Matkaraportti: Lisburn Distillery – TPS 21.6.2008

Palloseuran ensimmäinen europeli 2000-luvulla oli siis tarjolla, joten pakkohan sinne oli paikan päälle päästä. Turusta liikkeelle lähtenyt 4-henkinen ryhmä kokoontui Hunter’s Inniin noin seitsemän aikaan torstai-iltana ottamaan ensimmäiset, vaan ei viimeiset Guinness-tuopit. Sieltä lähdettiin kohti Tamperetta, josta lennettiin Stanstediin. Stanstediä ennenkin pitstopina käyttäneet T.P. ja R.S olivat osanneet varautua pitkään ja tylsään (kuutisen tuntia) odotteluun ennen jatkolento ja varanneet asiaan kuuluvat eväät mukaan. Paikan päältä hankitut eväät eivät sitten sopineet R.S:lle ja kun aikanaan piti siirtyä turvatarkastuksiin, oli miehen juostava niistä läpi, jotta katastrofi vältettiin.

Vajaan tunnin lennon jälkeen laskeuduimme George Bestin mukaan nimetylle Belfast International Airportille. Myynnissä oli kelpo valikoima erilaista George Best-tavaraa hajuvesistä noin tusinaan kirjaan. Myöhemmin matkan aikana kaverin naama tuli bongattua myös mm. 5 punnan setelistä. Lentökentältä siirryttiin bussilla Belfastin keskustaan odottelemaan kello kahtatoista, huoneet hotellista oletettavasti olisivat tarjolla. Perjantaiaamuisella Belfastilla ei kuitenkaan ollut tarjota mitään aamiaista kummempaa, joten päätimme lähteä kohti Antrimin alueella, hieman Belfastin ulkopuolella, sijainnutta hotelliamme.

Huoneet saataisiin kymmeneltä, eli aikaa oli vielä mennä tutustumaan hotellin lähiympäristöön (lue= etsiä lähin pubi) ja havaita se melko tylsäksi teollisuusalueeksi. Varsin siedettävän kävelymatkan päästä löytyikin sitten innovatiivisella nimellään ihastuttanut Shamrock Pub, jonka hampaattoman emännän kanssa kommunikaatio sujui, mutta antoi kuitenkin viitteitä siitä, että haasteellisia tilanteita saattaisi olla tarjolla. Hotellista saatiin odotuksia vastanneet huoneet, joiden sängyt saivat suurta kiitosta yön Stanstedtin noidan nänniä kylmemmällä lattialla pyörineiltä matkustajilta. Hotellin ravintolassa saatiin sitten ensinäyte paikallisen kielen käsittämättömyydestä. R.S:n tilaama Mixed Grill sai natiivin suussa muodon mmxkrl.

Ruuan jälkeen lähdettiin keskustaan, tarkoituksena kierrellä lentokentältä napatun “Top pubs in Belfast”- kartan juottoloita. Nämä osoittautuivat kuitenkin vähemmän yllättäen sangen suosituiksi. Lähistöltä löytyi kuitenkin nopeasti vaihtoehtoja ja valinta kohdistui pubiin, josta lopulta löytyi melko kattavan otoksen halvimmat tuopit. Toki kahden punnam hinnan tarjoilijaneiti äänsi “Didaung”. Asiakkaat olivat melko kiinnostuneita huiveistamme, joita tosin luulivat aluksi Newcastlen vastaaviksi. Lähempi tarkastelu sai aikaan johtopäätöksen, että olemme Turkista. Turku/Türkiye, ihan sama. Hommassa oli kuitenkin se valoisa puoli, että illan EM-ottelu oli Kroatia-Turkki, joten saimme katsoa ottelun loppuun vaikka se päättyikin noin kolme varttia pubin sulkemisajan jälkeen. Henkilökunta jopa hurrasi Turkin maaleille, vaikka melko varmasti huomasivat seurueemme symppaavan Kroatiaa (E.T. tosin loikkasi Turkin bandwagoniin Rüstün tultua maaliin). Kymmenen jälkeen koko kaupungissa ei ollut yhtään mitään, ei pubeja, ei kauppoja auki, joten taksi hotellille, pari stobea hotellin pubissa (respan kaveri pyöritti jotain salakapakkaa) ja nukkumaan.

