Kausi 2009

Perinteisesti kauden avaava Liigacup ei hirveästi yllättäviä tai mieleenpainuvia tapahtumia tarjonnut. Kotiotteluissa Kupittaan tekonurmen reunalle kerääntyi kahdesta kolmeen tusinaa kannattajaa enemmän tai vähemmän arktisiin olosuhteisiin. Paikallisottelussa luonnollisesti molemmat (hieman alle 100 henkeä vetävät) katsomot olivat täynnä. Ottelu toi tullessaan ensimmäisen mustavalkoisiin juhliin päättyneen derbyn puoleentoista vuoteen ja tätä juhlistettiin tuomalla aurinkoiseen kevätiltapäivään lisäväriä soihdutuksella. Pyroteknikot maijan kyytiin ja henkilökohtaiset sakot mukaan. Seurat välttyivät sanktioilta. Liigacupin toinen enemmän mielenkiintoa herättänyt tapahtuma oli välieräottelu Pirkkalassa, jonka jälkipyykkiä pestiin aina iltapäivälehtien etusivuja myöten. Tämä oli samalla liigacupin ainut vähänkin enemmän mielenkiintoa herättänyt vieraspeli (vaikkakin kunniaa sille puolenkymmenen hengen porukalle, joka Ahvenanmaalle lähti) pitkälti älyttömien ottelupäivien ja -aikojen vuoksi.

Sarjakauden avaus tarjosi kannattajille harvinaista herkkua, lauantaipelin. Ensimmäisen ottelun kunniaksi Raitapaidat viettivät muutaman minuutin suunnittelupöydän ääressä, ja joitakin tunteja erään turkulaisen oppilaitoksen tiloissa valmistellen yhdeksästä banderollista koostuneen tifon (kuva 1), joka viestitti kannattajien toivetta saada myös vuosi 2009 mukaan kultaiseen historiaan. Kauden ensimmäiseen otteluun liittyy aina pieni jännitys porukan koosta. Mustavalkoiset rivit olivat kuitenkin kelvollisesti koossa talven jäljiltä ja O-katsomossa lauloi noin 80 kannattajaa.

Kuva 1: Haka – TPS
TPS-Haka

TPS-kannattajat ovat saaneet, hyvin pitkälti aiheesta, kritiikkiä melko vaatimattomasta innostuksesta seurata joukkuettaan vieraspeleihin. Vaikka viimeisten kolmen kauden aikana onkin sadan vieraskannattajan raja puhkottu useamman kerran, kiistaton tosiasia on, että turhan usein vieraskannattajille varattu katsomonosa on ollut tyhjillään Palloseuran vierasotteluissa. Tämän kauden alku ei ollut lupauksia herättävä, kun vierasottelut Klubia ja TamUa vastaan eivät houkutelleet liikkeelle kuin vajaat 30 henkeä. Ei toki mitenkään väheksyttävä määrä tämäkään, mutta kun kaudella 2007 samaiset vastustajat kiinnostivat yli 150 henkeä, on vaikea tuohon määrään olla tyytyväinen. Eräänlainen aallonpohja saavutettiin, kun otteluun FC Lahtea vastaan ei saatu bussia liikkeelle ollenkaan. Muutama henkilöauto lähti kuitenkin paikalle. Tässä lienee oikea ajankohta jakaa kiitosta (vihdoin) organisoituneille pääkaupunkiseudun TPS-kannattajille (Southern Crew= SC09), joiden ansiosta Jaro jäi ainoaksi joukkueeksi, joka isännöi Tepsiä ilman mustavalkoisia katsomossa. Jos se turkulaisista olisi ollut kiinni, olisivat Kuopion ja Rovaniemen kaimaseurat liittyneet tuolle listalle. Vieraspeleissä toki alkoi väki lisääntyä kevään ja kesän hyvien otteiden myötä, ja jonkinlaisena maagisena rajana pidettävä täysi bussi (lue: 50 matkaajaa) saatiin liikkeelle niin Espooseen kuin Kouvolaankin. Etenkin jälkimmäistä voi pitää hyvänä suorituksena, sunnuntai kun ei matkustuspäivänä perinteisesti ole ollut se houkuttelevin. Kun matkaakin oli lyhyisiin retkiin (Helsinki, Tampere, Espoo, Valkeakoski, lätkässä vielä Hämeenlinna, Pori, Rauma..) tottuneen turkulaisen silmissä aika paljon, voidaan lähes 60 turkulaisen liikkeelle lähtöä pitää kunnioitettavana. Eikä Espoonkaan luku huono ole. Maanantai ei paljon sunnuntaita kummoisempi päivä vierasottelulle ole, ja kun vielä huomioi, että kyseinen ottelu näkyi televisiossa ja edeltävänä viikonloppuna Turussa oli juhlittu Ruisrockia, jolla on ollut tapana imeä rahat ja mehut Turun nuoremmasta väestöstä muutamaksi päiväksi. Vielä kun molempiin otteluihin saapui myös SC09 noin kymmenpäisenä niin, kumpikin mainittu retki lienee osallistujamäärissä mitattuna matkojen TOP10:ssä koko liigan huomioiden.

