Viihdetaiteilija Iiro Aalto ei missaa rankkareita

161 ottelua meni ennen kuin osui. Iiro Aallon joukkue oli tuolloin HJK, käynnissä kauden viimeinen peli ja vastassa se seura, jonka paidassa seuraavaksi hikipisaroita vuodatettaisiin. Veikkausliigassa ennätyksellisen pitkä maalittomien pelien putki katkesi, kun Iiro Aalto viimeisteli maalin tulevan seurakaverinsa, Jukka Lehtovaaran, taakse rangaistuspotkulla.

  • En mä oikeen tiedä, oliko se hyvä juttu, että mä tein sen maalin, kun sitä ennen lehtimiehet soitteli koko ajan, että koska mä onnistun. Jollen olis tehny, ne soittelis mulle nytkin enemmän, Iiro naureskelee ilkikurinen pilke silmäkulmassaan.

  • Kyllä mä Jukalle aina välillä kuittaan, että kerrankin onnistuin tekemään maalin jonkun maalivahdin selän taakse, puolustaja virnuilee ja myöntää jo maalia tehdessään tienneensä vastassa olevan tulevan seurakaverin.

Vaikka puolustajan onnistumisprosentti rangaistuspotkuissa on täydet 100, ei hän usko, että vetovastuu tulevalla kaudella hänelle osuisi.

  • Jos Pasi mut sinne laittaa, totta kai mä sitte vetämään menen. Oon kuitenkin kerran osunu, ni miksei sitte toistekin, Iiro pohdiskelee, mutta uskoo kuitenkin hyökkäyspään pelaajien olevan Rautiaisen listalla omaa nimeä ylempänä.

Haastattelua tehdessä harjoituspelit ovat takana ja Veikkausliigakauden alkua odotellaan kuumeisesti. Iiro Aallon mukaan kauteen ollaan lähdössä positiivisin mielin, vaikka tulokset eivät viime peleistä ”älyttömän hyviä” olekaan olleet.

  • Alusta asti on ollut tekemisen meininki ja mun mielestä on viety peliä enemmän kun vastustaja. Tuntuu, että ennemmin vastustaja on väsähtäny ja me ollaan jaksettu. Maalintekokin saadaan varmasti aukeamaan, kun saadaan annettua enemmän palloja hyökkääjille.

Veikkausliigan mestaruustaistossa Iiro näkee Tepsin vahvimmaksi aseeksi joukkuepelin.

  • Kyllä meidän paras ase on yhtenäinen TPS. Yhdessä joukkueena painetaan vastustaja kumoon ja kyllä meillä yllättävän paljon taitoakin joukkueessa on. Meillä on nyt sellanen Pasin näkönen, periksiantamaton joukkue. Loppuun saakka painetaan ja sitä kautta sitte tehdään ne tarvittavat maalit. Meillä on hyvä henki ja huumorilla mennään.

Kannattajien kulttipelaaja

Kannattajien suosiossa Aalto on ollut niin HJK:ssa kuin Tepsissäkin. Yksiselitteistä syytä tähän Iiro ei oikein osaa sanoa.

  • Oisko se HJK-aikana lähteny siitä, kun sitä ensimmäistä maalia ei oikein mitenkään meinannu tulla ja ehkä kannattajat rupes sitte säälimään mua ekaks, tuumii Iiro, mutta hetken mietinnän jälkeen syitä löytyy sitten jo vähän enemmänkin.

  • Yritin ottaa kannattajat huomioon niin kentällä kun kentän ulkopuolellakin ja ehkä peliesityksetkin oli sitte ihan ok. Tukkatyylikin vaihteli aika useesti, että ehkä silläkin on voinut olla jotain tekemistä asian kanssa, Iiro naureskelee.

Kun pakin viime kausi Tepsissä päättyi peliä liian aikaisin, päätti hän lähteä kokeilemaan, minkälaista kannattajien kanssa matseihin reissaaminen on. Reissutunnelmia kysyttäessä Iiron kasvoille leviää hänelle hyvin tyypillinen leveä virnistys.

  • Mulla vähän muisti pätkii siltä reissulta! No ei vaan, oli todella kiva fiilis olla ensimmäistä kertaa kannattajien mukana. Istuskelin takapenkillä kuuntelemassa, kun kannattajat lähtivät mukaan yhteislauluihin ja huutoihin. Lähdin sinne sekaan vaan ja tulen kyllä toistekin, jos paikka tulee, Aalto innostuu.

Ei mikään poker face

Yksi Iiro Aallon tavaramerkeistä on tyylikkäät vaaleat hiukset, joiden malli vaihtelee tiheään.

  • Vaimon sisko on tosi hyvä parturi ja nytkin pääsiäisenä se leikkas mulle vähän uutta lookkia.

Meneekö laitapakin päivä sitten pilalle, jollei jonain aamuna olekaan aikaa laittaa hiuksia kuntoon?

  • Saattaa mennä! Ei kun en mä lähde kotoa, jos ne on ihan päin jotain, vakuuttaa Iiro ja nauraa pitkään.

Valmentaja Pasi Rautiaisen uusi hiustyylikin saa tyyligurulta synninpäästön.

  • Pasille sopii kaikki. Kiharoistakin tykkäsin, mutta jos vaimo vaatii, pitäähän sen eteen kaikki tehdä. Tosin, itse en välttämättä kyllä suostuisi, Iiro myöntää.

Jos kuuluvat yhteen Iiro Aalto ja vaalea tukka, ei voi välttyä kuulemasta jalkapalloilijan innostuksesta valkoviineihin.

  • Heitän aika usein kavereille jotain viineihin liittyvää, vaikka en mä sitä nyt ihan niin usein juo. Ehkäpä lasillisen otan joskus. Tai no voi pullollinenkin mennä, jos pelit ovat ohi, mutta on siinä vähän legendaakin mukana, Iiro väittää, eikä pokeri pidä tälläkään kertaa…

Haastattelun lopuksi Iiro haluaa oma-aloitteisesti käyttää vielä tilaisuuden hyväkseen kertoakseen kannattajille terveisiä:

  • Haluaisin Tepsin kannattajille sanoa, että kaikkemme teemme, että kauden päätteeksi jotain roikkuisi kaulassa, jotain mahdollisimman kirkasta tietenkin. Kaikkemme annetaan sen eteen, että saatte elämyksiä kauden mittaan. Toivottavasti saadaan teiltä hyvää kannustusta, vaikkei kaikki aina mene niin putkeen kuin voisi mennä. Lupaan kuitenkin, että joukkue tulee antamaan kaikkensa!

TOP3

Valkoviinit

  1. J. P. Chenet

  2. Rieslingit

  3. Gato Negro

Elokuvat, jotka voisi katsoa uudelleen ja uudelleen

  1. Gladiaattori

  2. Forrest Gump

  3. James Bond – Lupa tappaa

Vapaa-ajanviettotavat

  1. Pokeri joukkuekavereiden kanssa

  2. Yleinen hengailu

  3. Kaupoissa kiertely vaimon pakottamana

Joukkueen tyyligurut

  1. Chris Cleaver

  2. Jukka Lehtovaara

  3. Kasper Hämäläinen

1 thought on “Viihdetaiteilija Iiro Aalto ei missaa rankkareita”

  1. Pingback: micro mini step

Comments are closed.