Seuraavana aamuna heräiltiin kohtuu aikaisin (E.T.:n mielipide) ja otettiin bussi Belfastin keskustaan, jossa oli City Hallin edessä tarkoitus tavata lauantaina Dublinin kautta saapuneet TPS-kannattajat. Sieltä sitten noin tunnin bussimatka kohti pelipaikkaa, Ballymenaa. Bussimatkaan toi hiean jännitystä lauantaiyön lentokentällä ja aamun Belfastissa dokannut T.”N”.H., joka alkoi valitella hillitöntä kusihätäänsä noin kahden minuutin ajon jälkeen. Kaverilla oli jo tyhjä pullo kädessä ja vetoketju auki, mutta päätyi lopulta jäämään bussista pois etuajassa. Myöhemmin saapunut tekstiviesti: “Elämäni paras kusi” antanee osviittaa kaverin olotilasta. Ballymenassa hetken harhailtuamme paikallisen Unitedin nuori kannattaja spottasi meidät ja ohjasi stadionille. Arvasi varmaan ainoan syyn, mikä ajaisi turistin tähän kaupunkiin. T.H.: “onkohan täällä mitään turistitoimistoa, vai tajuaako nää itse miten paska paikka tää on” stadionilta 10£ matsiliput ja 2,5£ otteluohjelmat mukaan, ja Lisburn-kannattajan neonkeltaisella kertakäyttökameralla ottaman ryhmäkuvan kautta paikallisen futisjengin klubitiloihin tuopille.

Stadionin porteilla ei tehty ollenkaan turvatarkastuksia. Paikat valloitimme Main Standin A-blockista. Toisessa päässä katsomoa mekasti noin 15-päinen kotijoukkueen kannatajaryhmä. Paikan päällä yleisömäärä tuli arvioitua hiukan yläkanttiin, kun viittäsataa veikattiin. Paikalliset olivat meistä varsin kiinnostuneita, ja jo ennen avauspotkua ensimmäinen tuli tarjoamaan Distilleryn logolla varustettua pikeepaitaansa vaihdossa kaulaliinasta. Lopultakaan emme päässeet yksimielisyyteen siitä, seurasiko kaveri matsin loppuun yläkroppa paljaana, vai oliko hänellä takki mukana. Lämpötila oli siis juhannuksellisesti noin +10..Hauskin yksilö lieni kuitenkin muuan järjestysmies, jolla oli keltaliivinsä olla Lisburn-pelipaita. Muutenkin lähes joka Stewardilla oli päällään jotain Lisburn-rekvisiittaa. Suomessa nämä.

Tapahtumat kentällä eivät juurikaan vastanneet odotuksia. Distilleryn siirrellessä palloa maata pitkin, ajoittain ihan näyttävästikin, TPS tyytyi paiskomaan pitkää palloa Armand Onen päähän. Ensimmäisellä jaksolla olisi voinut kuvitella Onen olevan Lisburnin viides puolustaja, jonka roolina oli voittaa ilmapelit ja syöttää pallo omille. Molemmilla oli 1. puoliajalla hyvät jaksonsa, mutta maalinteossa onnistui lopulta vain kotijoukkue. 44. minuutilla melko kevein perustein tuomittu vapari meni läpi TPS:n muurin, ja Moisanderin eteensä sylkemässä pallossa oli ensimmäisenä keltapaita, joka laittoi pallon maaliin. Tepsillekin avautui vielä lisäajalla paikka tasoitukseen, mutta viimeistely ei vieläkään onnistunut.

Kioskipalvelutkin olivat lähes kotimaasta tuttua tasoa. Koko stadionia palveli yksi kahdella työntekijällä varustettu kioski. Jonoa katsoessa oli kyllä mahdotonta uskoa, että paikalla olisi ollut vain 300 katsojaa.