Niinkuin varmasti monille muillekin, turkulaisille yksi kauden kohokohta on vierailu Ahvenanmaalle MIFK:n vieraaksi. Tämä ottelu kuuluu paikallisotteluiden ohella niihin, joiden ajankohta tarkastetaan heti, kun otteluohjelma julkaistaan. Tanä kautena TPS-kannattajia hemmoteltiin oikein toden teolla, kun MIFK-TPS- ottelu osui elokuiselle lauantaille. Kun vielä aikanaan paljastui, että samana päivänä Ahvenanmaalla ottavat mittaa toisistaan Åland Unitedin ja TPS:n naisten joukkueet, alkoi monilla olla vaikeuksia pysyä housuissaan elokuun 22. päivää odotellessa. Eikä voi sanoa, että MIFKin odottamattoman vahva kausi, joka toi tälle ottelulle lähes kärkikamppailun statuksen, olisi millään tapaa odotusarvoa laskenut. Eli tiivistettynä, kun tarjolla oli loppukesän lauantai (toki jos sanonta ‘ilma on kuin morsian’ pitää paikkansa, niin jaksamisia sulhaselle; edessä joko myrskyisä liitto tai rankka hääyö), laivamatka ja kaksi jalkapallo-ottelua, joista toinen vielä Veikkausliigan kärkikamppailu, ei matkan markkinointi kovin haasteellista ollut, eikä ollut suuri yllätys, että juuri tämä vieraspelimatka keräsi kauden suurimman osallistujamäärän, noin 150.

Retken alkaessa oli tunnelma sangen korkealla jo aamuvarhaisella. Laulu raikasi kuuluvasti niin laivan pubissa kuin kannellakin. Saapuessamme Maarianhaminan satamaan meitä tervehdittiin rankkasateella (oli muuten viikon ainoat sateet saarella), jolta jäimme suojaan terminaaliin odottamaan, että naisten joukkue saadaan toimitettua pelipaikalle, ja että bussi saapuu takaisin noutamaan meidät. Sää ei perillä Bengtsbölessäkään muuttunut, vaan vettä tuli edelleen kuin aisaa. Enemmän tai vähemmän urhoollisesti olosuhteista piittaamaton ~50-päinen kannattajajoukko valloitti (luonnollisesti katottoman) katsomon. Tunnelma (ja promillet) oli melko korkealla ja kick-offin aikaan katsomossa syttyi oranssi Navy-savu. Laulutkin raikasivat ihan kiitettävällä volyymillä, valitettavasti eivät kuitenkaan riittävän jatkuvasti. Tästä ottelusta jäi kuitenkin useimmille luultavasti päällimmäisenä mieleen yksittäisten ihmisten urpoilut, eikä suinkaan järkyttävistä olosuhteista ja 10 minuutin jälkeen varmasta tappiosta huolimatta omiaan kannustanut porukka.

Ottelun jälkeen bussi kuljetti porukan takaisin Maarianhaminaan, aiempina vuosina uskollisesti palvelleen ravintola Dino’sin eteen. Seitsemän aikoihin kohti stadionia lähtenyt mustavalkoinen marssi keskeytyi kuitenkin jo vajaan sadan metrin jälkeen, kun poliisit eivät katsoneet soihtuja hyvällä, vaan poimivat soihduttaneen henkilön kyytiinsä ja keräsivät kokoelmiin kolme muutakin, jotka eivät yleisen käsityksen mukaan syyllistyneet muuhun kuin edellä mainitun kiinnioton perusteiden kyselemiseen.

