Yhden asian kieltojen latelu sai aikaan, huudot muuttuivat negatiivisempaan muotoon. Yllätyksenä tuollaisen vastauksen ei pitäisi tulla, kun jotakuta käsketään luopua omista oikeuksistaan. Mutta eipä kai tuollaisen asian ajattelemista voikaan olettaa tapahtuvaksi päättävissä tahoissa. Ilmeisesti käskyn antaja luuli voivansa polkea ihmisten perusoikeuksia tahtonsa mukaan, ja oletti siihen suostuttavan mutinoitta.

Haluamme tietää millä oikeudella ja kenen määräyksestä järjestyksenvalvojat voivat puuttua toisen perusoikeuksiin, varsinkin kun ei kyse ollut lainvastaisesta tai muuten asiattomasta käyttäytymisestä. Oliko nopean kiellon suhteen ihan sattumaa, että paikalla peliä seuraamassa oli iso osa Palloliiton johtohahmoista? Onko todella niin, että Palloliitto on täysin kykenemätön ottamaan vastaan itseensä kohdistettua, aiheellista, kritiikkiä? Omilla toimillaan liitto tai kenties välikätenä seura rikkookin maksavien kannattajien perusoikeuksia. Mutta eihän niillä niin väliä olekaan?

joulukuu192010

Lokakuun lopussa selvisi, että Södermalmin kulttiseura Hammarby pelaa Ruotsin cupin finaalin kotikentällään. Moni TPS-kannattaja tunnustautuu Bajenin ystäväksi ja vielä useampi jalkapallokulttuurin arvostajaksi, joten reissuun lähti kymmenkunta tuttua naamaa Kupittaan O-katsomosta.

Jatka lukemista »

Ilman kotiseuturakkauden häivääkään on helppo todeta, että Turun derby on ehdottomasti maan suurin jalkapallo-ottelu seuratasolla.

Pääkaupunkiseudulla HJK:n ja Hongan vastakkainasettelu on elänyt vasta lyhyen aikaa – 1990-luvulla divariseura Honka oli HJK:n farmijoukkue. Pirkanmaan derby on yleisömäärissä mitattuna vain hieman tavallista liigamatsia merkittävämpi tapaus. HJK:n ja Lahden kohtaamiset ovat erityisen merkittäviä otteluita lähinnä seurojen ydinkannattajille. Pohjanmaan herruuskamppailu Jaron ja VPS:n välillä on aina hieno tapahtuma, mutta VPS:n heikohko menestys ja alueen pieni koko vievät matsilta huippuottelun leiman.
Jatka lukemista »

Lauantain derby on 26. Turun derby näiden joukkueiden välillä. Lähes kolmenkymmenen kiihkeän matsin jälkeen on selvää, että joukkueiden ja kannattajien välillä on vahvaa vastakkainasettelua.

Kun vertaa seuroja keskenään, niin vastakkainasettelu tuntuu täysin luonnolliselta. 88-vuotias perinteinen suomalasseura vastaan 20-vuotias nousukas, kahdeksan Suomen mestaruuden suurseura vastaan kerran voittanut pikkuseura, koko Suomessa tunnettu kirjainyhdistelmä vastaan perinteet haastava uusi nimi. Listaa voisi jatka paljon pidemmällekin.

Silti viime vuosien derbyuutisointia on paikallislehdissä vaivannut liiallinen fair play -henki. Matsipäivän lehdissä nähdään liian usein molempien seurojen edustaja kättelemässä vastustajaa hymy korvissa. Kysehän on kuitenkin siitä, kumpi on kaupungin ykkönen. Uutisoinnista vastakkainasettelu puuttuu täysin.

Se on sääli, sillä vastakkainasettelu ei tarkoita mitään vihanlietsomista. Sillä vain luodaan jännitteitä, jotka toivottavasti purkautuvat hyvinä suorituksina kentällä ja intohimoisena kannattamisena katsomossa.

Ajat ovat onneksi muuttumassa. Viime vuosien derbyissä joukkueiden kannattajakatsomot ovat täyttyneet sadoista kannattajista. Myös ”tavallisten” katsojien seassa suurin osa katsojista on löytänyt suosikkinsa. Vielä kymmenen vuotta sitten moni taputti varovaisesti kummankin joukkueen suorituksille. Nyt monella on kaulassa oman joukkueen huivi.

TPS:n kannattajakatsomossa derbyt ovat ehdottomasti kauden kohokohtia. Vihatuin vastustaja halutaan aina voittaa, eikä katsomossa olla sekuntiakaan hiljaa.

Ohjelmistoon kuuluu myös muutama vastustajaa psyykkaava numero. Sekin kuuluu asiaan, kun mukana eletään tunteella ja intohimolla.

Seurojen välilläkin kuilu on viime vuosina kasvanut. Molempien seurojen viime vuosien menestys ja talven stadionkiista ovat pitäneet huolta siitä, että pahin kilpailija halutaan aina voittaa. Kentällä maalituuletukset ovat kauden kiihkeimpiä.

Yleisö, seurat ja pelaajat elävät jo tätä päivää. Vielä kun media tajuaisi, että kentällä ei ole mikään FC Turku United, vaan kaksi kilpailevaa joukkuetta.

© 2009-2011 TPS-kannattajat.net FC TPS | HC TPS | TPS Salibandy Suffusion theme by Sayontan Sinha