Toisen jakson alussa peli ei juurikaan muuttunut. Lopulta TPS alkoi hyökätä laidoilta, ja tämä tuotti nopeasti tulosta ja Aristides Pertot pääsi laukomaan Tepsille arvokkaan vierasmaalin. Vastustajan silminnähden väsyessä Tepsille aukesi jatkuvasti lisää paikkoja. Yllättävää oli vain se, kuka paikkoja oikealta laidalta loi. Vaikka kentällä olisi ollut Mika Ääritalon ja Mikko Paatelaisen kaltaisia juoksukoneita, Lisburnin laitapuolustusta piti pilkkanaan Armand One. Armand juoksi laidalta kolemsti läpi, ensimmäinen kerta tuotti tulosta ja Ääritalo laukoi suoraan ilmasta Tepsin 2-1-johtoon. Toisella yrityksellä pallo tuli 16-rajalle Pertotille, joka selvästi yllättyi siitä, kuinka vapaaksi hänet oli jätetty, alkoi asettelemaan ja antoi maalivahdille aikaa valmistautua ja tämä onnistuikin venymään hyvään torjuntaan. Kolmas kerta tuotti jälleen tulosta. Hyökkäys oli täysin identtinen 1-2-maalin kanssa, paitsi tällä kertaa Lisburn-maalivahti torjui Ääritalon laukauksen naamallaan, mutta Pertotin laukaukseen hänellä ei enää ollut mahdollisuuksia ehtiä. 1-3 ja peli vaikutti selvältä. Lisburn sai kuitenkin vielä yliajalla rangaistuspotkun, Heinikankaan rikottua aivan 16-alueen kulmassa. Lisburnin pirteästi pelannut hyökkääjä Darren Armour iski illan toisen maalinsa. Tämän jälkeen belgialaistuomari vihelsi pilliinsä viimeisen kerran ja ottelu päättyi ilahduttavasti 2-3. Kolmen 3. Kolmen vierasmaalin turvin toiseen osaan oli huomattavan mukava lähteä. Tunnelma ottelussa ei missään vaiheessa noussut kovin korkeaksi, kuitenkin molemmat ryhmät pitivät ajoittain kokoonsa nähden kelvollista meteliä. Lisburn-kannatus oli vokaalisesti melko perinteistä brittimenoa “Oh when the XXX come marching in” oli kovassa suosiossa. Mielenkiintoista oli myös se, että lähes koko paikallinen yleisö yltyi vihellyksiin Urmas Rooban koskiessa palloon. Tällä kukaan ei osannut antaa järkevää selitystä. Matsin jälkeen vielä yhdet huivienvaihdot ja takaisin Ballymena Unitedin klubitalolle muutamalle tuopille, ennen lähtöä takaisin linja-autoasemalle.

Belfastiin päästyämme siirryimme lähimpään pubiin pitämään sadetta ja katsomaan EM-futista ja laukkakisoja :peukku: Drunken Sailor ja One Hell of A Dancer never forget. Pikkuhiljaa alkoi olla nälkä, kun koko päivänä ei ollut hotellin aamiaisen lisäksi nautittu kuin nestemäistä leipää. Ruuan löytämien oli melkoinen haaste. Perinteistä pubiruokaa olisi tehnyt mieli, mutta kaikki juottolat olivat sulkeneet keittiönsä jo tässä vaiheessa iltaa. Muutama, siis todella vähän, ehkä 2-3 ihan oikeaa ruokaa tarjoava ravitsemusliikekin kaupungissa oli, mutta näihin ei valkoisissa tennareissa ollut asiaa. Lopulta, noin kahden rankkasateisen kilometrin jälkeen ainoa oljenkorsi oli Burger King. Safkan saannin vaikeus pääsi kyllä yllättämään. Allekirjoittaneen edelliset ulkomaan matkat ovat suuntautuneen keski- ja etelä- eurooppaan, jossa näihin aikoihin, eli n. kahdeksalta illalla ravintolaan mennessä saa pöytänsä valita melko vapaasti, mutta pari tuntia myöhemmin pois lähtiessä paikat ovat ihan täynnä. Kun kyseltiin paikallisilta onko mitään paikkoja mistä saisi ruokaa, kuului vastaus että täällä kukaan ei syö kuuden jälkeen, eating is cheating. Hieno maa :peukku: Pekoniburgerit alas ja taksi kohti hotellia. Tarkoitus oli käydä tsekkaamassa hotellin yhteydessä ollut Antrimin alueen suurin, ja todennäköisesti ainut yökerho, mutta ovella jälleen tuttu kohtalo “noo waid suuh”. Vitun homot. Tässä vaiheessa T.P. sitten puki sanoiksi sen, mutta itsekin veistelin jo ravintolan ovella. “my shoes cost more than your fucking suit”. Yökerhossa vaikutti kyllä olevan ihan reipas meno, pihalla oli neljä poliisiautoa :peukku: Tässä vaiheessa Tepsin voitto kyllä nosti arvoaan. Hommasta olisi ollut alkanut olla vaikea löytää valoisia puolia, jos olisi pitänyt läpimärkänä kuunnella “no access”-kitinöitä batistini-pukuisilta pikku-hitlereiltä. Pelastus löytyi kuitenkin jälleen uskollisen ystävän, “Pablon”, salakapakasta. Muutaman lasillisen jälkeen painuttiin nukkumaan, ja päätettiin jättää herätyskellot virittämättä, nyt kun siihen oli ainoan kerran matkan aikana turvallisesti mahdollisuus.