Stadionilta meille oli varattu pääkatsomon reunasta oma sektio, joka koristeltiin banderollein ja lipuin, jotka liehuivat lähes koko ottelun (kuva 2). Tiedä sitten oliko naisten pelistä otettu opiksi, vai onko tuomarin ja vastustajan homottelu niin arkipäivää miesten peleissä ettei siihen kiinnitä huomiota, mutta tässä ottelussa kaikki tuntuivat keskittyvän olennaiseen eli mahdollisimman äänekkääseen Palloseuran tukemiseen. Ok, toisen puoliajan alkaessa mattimyöhäsilläkin alkoi olla ensipuraisusta 12 tuntia, eli lienee turha väittää ettei yksikään huuto olisi rimaa alittanut, mutta myötähäpeämittari ei kertaakaan käynyt punaisella. Kuten edellä mainittiin, koska porukka keskittyi huutamiseen ja laulamiseen, tunnelma oli pääsääntöisesti hyvä, käyden välillä jopa erinomaisessa. Toki on myönnettävä, että päälukuun nähden ei välttämättä aivan täyttä volyymipotentiaalia saavutettukaan kuin muutamia kertoja.

Kuva 2: IFK Mariehamn – TPS
IFKM-TPS

Oman lukunsa ansaitsevat luonnollisesti Turun derbyt. Näistä ensimmäinen pelattiin toukokuun neljäntenätoista, interin isännöimänä. Ottelua odotettiin molemmissa leirissä todella suurella innolla. Vaikka keväinen liigacup-voitto hieman balsamia haavoihin toikin, niin kyllä kaikki mustavalkoiset sitä silti ajattelivat, vaikkeivät sitä välttämättä ääneen sanoneetkaan; inter on vienyt kolme viimeisintä derbyä. 20 kuukautta ilman voittoa on miten tahansa mitattuna aivan liian pitkä aika ja tämä epäkohta oli korkea aika korjata. “Sinimusta Turku”? Ei minun elinaikanani. Tämä oli teemana myös ottelun tifossa. Ennen-jälkeen- periaatteella varustetuista overhead-lakanoista ensimmäisessä oli interin peliasu josta oli toisessa lakanassa paidan siniset raidat korvattu valkoisilla ja mustat shortsit valkoisilla (kuva 3). Vaikeakin lika irtoaa. interin toimiessa kotijoukkueena, oli TPS-kannattajat sijoitettu Olympiakatsomon J-sektioon, kotoisen O:n sijasta, jossa tällä kertaa olivat siis inter-kannattajat. Lähes 130 henkeä oli saapunut paikalle tunnustamaan mustavalkoista väriä. Tunnelma oli loistava, mutta interin mentyä reilun tunnin jälkeen 1-0-johtoon, ja J-katsomon tästä vielä palautuessa inter iski toistamiseen. Tästä ei TPS enää toennut, ei kentällä eikä katsomossa, eikä meno enää noussut yksittäisiä lauluja lukuunottamatta edes keskinkertaiseksi.

Kuva 3: inter – TPS
inter-TPS

Syksyn derbyä odotettiin kenties vielä enemmän kuin kevään ensimmäistä. Tunnelmat olivat kuitenkin jokseenkin samat, vaikkakin hieman pelonsekaiset. Muulla tuloksella kuin voitolla vietettäisiin kolmen viikon kuluttuua edellisen derbyvoiton kaksivuotispäivää, ja revanssin mahdollisuus lykkääntyisi taas puolella vuodella. Toki Palloseuran otteet nurmella enteilivät hyvää. Kevään paikallisen jälkeen pelatuista 11 Veikkausliigaottelusta TPS oli voittanut seitsemän ja neljästi oli pelattu tasapeli. Kiinnostus tätä kamppailua kohtaan oli melkoista myös “tavallisen kansan” keskuudessa, eikä pääkatsomolipusta kannattanut enää ottelun aattona haaveillakaan. TPS-kannattajat piti H-hetkeä edeltävän viikon työn touhussa sangen kunnianhimoinen projekti, Veritas Stadionin uuden päädyn kokonaan peittävän overheadin tekeminen. Aikaisemmin suurimmat Raitapaitojen vastaavat tuotokset ovat olleet kooltaan noin 5 prosenttia nyt työstettävästä. Nopeimmat ehkä arvaavat, että ei ole ihan helppo tehtävä a) löytää tilaa johon levittää b) siirrellä tuon kokoluokan kappaletta. No, kahdeksisensataa euroa, puolitoista kilometriä teippiä ja noin 1000 miestyötuntia myöhemmin oli koossa noin 1000-neliöinen overhead ja kylkiäisenä 110 neliön banderolli ja nämä pakattuna kuorma-auton kyytiin. Tässäkään vaiheessa projektin onnistumisesta ei ollut takeita. Itse asiassa vielä peli-illan aattona eräällä turkulaisella terassilla irtosi muutamat pelonsekaiset naurut kun listattiin asioita jotka voivat mennä sunnuntaina pieleen. Kuusi tuntia ennen aloituspotkua oli vielä ohjelmassa muovin taittelu ja kuljettaminen katsomon yläreunaan. Ehkä hieman vastoin odotuksia kaikki sujui täydellisesti ja overhead sai ansaitsemansa aplodit myös “tuulipukukansalta”. Kaiken kaikkiaan upea hetki: koko pääty lakanan peitossa (kuva 4), katsomot täynnä, vielä kun J-katsomostakin saatiin elonmerkkejä savujen ja soihtujen avulla ja tulostaulu ilmoitti toisen joukkueen olevan nimeltään inter.. Olemmeko Turussa vai Milanossa? Ottelun kenttätapahtumista ei allekirjoittaneella ole kamalasti kerrottavaa, niin kiiman sokaisemana kentälle tuli katseltua. Eikä tilanne varsinaisesti helpottunut Wayne Brownin rankkarimaalin jälkeen. Sanottakoon, että niin raivokkaissa maalijuhlissa en ole ikinä ollut, vaikkakin Shefki Kuqin 2-1 Azereja vastaan EM08-karsinnoissa pääsee lähelle. Hyvä haastaja molemmille saatiin toki toisella puoliajalla 2-0- maalin myötä. Ottelun jälkeen TPS-kannattajat keskittyivät juhlimaan, Mikko Paatelaisen sanoin, ‘vallan palauttamista sotilasjuntalta kansalle’.

Kuva 4: TPS – inter
TPS-inter

Kauden viimeisestä ottelusta Honkaa vastaan olisi myös voinut tulla melko ikimuistoinen tapahtuma, mutta vastoin toiveita tässä ottelussa ei pelattukaan idealla “voittaja on Suomen mestari” vaan pääasiassa panoksena oli SM-hopea, joka kaikesta huolimatta olisi etenkin viisi kierrosta ennen sarjan päätöstä piikkipaikalla käyneille turkulaisille pieni pettymys. Toki ottelun aikana tullut tieto, että Jaro johtaa HJK:ta vastaan Helsingissä, nosti Turussa tunnelman kattoon, ja nähtiin jotain sellaista, jota vuodesta 2000 alkaen yli 90% kotiotteluista nähnyt allekirjoittanut ei ollut kokenut kuin kerran; normaalisti jalkapallo-ottelua kuin teatteriesitystä seuraava turkulaisyleisö kannusti paikallista palloseuraa äänekkäästi tutulla T-P-S- huudolla. Tämä riehaantuminen tosin kesti vain hetken, eikä toistunut.

Kokonaisuutena kauden kannattajatoiminnasta jäi plusmerkkinen lopputulos. Muutamia uusia lauluja saatiin käyttöön edelleen melko kapeaan valikoimaan. Vihdoin myös pelaajille saatiin omistettua muunkinlaisia lauluja kuin peruslallatteluja. Myös vieraspeliaktiivisuus oli tänä vuonna ihan kelvollista, vaikka alkukaudesta melko kankeaa olikin. SC09:ää ei tässä aiheessa voi liiaksi ylistää: neljästä reiluun kymmeneen henkeä lähti tien päälle, oli päämääränä sitten rovaniemi tai Turku toista kertaa viiden päivän sisällä. Kotiotteluissa taso ja väen määrä säilyi ihan hyvänä, muutaman kesäisen ottelun notkahdusta lukuunottamatta. Näistäkin toisessa ottelupäivänä oli lauantai ja matsi alkoi vasta puoliyhdeksältä, joten meno oli vähän pienemmästä porukasta huolimatta hyvää. Koreografioiden suhteen kausi oli määrällisesti hieman suunniteltua vaisumpi, mutta toisaalta kotiderbyn pankinräjäytys oli ajallisesti ja taloudellisesti niin iso keikka, että sallittakoon.

E.T.

14 thoughts on “Kausi 2009”

  1. Pingback: Manga
  2. Pingback: keltec 223 bullpup
  3. Pingback: sbo
  4. Pingback: buy chiappa guns
  5. Pingback: buy henry rifles
  6. Pingback: kspods.com
  7. Pingback: Library
  8. Pingback: relx
  9. Pingback: lionel messi
  10. Loistava kausi raportti, mutta sen verran sitä muokkaisin, että MIFKiä vastaan liput eivät heiluneet lähes koko matsia vaan koko matsin, toki puoliaika oli taukoa myös lipuilla, mutta ennen alkuvihellystä heiluivat ja heiluivat vielä loppuvihellysten jälkeenkin.

Leave a Comment