Sunnuntaina oli ainut ohjelmaton täysi päivä, ja suunta otettiin ostoskeskukseen. Alennusmyynneistä ei kuitenkaan yhtä paitaa enempää tarttunut mukaan. Alentamattomat hinnat vastasivat aika pitkälle Suomen hintatasoa. Kiertelyn ja syönnin jälkeen lähdettiin testaamaan, joska sunnuntai-iltapäivä olisi perjantai-iltaa otollisempi ajankohta laatupubien kiertämiseen. Ensiyrittämä tuotti heti tulosta, ja Bittles Bariin siirryttiin, uskokaa tai älkää, sadetta pitämään. Ajauduimme juttelemaan pohjois-Englannista kotoisin olevan Ianin kanssa. Sinänsä mielenkiintoinen britti, että jamppa ei pärjännyt suomalaisille juomisessa, mutta tiesi (ruotsi-)Suomen historiasta enemmän kuin kukaan seurueestamme. Myös Kalevala-tietoutta oli kunnioitettava määrä. Sateen tauottua käytiin etsimässä muutamat kaupat, jotka olivat luonnollisesti kiinni sunnuntaina. Eipä mitään, siirtyminen Kitchen Bariin, jossa katsottiin Espanjan ja Italian EM-matsi ja missattiin pubiruuat kymmenellä minuutilla. Noh, lähtee nälkä Guinnessillakin :peukku: ilta päätettiin perinteiseen tapaan salakapakassa.

Maanantaiaamuna lähdettiin taas melko aikaisin liikkeelle, tarkoituksena tsekata sunnuntaina kiinni olleet kaupat, ja syödä jotain ennen lentoja. Syömäpaikka oli juuri sellainen, mistä matkailuohjelmat teitä varoittavat. Kananmunat huoneenlämmössä 20 senttiä hehkulamppujen alla jne. Ainakin allekirjoittaneen pakki meni historian kuivimmasta kanasta (mitä se edes teki carbonarapastan seassa) ihan vitun sekaisin, ja neljästä taistelijasta taisi yksi saada koko satsin syötyä. Eipä mitään, pubista hyväksi havaittua tavaraa päälle ja elämä alkoi taas voittaa. Huomautettava on, että (lähtö)päivä oli matkan ainut poutainen.

Lentokentällä vielä viimeiset Harp-stobet ja melkoinen jännitys lähteekö kone ajallaan. Belfast-Stansted- ja Stansted-Tampere- lentojen välissä kun ei hirveästi ollut aikaa, etenkin kun oli tarkoitus vielä pistäytyä Hackett-liikkeessä. Kaikki sujui kuintekin niin kuin pitikin ja aikaa oli enemmän kuin hyvin. Sovittamaankin ehti. Lento Tampereelle sujui varsin rattoisasti Cass Pennantin kirjoja lueskellessa, T.P:llä, joka sai paikkansa joidenkin seuramatkajunttien keskeltä. Samat vekkulit aiheuttivat suunnatonta myötähäpeää taputtamalla koneen laskeutuessa. Nyt jos koskaan: mitähän ne meistä ajattelee.

Suomeen päästyämme haettiin saarten rasvaisen ruuan jälkeen terveellisempää syötävää, ja Pirkkalan ABC:ltä tarttui mukaan Hesen megat. Kaloreita taatusti vähemmän kuin missään viime päivinä syödyssä. Yhden maissa oltiin perillä Turussa. Kokonaisuutena varsin onnistunut matka. Toivottavasti ensi vuonna tulee uusi mahdollisuus.(Ei tullut, mutta tänä kesänä mennään!)

Kiitämme:
– alesesonkia
– pubien määrää
– Harpia
– salakapakkaa
– sipulisipsejä
– paikallisten ystävällisyyttä
– kiikarivitosta
– kriketti
– laukkakisoja

Moitimme:

– paikallisten demonikieltä
– Bassia
– pubien aukioloaikoja
– ruuan saatavuutta
– pussikaljasanktioita

E.T.